One Flight Away

Luku 15 ~ "Mikset voi mennä bussilla?"

Nellin nk

Istuin risti-istunassa keskellä sänkyä tuijottaen tietokonetta. En saisi varattua lentolippuja, koska en ollut täysi-ikäinen, joten se siitä suunnitelmasta sitten. Äiti tai isä eivät ikimaailmassa suostuisi kustantamaan minulle lippuja puhumattakaan siitä, että he ylipäätään päästäisivät minut lähtemään yhtikäs mihinkään. Raskas huokaus karkasi huulieni välistä ja hautasin kasvot käsiini. Minulla ei olisi mitään mahdollisuutta päästä Troforsiin eli riidan sopiminen vaikeutuisi entisestään, jos mitään oli enää edes pelastettavissa. Yhtäkkiä pääni päälle syttyi lamppu, koska sain aivan täydellisen idean, joka ei voisi mennä pieleen. Tai voisi, mutta täytyi ajatella, että se oli täysin aukoton. Nappasin ruusukultaisilla kuorilla päällystetyn älylaitteen käteeni, nousin ylös sängystä ja ryntäsin alakertaan. Minun pitäisi soittaa tärkeä puhelu ja minun pitäisi olla varma, ettei äiti tai isä salakuuntelisi minua. Kiersin alakerran läpi ja huomasin iskän makaavan valkoisella sohvalla katsoen jotain urheilua telkkarista. Mies näki minut, mutta ei sanonut mitään, mikä ei edes yllättänyt. Muljautin silmiäni ja otin seuraavaksi kohteekseni eteisen, koska minun pitäisi mennä puhumaan ulos. Siellä kumpikaan vanhemmistani tuskin pystyisi salakuuntelemaan minua. Lykkäsin eriväriset kumpparit jalkoihini ja kiskaisin vaaleanpunaisen sadetakin päälleni, minkä jälkeen astelin ulos lämpimästä talosta. Ulkona tihutti edelleen vettä, mutta en antanut sen häiritä vaan loikin portaat alas maantasolle. Kävelin ripein askelin pois pihasta, mutta en mennyt kuitenkaan kovin kauas. Etsin yhteystiedoista mummin numeron ja sen löydettyäni painoin vihreää luuria ja nostin kännykän korvalleni. Tuuttaus toisensa perään värisytti tärykalvojani, mutta mummi ei vastannut. Huokaisin raskaasti ja olin jo nostamassa kännykkää pois korvaltani, kun tuuttaukset loppuivat ja kuulin pelkkää epämääräistä rapinaa.

"Miten tähän kapistukseen oikeen vastataan?" kuulin mummin tuskaisen äänen, ja hiljainen naurahdus karkasi huulieni välistä. Mummi ei ollut koskaan ollut mikään mestari teknistenlaitteiden kanssa ja kaikesta päätellen tuolla oli uusi puhelin.

"Mummi, mä oon tääl jo. Kuulen kaiken", sanoin huvittuneena, kun vanhempi rouvashenkilö jatkoi pohdiskeluaan.

"Ai, hei Nelli! Mitäs mummin mussukalle kuuluu?" isäni äiti kysyi sellaisella lämpimällä ja lempeällä isoäitimaisella äänellä. Pieni hymy pyrki väkisin huulilleni, koska kukaan ei ollut pitkään aikaan kuulostanut yhtä iloiselta kuulessaan ääneni.

"Moi! Ihan hyvää, kai. Mitäs sulle ja vaarille kuuluu?" jatkoin keskustelua kysymällä vanhusten kuulumiset, koska en halunnut mennä suoraan asiaan. Se olisi ehkä ollut hieman epäkohteliasta.

"Meille kuuluu oikein hyvää. Tässä ollaan jo pihahommia aloitettu ja ensimmäiset omenatkin alkavat kypsyä. Marjametsällekin pitäisi ehtiä ja tänään voisi olla juuri sopiva päivä siihen", nainen langan toisessa päässä selitti ja kuulosti innostuneelta. Hymyni kasvoi entisestään, koska tuo kaikki kuulosti todella mukavalta ja minusta oli ihanaa, kun joku oli noin innoissaan vaikkapa metsään menemisestä.

"Kuulostaa kyllä tosi hauskalta", huokaisin ja potkaisin tienvieressä olleen ison kiven nurmikolle. Isä ei varmasti arvostannut sitä siinä kohtaa, kun leikkaisi nurmikkoa ja kivi meni terien joukkoon, mutta eipähän se minun ongelmani ollut.
"Soittelitko muuten vaan vai oliko sinulla oikein jotain asiaa? Sami on kertonut, että teillä on siellä nyt vähän ongelmia", mummi aloitti ja kuulosti huolestuneelta. Hymy hävisi huuliltani ja vedin syvään henkeä. Minun olisi pakko kertoa asiani mummille nyt tai se jäisi kokonaan tapahtumatta.

"Mä tarttisin sun apua yhdessä asiassa", kerroin asiani hiljaisella äänellä, ja pystyin vain kuvittelemaan, kuinka mummi kohotti kulmiaan ja avasi suunsa. "Mulla on meinaan isomman puoleinen ongelma, jonka selvittämises äiti ja iskä ei voi auttaa. Tai vois, mut en haluu niiden apuu eikä ne varmaan suostuis auttaa", avauduin ja yritin samalla kerätä mummilta säälipisteitä. Kaikista isovanhemmistani, mummi oli aina ollut minulle se tärkein ja läheisin. Nainen oli aina auttanut minua kaikessa ja puuhaillut kanssani kaikenlaista. Vaikkemme lapsina, tai no varhaisteineinä, Sonja kanssa kauheasti viihtyneet mummin ja vaarin luona, mummi yritti aina keksiä meille mielekästä tekemistä ja vietti aikaa kanssamme, yhdessä ja erikseen.