One Flight Away

Luku 5 ~ "Ai se Nelli?"

Nellin nk

Taliaivo:
Nelli, vastaa meille...😫

Me ei tarkotettu sitä millään pahalla

Halutaan vaan, et sul on hyvä olla☺️

Pösilö:
Sä et voi koko elämääs pitää meil mykkäkouluu🙊

Sä tiiät sen

Taliaivo:
Marcus, älä nyt pliis lisää vettä myllyyn🙄

Pösilö:
Sori...

Taliaivo:
Okei, me jätetään sut nelli rauhaan

Laita viestii sitte, ku oot taas paremmal tuulel ja oot valmis juttelee

Pösilö:
No kuka nyt lisäs vettä myllyyn?🙄

Taliaivo:
En haluis marcus riidel sunki kans

Pösilö:
Okei, sori...

Taas

Taliaivo:
Oli miten oli, mut hyvää yötä nelli!

Nuku hyvin!

Selasin poikien eilisiltaisia viestejä, ja raskas huokaus pääsi livahtamaan ulos huulieni välistä. En tiedä, mikä minuun oli illalla mennyt, mutta en minä oikeastaan edes ollut kaksikolle vihainen. Syvällä sisimmässäni tiesin, että he vain ajattelivat minun parastani, mutta olisin ehkä toivonut heidän olevan minun puolellani tässä asiassa. Toisaalta, eiväthän he tietäneet, miltä minusta tuntui joten ehkä heidän oli vain helpompi saada minut ymmärtämään, etten voisi ikuisesti olla vihainen vanhemmilleni. Joku koputti huoneeni oveen keskeyttäen ajatteluni eikä mennyt kuin hetki, kun ovi avautui.

"Joko sä oot hereillä?" äiti kysyi ja ilmestyi ovensuuhun. Muljautin silmiäni ja tuhahdin. Onko naisen aivan pakko tunkea tänne? Haluaisin vain olla yksin. Oliko se liikaa pyydetty? Ilmeisesti.

"En, ku nukun viel", tokaisin, kiskoin peiton pääni yli ja käännyin kyljelleni. Ovelta kuului hiljainen naurahdus, jota seurasi lähenevät askeleet. Tunsin, kuinka joku istahti sängyn jalkopäähän ja laski kätensä peiton peittämien jalkojeni päälle. Vedin jalkani koukkuun ja hivuttauduin muutenkin kauemmas äidistä.

"Mä tiedän, ettet sä halua puhua, mutta voitko sä edes kuunnella?" Helene kysyi hiljaisella äänellä, ja jälleen naisen käsi päätyi jotenkin jalkojeni päälle. Vedin jälleen jalkani kauemmas naisesta ja siirsin peittoa hieman pois päältäni, koska minulle alkoi tulla kuuma.

"Miks mun pitäs kuunnella sua?" utelin ärtyneenä ja käännyin selälleni. "Haluut kuitenkin paasata mulle, et mun pitäs vaan hyväksyy tää kaikki", ärähdin ja kierrähdin toiselle kyljelleni, minkä jälkeen hautasin kasvoni tyynyyn.

"No, puhun silti", äiti huokaisi ja sängyn liikkeistä päätellen vaihtoi asentoaan. "Sun mielipide tästä kaikesta on tullut minulle ja Samille erityisen selväksi. Ja vaikka me ei siitä kauheesti pidetä, se on sun mielipide ja kai meidän pitää se hyväksyä. Mutta haluan kuitenkin sanoo sulle pari asiaa, jos vaikka muuttaisit mielesi", äiti aloitti ja veti syvään henkeä, minkä jälkeen jatkoi: "Mitä ikinä tapahtukaan, sä olet meille Nelli todella rakas. Ja niin on Sonjakin. Meillä on isän kanssa hirmunen ikävä Sonjaa, mutta paikoilleen jämähtäminen ei tuo Sonjaa takasin. Ja nyt oli meidän mielestä sopiva aika mennä eteenpäin. Sä saat ja sun pitää ikävöidä sun kaksoissiskoa, mutta muista silti nauttia nykyhetkestä."

"Jos sä oot oikeesti tota mieltä, ni miks teiän piti isän kans salata tää kaikki multa näin kauan?" tiuskaisin ja nousin istumaan. Jähmetyin tuijottamaan äidin sinisiä silmiä, jotka näyttivät hieman vetisiltä.