One Flight Away

Luku 16 ~ "Harkitsen vakavast, et tykkäänks sust enää vai en"

Nellin nk

Yksinäinen auringonsäde leikki kasvoillani, ja raotin laiskasti toista silmääni. Suljin sen kuitenkin heti ja käänsin kylkeä. Hautasin kasvoni Martinuksen tyynyyn ja käännyin mahalleni. Haluaisin vielä nukkua, mutta jotenkin minusta tuntui siltä, etten saisi enää unen päästä kiinni. Vaihdoin jälleen asentoani, ja tällä kertaa päädyin makaamaan selälleni. Jostain syystä pieni hymy nousi huulilleni, kun muistin, missä olin. Paikka tuntui edelleenkin kodilta ja tunsin olevani turvassa täällä. En ehtinyt ajattelemaan sen enempää, kun tajusin kännykkäni värisevän yöpöydällä. Kurotin kädelläni melunlähdettä, ja kun se osui sormiini, otin sen käteeni ja siirsin näkökentälleni. Siirsin läpän pois näytön edestä, ja huomasin mummin soittavan minulle. Liu'utin sormeni vihreän luurin yli ja nostin puhelimen korvalleni.

"Huomenta", toivotin käheällä äänellä ja yskäisin pienesti.

"En kai minä vain herättänyt?" mummi hätäili, ja naurahdin.

"Et herättäny, mut heräsin pari minuuttii sitten", kerroin ja hinauduin istumaan. Lämmin peitto putosi pois ylävartaloni päältä saaden ihoni hieman kananlihalle. En kuitenkaan välittänyt siitä sen enempää vaan laitoin silmilleni valahtaneen hiussortuvan korvani taakse ja otin paremman asennon.

"Hyvä. Mitenkäs teillä sujuu sen Martinuksen kanssa?" Kerttu uteli ja kuulosti tapansa mukaan jälleen ihan Ulla Taalasmaalta. Puraisin hellästi alahuultani ja huokaisin syvään. En minä voisi kertoa mummille, ettei koko perhe ollut vielä kotona enkä ollut nähnyt kyseistä poikaa sen jälkeen, kun lähdin takaisin Suomeen.

"Se on vähän työn alla vielä", kerroin osan totuutta, koska olihan asia tavallaan totta: sopu oli työn alla. Eli en minä suoranaisesti valehdellut, jätin vain muutaman tärkeän asian kertomatta.

"Olen ihan varma, että saatte välinne selvitettyä", mummi sanoi kannustavalla äänellä, ja olisi täällä, tuo olisi taputtanut minua olalle. Hymy eksyi huulilleni ja päätin uskoa naisen sanat. Mummi oli nähnyt maailmaa paljon enemmän kuin minä, ja oli huomattavasti viisaampi kuin minä, joten olisin vain tyhmä, jos en uskoisi naisen sanoja.

"Mä toivon niin", huokaisin ja aloin pyöritellä hiuksia sormeni ympärille.

"Mutta minä päästän sinut jatkamaan tekemisiäsi, halusin vain tarkistaa, että kaikki on hyvin", mummi ilmoitti ja äänestä päätellen hymyili leveästi.

"Kaikki on hyvin", vastasin. "Heippa", sanoin, ja mummin sanottua myöskin heipat, nostin kännykän pois korvaltani ja mummi ehti lopettaa puhelun ennen minua, joten minun ei tarvinnut tehdä sitä. Huokaisin syvään ja huomaamattani aloin tutkia Martinuksen huonetta katseellani. Seinillä oli edelleen samat julisteet eikä mikään muukaan ollut muuttunut. Olikohan Martinuksella tallessa antamani huppari? Ja jos oli, niin missäköhän poika säilytti sitä? Jos löytäisin sen, voisin laittaa sen päälleni, jotta se tuoksuisi taas enemmän minulta.

Pösilö:
Ollaan lennetty vast pari tuntii, mut oon jo ihan kuollu😴

Luin Marcuksen lähettämän viestin ja katsoin pojan lähettämän kuvan. Huvittunut naurahdus karkasi huulieni välistä, ja pudistelin pienesti päätäni. Kuvassa Marcus nojasi lentokoneen ikkunaan silmät kiinni ja kuulokkeet korvillaan. Päätin itsekin lähettää tuolle selfien, koska en ollut itsekään päässyt vielä sängystä ylös. Nappasin kuvan itsestäni enkä jaksanut tarkistella sitä sen enempää, vaan lähetin sen vain Marcukselle.

Ootpa söpö☺️

Mäkään en oo viel päässy sängyst ylös😴🙈