Beautiful ;; Yoonkook ;; VALMIS☑️

Luku 2

Päivää myöhemmin

Yoongin näkökulma

Sairaalasta soitettiin minulle jälleen. He pyysivät minua keskustelemaan Jungkookista ja hänen tilanteestaan, jota kieltämättä hieman ihmettelen. Emme ole sukua, emmekä edes tunne.

Sairaalalla, se sama hoitaja opastaa minut Jungkookin huoneesen. Hän sulkee oven perässään ja menen Jungkookin sämgyn luokse.

Hän näyttää surulliselta, enkä ihmettele vaikka hän olisikin.
"Moi Jungkook" ,sanon.

"Kuka sä oot?"

"Yoongi."

"Aa, mitä sä teet tääl?"

"Mua jostai syystä pyydettiin käymää täällä."

"Okei"

"No ööh, onks sulla yhtään parempi olo?"

"Ei oikeestaa... Paska olla"

"Voin uskoo"

"Oikeest Yoongi mä menetin kaiken! Mulla ei oo enää mitää"

"Mä tiiän. Oon pahoillani."

"Ei sun tarvii olla, et sä voi siihen vaikuttaa."

"En nii, vaikka haluisin"

"Miks? Eihä me ees tunneta"

"Ei kenellekkää toivo tollasta. Edes pahimmalle viholliselleen"

"Mä toivon. Se kuka tän aiheutti ansaitsis maata tässä mun tilalla sokeutuneena, puolet luista paskana, perhe kuolleena"

Huokaisen ja lasken käteni Jungkookin olkapäälle. Hän säpsähtää pienesti ja vetäisen käteni pois.
"Sori, ei mun pitäny pelästyttää" ,sanon.

"Ei se mitää"

Hymyilen pienesti, vaikka Jungkook ei pysty sitä näkemään.

"Yoongi mä haluun kuolla..." ,hän sanoo hiljaa.

"Mä ymmärrän"

"Ei, sä et ymmärrä!"

"En tarkottanu sitä noi. Sä tiiät sen"

"Iha vitu sama! Mä haluun olla yksin"

"Mut-"

"Haista vittu mä en tarvii sua!"

"Halusin vaa auttaa..."

"Ei kiitos"

Nousen ylös ja kävelen ulos huoneesta sulkien oven perässäni. Kävelen sairaalan käytävällä, kunnes minua vastaan kävelee se sama hoitaja.
"Missä kunnossa hän on?" ,hän kysyy.
Kohautan olkiani.
"Ei kovin hyväs. Se sano et se halus olla yksin. Se on iha paskana" ,sanon.
Se hoitaja huokaisee.
"No tuota, jos istuttaisiin alas ja juteltaisiin hieman." ,hän ehdottaa.
"Okei. Vaikka." ,sanon.
"Alhaalla on odotustila, mennään sinne" ,hän sanoo.
Nyökkään ja seuraan tätä naista hissille jolla menemme alempaan kerrokseen.

Alhaalla hän johdattaa minut melko isoon tilaan, jossa istuu jonkin verran ihmisiä. Useimmat heistä näyttävät huolestuneilta. Varmaan odottavat uutisia läheisistään.
"Istu alas" ,hän sanoo.
Istun ankeansiniselle muovipenkille ja hän istuu viereeni. Hän katsoo minua ja minä häntä.

Tällä on melko tummanruskeat paksut ja pitkät hiukset. Hänellä on tuskin ollenkaan meikkiä, ei sillä että se haittaisi. Hän on melko kaunis noinkin. Hänellä on päällään sairaalan tavalliset työvaattet ja niissä on kiinni nimilappu: Chou Tzuyu

Hän yskäisee.
"Aivan... Sanoit siis että hän on edelleen huonossa henkisessä kunnossa?"

"Joo, se sano et se haluu kuolla"

Tzuyu huokaisee.

"Sanoiko hän mitää fyysisestä kunnostaan? Tai siis valittiko hän kipua?"

"Vaan henkistä"

"Aivan. Hän kävi aamulla röntgenissä. Hänen murtumansa olivat melko vakavia mutta ne kyllä paranevat."

"Sehän sokeutu, pystyyks se näkee enää ikinä?"

"No hänen näköaistinsa ja aivojen ja silmien väliset hermot vaurioituivat kolarissa, hänelle olisi mahdollista suorittaa leikkaus."

"No miks ette tee sitä!"

"Sitä ei voida tehdä näin lyhyellä väliajalla edellisestä leikkauksesta. Siinä on myös useita riskejä ja leikkaus on haastava"

"Aaa, no teettekö sen sitte ku siitä edellisestä leikkauksesta on tarpeeks aikaa?"

"Se ei ole ilmainen. Siihen tarvitsee huippukirurgin. En usko että hänellä on rahaa sellaiseen tai ketään joka sen hänen puolestaan maksaisi"

"On sillä."

"Ai, kuka?"

"Mä"