~ Ivy nk~
Elämme tällä hetkellä kylmän joulukuun puolta väliä. Siitä on suunnilleen kuukausi, kun Siiri kävi täällä ensimmäistä kertaa. Nyt jopa muut tästä talosta asuvat ovat saaneet tutustua Siiriin. Ollaan puhuttu Siirin kaa niitä näitä ja se vaikuttaa hyvin luotettavalta ihmiseltä. Siiri on vahtinut hyvin Jiminiä päivät muiden ollessa töissä ja koulussa. Koulussa on alkanut koeviikot, eli viimeiset kokeet enne kauan odotettua joululomaa. Menisin tänään koulun loputtua Yoongin kanssa ostamaan joululahjoja kavereille. Tai no suurimmaksi osaksi tuon kavereille. Reta ja Lina ovat yhä minulle vihaisia ja olen yksin taikka Yoongin kanssa. Olen jollakin tavalla ystävystynyt Yoongin kavereiden Taeyangin ja Jacksonin kanssa.Minulla on tällä hetkellä menossa hyvin tylsistyttävä äidinkielen kaksois tunti. Paikkamme on vaihdettu ja tällä kertaa istun Bobbyn vieressä. Mark vuorostaan istuu edessäni. Bobby vaikuttaa hyvin mukavalta ihmiseltä. Jopa komea hän on, mutta ei päihitä minun Yoongia. Bobbyllä on sinisen sekä violetin yhdistelmän väriset hiukset. Ne ylttävän hänen silmilleen helposti. Silmät olivat kauniit. Huulet olivat täydellisen näköiset. Jopa ulkonäkö oli hyvä. Tuo oli minua paljon pidempi.
Kesken tunnin päätän lähteä käymään vessassa. Astun luokasta ulos sulkien oven perässäni. Käännyn vasemmalle päin. Takaani kuulen askeleita. Varmaankin opettaja, epäilisin. Pian tuo työntää minut seinää vasten luokkani oven viereen. Säikähdin tuota älyttömästi. Päästin jopa pienen kiljaisun. Yoongi. Tuo vain naurahtaa minulle ja painaa huulensa omilleni. Hänen toinen kätensä on kehoni ympärillä ja toinen on niskassa. Minun molemmat käteni ujuttautuvat tuon kehon ympärille vetäen hänet kiinni minuun. Nopeasti luokkani ovi avautuu. Samassa sekunnissa irrottaudumme Yoongin kanssa toisistamme. Mark... Tuo katsoo meitä virnuillen ja jatkaa matkaansa. Hän meni vessoille. Yoongilla oli luokkani vieressä myös äikän tunti meneillään. Painan pusun Yoongin huulille ja lähden suuntaamaan vessoille, tuon palatessa takaisin luokkaan.
Olen juuri päässyt pois vessasta ja olen kävelemässä tuttuja käytäviä pitkin kohti luokkaa. Pian tunnen kosketuksen olkapäälläni, joka riuhtaisee minut seinää vasten. Mark. Mulkaisen tuota ja yritän irrottaa itseni irti. Hän vain virnuilee minulle, mikä saa minun sisälläni pienen pelon kasvamaan. "Päästä irti!!" sanon hiukan korottaen ääntä. "En" tuo vastaa ja irvistää minulle pahamaisesti. "Mitä sinä haluat!?" kysyn änkyttäen pelon keskellä. Tuo katsoo minua suoraan silmiin ja Virnistää oudosti, jotenkin pelottavasti. Lähestyy korvani juurta ja kuiskaa "sinut"...
Juuu tähä taas päätän lopettaa, tää osa on hirmu lyhyt sorii:( Mutts tulkaas toki kertomaan mielipiteitä
YOU ARE READING
new adopted girl
RomanceVALMIS "Oon iha vitun kusessa suhu" bts:än luokse muuttaa asumaan tyttö. matkalla vastaan tulee monia ylä- ja alamäkiä. Toisin sanoen kaikki on pelkkää vuoristo rataa tytön muuttaessa sinne