Skip 2vk
~Yoongi nk~
Olin juuri poistunut luokasta ja matkalla koulun käytäviä pitkin, kohti pääovia. Katselen tylsiä kaappeja ja seiniä. Kuulen nurkan takaa nyyhkytystä ja joidenkin tyttöjen naurua. Normaalia täällä päin. Joku juoksee ja ennen kuin kerkeen kääntyä ympäri se jo hyppää reppuselkääni, niin että horjahdan melkein nokalleni maahan. Tyttö nauraa reppuselässäni, nauru oli niin tuttu ja suloinen, että sen tunnisti kuka vain. Ivy. Hänen kapeat kätensä ja jalkansa kietoutuivat ymrilleni tiukasti. Kasvoilleni nousi suuri hymy. Ivyn pää nojasi niskassani.Kävelimme tuttuja katuja kotiin. Ohi kulki monia autoja, mutta yksi niistä pysähtyi kohdallemme. "Hypätkää kyytii" Jin sanoo avattuaan pelkääjän paikan ikkunan. Hyppään etupenkille ja Ivy kipitti takapenkille istumaan. Auto nytkähti takaisin liikkeelle. "Mites koulussa?" Jin kysäisee. "Iha kivaaha siellä oli" Ivy vastaa. Minä päätän olla vain hiljaa, koska ei voisi vähempää kiinnostaa. Jinillä ja Namjoonilla oli tullut joku aika sitten riitaa, joten tälläkään hetkellä he eivät ole kai puheväleissä ja Hobi kertoi minulle että Namjoon aikoo ettii jonkun kämpän, johon se ja Hobi sit muuttaa. Hobi on aina ollukki Namjoonin kanssa paremmissa väleissä. Ivystä en tiedä miten hän otti asian, mutta minua ei kiinnostanut.
Auto pysähtyi pihaan ja nousimme kaikki autosta. Jin kantoi nukkuvan Jiminin suoraan makuuhuoneeseen nukkumaan ja hipsi itse keittiöön laittamaan ruokaa. Itse valloitin olohuoneen sohvan ja aloin katsomaan jotain sarjaa. Yhtäkkiä Ivy tulee päälleni makaamaan viltti päällään, jonka levittää myös minulle. Hän makoilee mahallaan mahani päällä. Silittelen toisella kädelläni tuon poskea ja toinen käteni on tuon vartalon ympärillä. Tuo painaa huulensa omiani vasten, jolloin kiedon toisen käteni hänen vartalonsa ympärille, lukitsen käteni yhteen. Vastaan suudelmaan. Pian hän irrottaa huulensa omistani ja laskee päänsä rintakehälleni. Hetken kuluttua kuulen tuhinaa päälläni. Katson Ivyä, hän näyttää nukahtaneen tuohon. Hän on todella suloinen nukkuessaan.
Ivy oli juuri herännyt. Hän näyttää yhä suloiselta, mutta myös hiukan hassulta. Naurahdan tuolle, joka nousee istumaan herkän alueeni kohdalle, jota tuo ei taida tajuta. Hän hieroo silmiään ja katsahtaa sitten niillä minuun. "Huomenta höppänä" Sanon tuolle irvistäen. "Heii!" Tuo sanoo 'loukkaantuneesti' mutta huomaan tuon hiukan hymyilevän. Samalla tuo lyö minua reidelle. Naurahdan vain tuolle ja isken silmää. "Nonii kyyhkyläiset, tulkaa syömään" Jin sanoo naurahtaen keittiön ovelta. Potkasen jalallani Ivyn sylistäni lattialle ja isken silmää ja näytän kieltä, kun nousen kävelemään keittiötä päin. Hän vain mulkaisee minuun naurahtaen ja nousee lattialta.
Istumme pöydässä kaikki muut paitsi Namjoon ja Hobi, jotka eivät ole edes kotona. Siiri oli tullut meille ja istui tällä hetkellä myös pöydässä syöden ruokaansa"Lapset" Jin aloittaa. Katson tuota kysyvästi. "Namjoon isä on tullut siihen loppu tulokseen että hä muuttaa pois kotoa" Se jatkaa. "Nii kuhan se löytää kämpän" sanon välissä. "Se löyti sen kämpän ja muuttaa sinne Hobin kanssa ensiviikolla, te isommat saatte auttaa niitä siinä" Jin sanoo. Vai että se näin nopeasti löyti kämpän itselleen?
Istun Siirin ja Ivyn kanssa sohvalle. Jin oli lähtenyt puistoon ja asioille Taen, Kookien ja Jiminin kanssa.
Juu tää ei oo myöskää mikää kummoinen mut kiva jos tykkäätte, tulkaas kertoo kommeissa ja painakaa sitä tähtee jos tykkäsitte :))
YOU ARE READING
new adopted girl
RomanceVALMIS "Oon iha vitun kusessa suhu" bts:än luokse muuttaa asumaan tyttö. matkalla vastaan tulee monia ylä- ja alamäkiä. Toisin sanoen kaikki on pelkkää vuoristo rataa tytön muuttaessa sinne