~43~

158 15 7
                                    

Ahdistusta!! Jos olet herkkä ja et kärsi lukea, suosittelen skippaamaan osan, omalla vastuulla!!

•Skip 3vk

~Ivy nk~
Kaikki on mennyt päin persettä sen yhden illan jälkeen. En pysty elämään enää ilman Yoongia. Olen joka yö itkenyt itseni uneen. Tälläkin hetkellä olen Namjoonin kämpän lukitun vessan nurkassa ahditumassa entistä pahemmin.

Nousen vapisten lattialta seinästä tukea ottaen. Kävelen peilikaapille ja avaan sieltä meikki pussinini. Pussista otan pienen punaisen pussin, jonka sisältä paljastuu terä. Vetelen kymmeniä oikein syviä viiltoja käsiini, jalkoihin varpaista ihan ylös saakka, vatsaani ja rintakehälle, eli toisin sanoen koko vartalooni. Terän kulku tekee tuskaisia viillon kylmän väreen tunteita, joista en kuitenkaan aijo piitata. Lopetan vihdoin kun koko kehoni on verillä ja niin heikko että romahdan maahan. Yritän nostaa itseäni ylös, mutta turhaan. En pääse ylös tuskieni takia menetettyäni niin paljon verta. Silmäni alkavat kostua tuskan tuottamasta tunteesta, joka kulkee ympäri kehoani.

Noin puoli tuntia olin istunut siinä samassa kohden tuskien takia. Vihdoin olin saanut nostettua itseni ylös ja raahautunut takaisin vessan nurkkaan. Istahdin siihen seinää vasten nojaamaan. Nostin jalkani niin että nojasin käsilläni polviin. Laskin pääni käsieni varaan. (kuva)

"Vitun huora" "tapa ittes" "läski" "idiootti" "ei Yoongi sua oikeesti rakasta" "oot turha" "mä varotin sua" "nyt sä oot yksin" "vitun paskiainen" "luulee oikeesti et joku rakastais sitä" "auta muille parempi loppu, tapa ittes" Ettekö vois lopettaa...

Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.

"Vitun huora" "tapa ittes" "läski" "idiootti" "ei Yoongi sua oikeesti rakasta" "oot turha" "mä varotin sua" "nyt sä oot yksin" "vitun paskiainen" "luulee oikeesti et joku rakastais sitä" "auta muille parempi loppu, tapa ittes"
Ettekö vois lopettaa? Pääni on täynnä ahdistuneita sanoja, joita muut ovat minulle sanoneet. Haluan pois!! Haluan tämän loppuvan, auttakaa nyt joku minua!!
"Olit sille vaa lelu, kuten muutkin" "Se käytti sua hyväkseen" "Tainnu tulla Yoongiin" Auttakaaa!!!

En voisi vielä tappaa itseäni, lupasin sen itselleni. Haluan nähdä vielä mummia ja muita kavereitani. Teen sen sitten kun palaan takaisin Koreaan kesällä.

Kaivan päiväkirjani kassista, jonka olin tänne raahannut mukanani tänne tullessani. Avaan puhtaan sivun kirjasta ja alan kaivertaa siihen tekstiä

18.3.2019
Minulla on todella kova ikävä Yoongia. En halua elää ilman häntä. Olen viiltänyt koko kehoni täyteen syviä viiltoja, pyörryin melkein tuskasta mitä se tuotti. Menin vessan nurkkaan ahdistumaan. Keinutin itseäni ja päässäni vilisi tuhansia sanoja, pystyin jopa näkemään kaiken mitä Erica ja Sofia olivat minulle tehneet. Kaikki ne kerrat kun he olivat minut potkineet ja hakanneet verille. Haluaisin poistua tältä planeetalta tällä sekunnilla, mutta en voi. Vannoin itselleni. Haluan tavata Mummini ja kaverini, joita en ole nähnyt puoleen vuoteen.

Kun olin tuon kirjottanut aloin selaamaan vanhoja sivuja

12.6.2016
Auttakaa joku minua!! Tulin tänään taas hakatuksi. Kukaan kaverini ei ollut koulussa, joten he eivät voi auttaa minua. Ranteisiin sattuu, Olin viiltänyt auki. Äitini oli töissä koko päivän, joten olisin veljeni kanssa. Hän huomasi mitä olin tehntt ja vienyt terän minulta pois. Hän on huolissaan hyvin voinnistani. Haluab pois!

29.4.2016
Tulin taas hakatuksi, tänään teen sen!! Tänään teen heille palveluksen ja poistun täältä lopullisesti, niin on kaikille parempi.

3.5.2016
Epäonnistuin yrityksessäni. Makaan tällä hetkellä sairaalan sängyssä valkeassa huoneessa. Olin hypännyt rekan alle. Minun käteni ja jalkani ovat kipsissä pään lisäksi. Kaulan ympärillä on tukiside

1.6.2016
Yritin tänään itsemurhaa, taas kerran, mutta veljeni sattui paikalle käski minun tulla hänen luokseen. Itkin kauan ja yritin tapella haluani vastaan. Päätin kuitenkin palata veljeni luokse, hän kertoi minusta äidille ja äiti soitti jollekkin sossulle. Sain ajan psykiatrille...

27.8.2016
Minulle oltiin aloitettu masennus lääkitys ja joudun käymään usein lääkärillä ja psykiatrilla. Minulta oli takavatikoitu kaikki itsetuhoisuuden välineet.

Suljin kirjan. Kyyneleet valuivat poskillani virtauksena. Nousin lattialta. Siirsin pussini toiseen päähän vessaa. Riisuin vaatteeni ja laitoin ne pyykkikoppaan. Laitoin suihkun päälle ja menin lämpimän veden alle. Vesi virtasi ihoani pitkin, se kyllä sattui, kun se osui viiltoihin.

Nappasin punaisen pyyhkeeni naulakosta. Kiedoin sen ympärilleni, nappasin pussini lattialta ja lähdin hipsimään pimeässä kohti huonettani. Laitoin valot päälle huoneeseen ja oven perässäni lukkoon. Kävelin kaapilleni. Otin sieltä harmaat kollarit ja mustan hupparin. Otin myös alushousut. Vaihdoin vaatteet pyyhkeen tilalle. Pyyhkeen pyöritin hiuksiini, jotta ne kuivuisivat nopeammin. Menin sängylleni istumaan ja nostin käsiini puhelimen. Katsoin kelloa 2:45. Okei, aika paljon siis. Näppäilin vielä viestin New Yorkissa asuville kavereilleni. Sitten menin snäppiin ja lähetin kaikille Gn snäpit. Sain Siiriltä snäpin. Avasin snäpin. Snäpissä Siirillä oli huulillaan rööki. Polttaako hän?? Eihän se oo sallittua alaikäisiltä. Jin jos sais tietää se suuttuis Siirille, kuten kyllä itsekkin suutuin. Otin kuvan seinästä ja kirjoitin kuvaan "Poltatko sä?" ja lähetin sen Siirille. Samalla sekunnilla olin saanut tuolta snäppiä. "Vittu, oho ei ollu tarkotus laittaa sulle". No eipä tietenkään. "Vitun idiootti!!" Kirjoitin tuolle ja suljin puhelimeni. Hän lupasi minulle ettei ikinä polttaisi, eikä myöskään polta. Hänkin huijasi minua. Kerroin hänelle kaiken ja mitä hän tekee minulle on valehtelu päin naamaa!!

Makaan sängyssäni miettien maailmaa. Silmäluomeni alkavat tuntua raskailta ja lopulta vain suljen silmäni. Hetken kuluttua olen jo unten mailla.

Joo sori niille jotka luki ja on herkkiä :(
Mutta mä varoitin teitä.
Kertokaas kuitenkin mielipiteitänne

new adopted girlWhere stories live. Discover now