~30~

203 19 27
                                    

~Yoongi nk~
Ovikello soi. Päätän nousta pöydästä ja lähteä avaamaan ovea. Jungkook ja Tae juoksivat perässäni. Oven toisella puolella seisoi ukki ja mummo. Päästin heidät sisään ja he tulivat perässäni keittiöön. Ivyn nähdessään he katsoivat hiukan oudosti tuota, jonka tuo kyllä huomasi itsekkin. Hän alkoi tökkimään ruokaan. Hetken päästä hän vei melkein täyden lautasen tiskipöydälle ja poistuinhuoneeseensa. Pyöräytin silmiäni ja nousin pöydästä, suuntana kohti Ivyn huonetta. Koputin huoneen oveen ja astuin sisään, vaikka en kuullutkaan vastausta. Näin hänen taas kirjoittelevan jotain vihkoonsa. Hiippailin lähemmäs ja juuri kun pääsin siihen hän sulki vihkonsa ja käänty minuun. Katsoin tuota suoraan silmiin, jotka kertoivat kaiken. Halasin tuota ja painoin huuleni tuon otsalle. Tunnen hänen käsiensä puristavan kovempaa minua. Miksi hänen täytyy aina kärsiä. Olen huomannut myös kuinka Erica ja Sofia katsovat ja kuiskivat tuota. Olin ostoskeskuksessa eilen törmännyt noihin ja uhkaillut heitä, jos eivät lopettaisi Ivyn kiusaamista.

~Jin nk~
Mummo ja ukki olivat tulleet kyläilemään meille, samalla tuomassa joululahjoja. Ivyn nähtyään he järkyttyivät aika lailla, mutta selitin heille että olemme adoptoineet hänet. He suhtautuivat siihen varmaankin ymmärrettävästi siihen.

~Ivy nk~
Yoongin lähdettyä pois huoneestani, olin käynyt suihkussa ja tällä hetkellä vain tuijotin huoneeni sängyllä tyhjyyteen. Heidän isovanhempansa näyttivät jotenkin järkyytyneeltä nähdessän minut. Oliko minun virhe asua täällä? Vai mikä ikinä onkaan? Päässäni pyöri monia asioita. Kuten miksi Erica ja Sofia eivät tehneet minulle mitään, vaikka siihen oli täydellinen mahdollisuus? Tuosta asiasta mieleeni muistui se lappu, jonka he tiputtivat jalkoihini. Menin nopeasti farkuilleni ja otin lapun sieltä ja aloin lukea sitä

Hei idiootti, jätä Yoongi rauhaan. Se vaa leikkii tunteillas ja esittää kaikkee. Jos sä et lopeta sen kaa seurusteluu suhu ja ehkä jopa siihe tulee sattumaan. Sä tuut vielä katumaan siihen tutustumista ja tälle maapallolle syntymistäsi. Olit suuri virhe syntyä, vitun huora paskiainen. Jätä kaikki rauhaan nii joka asia on hyvin, jopa Yoongin kohdalla.

Erica&Sofia

Tuon lukeminen järkytti minut aika lailla, en haluasi jättää Yoongia, enkä halua että tuohon myöskään sattuu. Kyyneleet virtaavat poskilleni. Laitan kirjeen nopeasti päiväkirjani väliin ja sen laitan pöytäni laatikostoon. Nousen sängyltäni ja lähden pyhhkimään kyyneleitäni pois kasvoilta, ettei kukaan, varsinkaan Yoongi alkaisi kyselemään minusta. Juuri kun sain kuivattua kyyneleeni, huoneeni oveen koputetaan. Yoongi astuu sisään. Hän kurtistaa hiukan kulmiaan, nähdessään minut vain pyyhe päällä peilin edessä. Suljen nopeasti punastuen oven ja alan laittamaan jotain päälleni. Nappasin kaapista mustat collarit ja vaalean punaisen yli suuren hupparin. Pujautan vaatteet päälleni, kuivaan hiukseni ja kiinnitän ne nutturalle pään päälle ja hoidan kasvoni kasvo voiteella. Kuulen taas oven avauksen ollessani puoliksi sänkyni alla. Etsin nimittäin karva sukkiani.

~Yoongi nk~
Avasin Ivyn huoneen oven ja huomaan tuon olevan puoliksi sängyn alla perse korkealla. Menen tuon lähelle ja läpsäisen aika lujaa perseelle.

~Ivy nk~
Säikähdän ihan älyttömästi jonkun lyödessä minua perseelle aika lujasti, niin lujasti että siihen jää varmasti punainen käden jälki. Samalla kun joku löi minua yritin päästä pois sängyn alta säikähdyksen takia ja sen takia kolahdin sänkyni reunaan ja huudan "aiiiii". Kuulen naurua sängyltäni. Päästyäni pois sängyn alta näen sen henkilön siinä "istumassa" sängylläni. Pikemminkin tuo oli kaatumassa nauraessaan liikaa pitäen käsiä mahalla, eli nauranut liikaa. Tietenkin se oli Yoongi. Tuon nauru kuitenkin päättyy ja hän huutaa "auuuu" kun kaatuu selälleen ja kolauttaa päänsä seinään. Silloin minun vuoro alkaa nauramaan. Se oli todella hauskan näköistä. Nauran niin paljon että silmäni vuotavat ja mahaani koskee. Nauran lattialla pallon mutoisessa asennossa maassa ihan liikaa. Tunnen nopeasti kädet ympärilläni ja hetkeäkään ajattelematta makaan jo sängyllä ja Yoongi kutittaa minua ja nauraa. Yritän potkiutua ja riuhtoa itseäni irti että Yoongi lopettaisi kutituksen, mutta turhaan. Minua naurattaa liikaa, joten voimani ovat heikoilla.

Noin 10 minuutin kutituksen Yoongi tulee viereeni makamaan kyljelleen katsoen minua suoraan silmiin samalla silittäen poskeani. Hänen silmänsä ovat niin täydelliset. Jäin vain tuijottamaan tuon tummia silmiä, ilman että ajattelin muute liiketä tai puhetta. Ajatukseni keskeytyy kun tunnen huulet omillani. Havahdun takaisin todellisuuteen ja samalla paina huuleni mukaan suudelmaan. Yoongi naurahtaa suudelman keskeltä, mutta jatkaa saman tien. Suudelma vaihtuu nopeasti kiihkeäksi. Tuo puraisee minua huulesta niin että avaan suuni ja päästän tuon kielen tutkimaan suutani. Meidät kuitenkin keskeyttää oven avautuminen....

Juu täs tää ois en tiiä millo teen lisää, mut tulkaas mielipiteitänne kertomaa alas:))
Mun tää päivä on jopa menny tosi hyvi ja kerranki mul on oikeesti motii tehä tätä. Oon vaa hymyilly viimeset kolme tuntii ja kukaa ei tiiä miks:)))

new adopted girlWhere stories live. Discover now