•On kulunut viikko ja Ivy on juuri päässyt kotiin.
~Ivy nk~
Olen päässyt noin tunti sitten takaisin kotiin. Kaikki pyörivät koko ajan ympärilläni. On kiva toki päästä kotiin, mutta että oltaisiin koko aja ympärillä. Ei kiitos. Pian he lähtevät pois ympäriltäni. Pääsen vihdoin omaan huoneeseen. Vaihdoin vaatteet. Laitoin päälleni mustan hupparin ja mustat shortsit. Laitoin hiukseni korkealle ponnarille ja pesin meikkini pois. Oveeni koputetaan. Huoneen ovi aukesi ja sisään astui Yoongi. Hä oli ainoa joka ei pyörinyt ympärilläni. Katsoin tämän suklaan ruskeita silmiä. Tämä taisi tajuta, nimittäin hän naurahti ja hymyili minulle. Käänsin katseeni jalkoihini peittääkseni punastumiseni. Haluaisin niin viettää koko loppu elämäni tämän kanssa. "Oletko jo pakannut reppusi huomiseksi?" Yoongi kysyy. Nyökkään tälle vastaukseksi. Pääsisin huomenna ensimmäistä kertaa täällä kouluun. Minua pikkaisen jännittää se.~Hobi nk~
Näin kun Yoongi meni Ivyn huoneeseen. Hän sulki huoneen oven samassa. Mitä heidän välillään oikein on? Haluaisin joskus jutella Ivyn kanssa, mutta en voi, nimittäin Yoongi on koko ajan tämän kanssa. Minä ja Yoongi olimme ennen Ivyn tuloa läheisiä toistemme kanssa, mutta hyvä että enää edes katsomme toisiimme. Lähden huoneeseeni selaamaan puhelintani.~Yoongi nk~
Makaan Ivyn sängyllä. Huomenna Ivykin pääsisi kouluun, mielestäni se on hyvä asia. Ivyllä ei ollut enää jalka paketissa eikä hengitä enää koneiden avulla. Katson puhelimeni kelloa, 20:05. "katsotaanko elokuva?" ehdotan. "Joo voimme katsoa, mutta käyn ensin suihkussa" Ivy sanoo ja hymyilee minulle. Nousen sängyltä ja lähden alas. Ivy lähti käymään suihkussa. Käyn keittiöstä hakemassa yläkerran olohuoneeseen karkkia ja limpparia. Korista haen kaksi vilttiä ja asetan ne sohvalle. Kuulen kun Ivy menee huoneeseensa. Päätän mennä odottamaan häntä hänen huoneensa eteen. Hetken kuluttua hän tulee huoneestaan ja menemme yläkerran olohuoneeseen.~Ivy nk~
Puolivälissä elokuvaa silmäni alkavat painua kiinni. Lopulta painan silmäni kiinni. Olin huomaamattani laskenut pääni Yoongin olkapäälle. Herään kun tunnen jonkun koskevan minua, pikemminkin kantavan. Se oli Yoongi. katson tämän suklaan ruskeisiin silmiin. Kun hän laskee katseensa minuun, suljen nopeasti silmäni ja muutun punaiseksi. Yoongi vain naurahtaa. Hän laskee minut sängylleni makaamaan ja poistuu huoneesta. Olisin ilomielin ollut siinä vaikka koko ajan. Huomenna koittaisi uusi päivä ja koulu alkaisi. Suljin silmäni ja aloin nukkumaan:)
JE LEEST
new adopted girl
RomantiekVALMIS "Oon iha vitun kusessa suhu" bts:än luokse muuttaa asumaan tyttö. matkalla vastaan tulee monia ylä- ja alamäkiä. Toisin sanoen kaikki on pelkkää vuoristo rataa tytön muuttaessa sinne