Rakkaudella satutettu

2. Naurua

Aria

Olimme seurustelleet nyt muutaman viikon Anttonin kanssa. Kesäloma alkaisi viikon päästä ja sen kyllä huomasi koulussa. Kaikki odottivat innolla kesälomaa ja tulevia todistuksia.

Olimme viettäneet niin paljon aikaa yhdessä, kuin suinkin vain pystyimme. Eli lähes koko ajan. Vain muutamia tunteja oli kulunut, niin ettemme olleet yhdessä. Antton oli yöt yleensä meillä. Olin käynyt kerran heillä ja sekin reissu oli jäänyt alle viiteen minuuttiin. Vain jotkin eri kurssit pitivät meidät erossa toisistamme.

Olimme tehneet yhdessä vaikka mitä hauskaa. Olimme käyneet syömässä erilaisia ruokia, kävimme eläintarhassa ja useasti olimme käyneet uimassa. Päivät olivat harvinaisen lämpimiä, jopa ehkä kuumia ja kylmä vesi tuntui ihanalta ihoa vasten.

Kokeet olivat melkein suoritettu. Minulla oli jäljellä ainoastaan äidinkielen koe, josta pääsisin helposti läpi. Olin päässyt kaikista kokeista kiitettävin arvosanoin läpi, mutta Antton oli joutunut useaan uusintakokeeseen. Ja niistäkin päässyt juuri ja juuri läpi. Olin auttanut häntä opiskelemaan, mutta usein se päättyi elokuvan katsomiseen tai suutelusessioihin. Oli hän kuitenkin jotain oppinut, kun oli läpi asti päässyt.

"Mitä sinä haaveilet? Maa kutsuu Ariaa." Antton sanoi heilauttaen kättään naamani edessä ja havahduin siihen.

"Anteeksi, olin vain ajatuksissani," sanoin ja laitoin haarukallisen ruokaa suuhuni. Huomasin nykyään usein olevani ajatuksissani. Ehkä vain tarvitsen ansaittua kesälomaa.

"Olet nykyään paljon ajatuksissasi. Taidat vain tarvita kesälomaa," hän sanoi kuin lukien ajatukseni, "tai sitten vain haaveilet koko ajan minusta." Hän sanoi ja katsoin häntä pahasti.

"Älä aina ajattele, että ajattelen vain sinua!" Huudahdin ja heitin häntä kurkun palalla, jonka nappasin lautaseltani.

"Vai alkaa neiti ruokasotaan! Täältä pesee!" Antton huudahti ja nousi ylös, jotta varmasti osuisi minuun kurkunpaloillaan.

Sitten kuului kilahdus, kun lautaset tippuivat lattialle ja lähdin kiertämään pöytää ympäri ja karkuun Anttonin kutittavia käsiä. Lopulta löysin itseni sohvalta huutamasta ja nauramasta.

"Ole kiltti ja lopeta!" Huusin ja nauroin vedet silmissä samaan aikaan, kun Antton kutitti minua, minkä kerkesi.

"Ole kiltti, teen mitä tahansa haluat!" Huusin ja sitten Antton lopetti kutittamisensa ja katsoin hänen tummanruskeisiin silmiinsä. Niistä paistoi ilkikurisuus.

"No siinä tapauksessa," hän sanoi ja nousi ylös päältäni, "me menemme perjantaina Nicolaksen bileisiin." Katsoin hänen silmiinsä.

"Sinä vitsailet!" Huudahdin ja heilautin samalla kättäni häneen päin. "Minä en ole tulossa!"

"Khyllä muuten olet, koska lupasit, että teet mitä tahansa, jos lopetan sinun kutittamisesi!" Hän huusi takaisin ja hänen silmissään kuvastui viekkaus ja ehkä häivähdys suuttumusta, joka kuitenkin katosi nopeasti.

"Ystäväsikin tahtoisivat, että vietät aikaa heidän kanssaan. He ovat kysyneet jopa minulta syytä, miksi et tulisi." Minä vain katsoin häntä. Tiesin, että hän oli oikeassa, mutta vihasin lukion bileitä. Aina kännissä olevia, joita sai auttaa kotiin tai sitten pitää hiuksista kiinni, kun he oksensivat. Ällöä.

Olin käynyt yksissä lukiolaisen bileissä, mutta koska kavereina on muutama bilehile, tiesin aina mitä missäkin oli tapahtunut ja kuinka paljon alkoholia siellä oli juotu. Ihan liikaa. Ja olin nähnyt, kun joku oli vetänyt jotain, mikä ei bileisiin kuulunut.

Pääni sisällä asuva henkilö ei koskaan ollut pitänyt suurista juhlista, joissa ei olisi tilaa tanssia muuta kuin sylitansseja.

ILLALLA