Rakkaudella satutettu

18. Ikuista Rakkautta

Gabriel

"Taidan olla palavasti rakastunut sinuun, Aria Amalia Hohtoneva."

Ne sanat olin lausunut vahingossa, mitään ajattelematta. Olin ajatellut niitä koko ajan sen jälkeen.
Sitä mitä Aria vastasi. Hänen katsettaan ja huuliensa liikettä hänen sanoessaan sen.

"Mitä sinä ajattelet?" Aria kysyi ja tunsin hänen ruumiinsa hennon lämmön selkääni vasten.

"Teen sinulle aamupalaa", vastasin ja tytön kädet kietoutuivat vyötäröni ympärille.

"Etkö ajatellut itse syödä ollenkaan?" hän kysyi huvittuneena.

"Syön sitten sinut", sanoin kääntyen ympäri ja kiedoin käteni tytön ympärille. Hänellä oli päällään pitkä, valkoinen kauluspaita, jonka hän oli penkonut laukustani.

"Höpsö", Aria sanoi painaen nopean suukon huulilleni ja työnsi minut sitten edestään, jotta pystyisi paistamaan kananmunalätyn loppuun.

Hymyillen kiersin käteni tytön ympärille ja laskin leukani tämän olkapäälle.

"Ja sinä sanot olevasi hyvä kokki", Aria tuhahti.

"Miten niin en ole?" kysyin ja käänsin tytön kasvot omiani kohti, kun liesi oli pois päältä.

"Koska sinä melkein poltit kananmunalätyn, koska..." Hän mietti hetken sanojaan, "et kestänyt pientä häiriötekijää."

Sinä pikku pirulainen, joka hymyilet noin pirullisen kauniina edessäni, miten edes kehtaat tehdä niin? Meinaatko sulattaa minut katseellasi?

"Gabriel? Gabriel!" Hätkähdin ja räpsäytin silmiäni pari kertaa.

"Sinä tuijotat. Todella oudolla tavalla", Aria sanoi ääni jäykkänä, mutta varovaisuus kaikui silti takana.

"Eikö taivaasta tippunutta enkeliä saa tuijottaa?" kysyin ja astuin askeleen lähemmäs tytön hentoa vartaloa.

"Minäkö enkeli?" hän naurahti, "kannattaa ensi kerralla katsoa tarkemmin keneen rakastuu." Hän painoi nopean suukon huulilleni ja sipsutti sitten takaisin yläkertaan.

Sanat jäivät kaivertamaan mieltäni, kun kasasin tarjottimen täyteen tavaraa.

Hän on taivaasta tippunut enkeli. Kaltoin kohdeltu enkeli, joka oli jotenkin päätynyt minun syliini, kierittyään ensin kukkaniityn ja sen jälkeen jäävuoren, joka sai hänet säikyksi ja varovaiseksi. Hän oli kuin kukka, hän näytti hennolta ja kiltiltä, mutta oikeasti hän oli vahva, hän kesti tuulet ja tuiverrukset ja kaaduttuaan hän nousi uudelleen auringon valoa vasten. Hän on minun enkelini, kukkani, kuningattareni.

***

"Ensi kertaa ei tule", sanoin samalla kun kannoin tarjotinta Arian huoneeseen, jonka olimme nyt parina päivänä jakaneet.

"Mitä ensi kertaa?" Tyttö kysyi ja laski puhelimen kädestään.

"Kun sanoit, että kannattaa ensi kerralla katsoa tarkemmin kehen rakastuu. En tahdo rakastua enää uudelleen."

Arian kasvojen ilmeitä oli hankala tulkita.
Suru, iloisuus, yllättyneisyys, viha, himo, helpottuneisuus ja rakkaus vaihtelivat ja aurinko värjäsi ikkunasta hänen hiuksiaan kirkkailla säteillään. Linnut visersivät ja näkyivät mustana välähdyksenä, ja olivat silmän räpäyksessä näkymättömissä.

"Älä sano mitään, tiedän että hämmennä sinua", sanoin kun vastausta ei kuulunut, "mutta en päättänyt rakastua sinuun. Niin vain tapahtui."

Laskin tarjottimen tytön viereen ja laskeuduin itsekin pehmeälle sängylle. Silmät suurina Aria käänsi hitaasti katseensa aamupalastaan, jota oli jäänyt tuijottamaan ja hymynpoikanen toi esiin hänen toisen hymykuoppansa.