Rakkaudella satutettu

17. Satutettu rakkaudella

Aria

"Hei babe, oliko ikävä?"

Vatsassani muljahti ja käännyin hitaasti ympäri.

"Antton", kuiskasi hiljaa ja hitaasti.

"No kukapas muukaan?" poika sanoi virnistäen leveästi, "oliko jo ikävä?"

Hän asteli hitaasti lähemmäs, itsevarmoin askelin. Kaikki tapahtui kuin hidastetusti ja ahdistus iski lujempaa, kuin olisin osannut odottaa.
Sydämeni löi tuhatta ja sataa, eikä happi tuntunut enää kulkevan. Toivoin olevani missä tahansa muualla kuin täällä.

"Minun ainakin oli kamala ikävä sinua. Olethan niin uskomaton. Monessakin asiassa", Antton sanoi vinkaten silmäänsä ja puristin valkoista työtasoa takanani.

"Mistä sait tietää että olen täällä?" Kysyin ja yritin peittää ääneni värinän. Välttelin pojan katsetta ja katsoin vain lattiaa. Huonon olon aalto tulvi ylitseni ja kaikki pahat muistot pulppusivat lähteen lailla mieleeni.

"Ai että mistäkö sain tietää? No katsos, olen kuullut että olet ystävystynyt siskoni kanssa ja päätin tulla katsomaan mitä sinulle kuuluu. Olet kuulemma aiheuttanut harmaita hiuksia siskolleni, eikä hän oikein pidä siitä", poika sanoi myrkkyä äänessään ja oli enää parin askeleen päässä.

Rattaat raksuttivat päässäni.

Sisko? Anttonin sisko?

"Sofia on aina ollut omistushaluinen, ihan samalla tavalla kuin minäkin, joten pidämme kiinni omastamme ja hankkiudumme eroon tielle tulevista esteistä."

Sofia? O...onko Sofia A..anttonin si..sko?

Muistelin ensi tapaamistamme. Sofia oli heti vaikuttanut jotenkin tutulta, mutten vain ollut keksinyt mistä. Mutta hehän olivat ihan saman näköisiä. Molemmilla siniset silmät ja samanlaiset kasvojen piirteet. Toki Sofian kasvot olivat sirommat ja tyttömäisemmät, mutta he olivat ihan saman näköisiä.

"Kyllä rakkaani, Sofia on siskoni ja sinä olet kuulemma hänen tiellään. Olet mennyt ja saanut hänen poikaystävänsä pään pyörälle. Kai sinä tiedät, ettei varattuihin saa koskea?" Hän sanoi ja oli nyt enää askeleen päässä.

Happi juuttui kurkkuuni, enkä saanut sanaakaan pihalle. Mieleni teki lyyhistyä lattialle ja itkeä, mutta pidin kasvoillani mitään sanomattoman ilmeen.

"Mene pois. En halua nähdä sinua", kähisin katsomatta poikaa silmiin ja se sai Anttonin nauramaan.

"Et halua nähdä minua", hän sanoi huvittuneena, "mutta minä haluan niin palavasti nähdä sinut. Haluan ehkä vähän jotain muutakin", hän siirsi hiussuortuvani korvani taakse ja jätti kämmenensä poskelleni, "meillä oli niin kivaa viimeksi."

Kyynel valui pitkin poskeani ja Antton pyyhkäisi sen pois.

"Mitä sanoisit jos", hän sanoi sen hitaasti muttei sanonut sanottavaansa loppuun, vaan painoi huulensa huulilleni.

Hän lukitsi minut käsiensä väliin, eikä siitä ollut pois pääsyä. Ahdistus puristi rintaani ja hengitys meni lukkoon.
Hän siveli selkääni, tietäen arpien olevan siellä. Niitä poltteli ja tuntui kuin veri olisi taas valunut, niinkuin viimeksi Anttonin ollessa näin lähellä.

"Toivottavasti en ollut viime kerralla liian raju", hän kuiskasi korvaani ja siveli arpia paitani läpi. Hänen huulensa hipaisivat korvanlehteäni.

Ajatukset katkesivat, olisin voinut pyörtyä siihen paikkaan.

Luovutin, enkä tehnyt elettäkään liikkuakseni Antonin suudellessa minua, pysyin vain paikallani, pidin silmiäni auki ja katsoin silmät sumeina toisella puolella olevaa työtasoa, jossa oli liesi ja uuni.