Rakkaudella satutettu

12. Korkeita paikkoja

Aria

Pitkospuut olivat hyvin huolletut ja aurinko paistoi kirkkaana taivaalla.
Puut huojuivat heikossa tuulessa, joka viilensi kasvoja ihanasti.

"Onko kaikilla kivaa?" Jesse huusi etunenässä ja kaikkialta kuului vain myöntäviä vastauksia.

Linnut lauloivat ja muutama joutsen lensi ylitsemme.

"Mitä lauletaan?" Saara huusi Felixin reppuselästä, kantaen samalla molempien reppuja.

"Kaija Koon supernaiset!" Jaana huusi Jessen takaa ja pojat nauroivat.

"Selvä, tahtosi on lakini", Jesse sanoi ja alkoi laulamaan.

"Taas me kohdataan, kuin päiviä ois mennyt taas. Elämälle kiitos, jatketaan", hän lauloi ja muut liittyivät vähitellen joukkoon.

Pian kaikki lauloivat nauraen kertosäettä.

"Korkkarit kattoon tää ilta on meille. Mun siulun siskoille, supernaisille. Laseissa kuohuvaa, silmissä kultaa. Auringon nousuun on ikuisuus aikaa!" kaikki lauloivat nauraen.

"Katsokaa, tuolla lintutorni jo häämöttää!" Saara huusi ja osoitti korkeaa lintutornia, joka kohosi puiden välistä.

"Vielä tuo mutka ja sitten olemme jo siellä."

Lintutorni oli korkea. Todella korkea. Ja minä pelkäsin korkeita paikkoja.

Olin pelännyt pienestä pitäen, mutta en halunnut kertoa sitä muille, sillä pienenä minua oli kiusattu, kun en ollut suostunut tulemaan johonkin huvipuiston laitteista.

" Aria, tule jo!" Jaana hoputti ja laskin painavan  laukkuni nojaamaan lintutornia vasten. Jesse ja Gabriel jäivät alas norkoilemaan.

"Kiitos!" Gabriel sanoi ja nappasi lippiksen päästäni.

"Tuo ei ole reilua!" huudahdin, mutta päätin että poika saisi nyt hetken nauttia lippalakistani.

Käänsin taas katseeni lintutorniin ja nielaisin, vedin syvään henkeä ja astelin lintutornin huipulle saakka.

"Wau", henkäisi, kun katsoin mahdollisimman kauas. Välttelin katsomasta suoraa alas, sillä varmaan pyörtyisin. Kaupungin kerrostalojen katot näkyivät, lentokone yllämme näytti olevan paljon lähempänä ja tuuli huojutti ja repi hiuksia sinne tänne.

Pidin lippalakistani kiinni, ettei se olisi lentänyt matkaansa märkään suohon.

"Aria, voisitko ottaa kuvan minusta ja Felixistä?" Saara kysyi ja ojensi puhelimensa minulle.

"Totta kai", vastasin ja tartuin tytön puhelimeen, jota koristi pehmeät, vaaleanpunaiset (yllätys),
pupukuoret.

"Sanokaa muikku!" sanoin ja nostin kameran näppäämään kuvia onnellisesta parista.
Katsoin ottamaani kuvaa ja näin vaaleanpunahiuksisen tytön, joka oli kietonut kätensä pisama kasvoi sen pojan ympärille. Molemmat hymyilivät onnellisesti.

"Ota vielä yksi kuva", Saara sanoi ja painoi huulensa Felixin huulille.

Saara roikkui pojan kaulassa, mutta ei se Felixiä haitannut, vaan hän kietoi kätensä omista asti tytön ympärille.

"Ole hyvä", sanoi ja ojensin puhelimen takaisin Saaralle. "Tuli tosi hyviä kuvia", sanoin hymy huulillani. Se oli tainnut jäädä siihen, sillä olin hymyillyt koko päivän.

"Aww, katsoitko sinä nämä kaikki kuvat?" Saara kysyi ja tuli näyttämään ottamiani kuvia.

"Hei, mikä tuo oli?" kysyin, kun näin vilauksen jostain epäilyttävästä.