Memory

65. Hääpäivän paraati

31.10.1979

Kesä virtasi vuolaana karuun päätökseensä, ja ennen kuin kukaan huomasikaan, oli taas lokakuu ja harmaa sade valui kylmänä verhona alas taivaalta. Lyhyet hameet ja polvihousut työnnettiin vaatekaapin perälle, katumyyjät vaihtuivat synkeänä lehtiä haravoiviin miehiin ja sanomalehdet täyttyivät käytettyjä koulukirjoja kauppaavien puotien mainoksista. Lily osti itselleen kunnollisen syystakin ja kävi kitkemässä kuihtuneet pelargoniat pois vanhempiensa haudoilta.

Lokakuun viimeinen päivä ei valjennut sen kauniimpana kuin mikään muukaan siihen aikaan syksystä; aurinko pysytteli tiiviin pilvikerroksen takana ja sadepisarat ruoskivat tylysti ikkunaa. Päivä oli ihanteellinen sisätiloissa pysyttelemiseen, ja niin Lily aikoikin tehdä. Hän nousi varhain sängystään, puki päälleen ja ryhtyi sekoittamaan hyräillen kakkutaikinaa, ennen kuin James oli vielä ehtinyt heräämäänkään. Edes lauantaipöllöpostin tuomat laskut eivät riittäneet varjostamaan hänen hilpeää mieltään.

Oli kulunut vuosi siitä päivästä, jolloin Lily oli seisonut jästikirkon alttarilla ja lausunut hermostuneena tahdon. Kun hän nyt sotki jauhoja margariiniin, ei hän voinut olla päivittelemättä ajan kulumista. Vuosi tuntui ikuisuudelta, ja silti pelkältä silmänräpäykseltä elämän kurimuksessa. Vuosi naimisissa James Potterin kanssa... joskus aiemmin ajatus olisi saanut Lilyn oksentamaan lähimpään paperikoriin. Nyt hän vain hymyili itsekseen.

Makuuhuoneen puolelta kuului kolinaa, ja hetken kuluttua päätään pitelevä James ilmestyi keittiöön.

"Jästivitkuttimet pitäisi kieltää tähän aikaan aamusta", hän valitti. "Sinä säikäytit minut."

"Se on vatkain, ei vitkutin, ja minä teen tässä sinun hääkakkuasi, eli sinulla ei ole mitään oikeutta valittaa."

"Kenen kanssa minä nyt olen menossa naimisiin?"

"Mistä minä sinun haaremisi tuntisin? Enhän minä ole sivumennen sanoen kuin sinun vaimosi."

James virnisti ja pyyhkäisi huulillaan hänen huuliaan toivottaen hänelle hyvää hääpäivää. Lily hymyili ilahtuneena; hän oli kuvitellut Jamesin unohtaneen koko jutun. Loppujen lopuksi niinhän miehet tekivät - kaikki lehdet väittivät niin.

"Ja tuo kakkuko on meidän hääpäivämme kunniaksi?" James ojensi kätensä ja kaapaisi taikinaa kulhon reunasta. "Hmm... inkivääriä?"

"Näpit irti siitä, senkin hunsvotti!"

"Hunsvotti? Mistä lähtien sinä olet kuulostanut minun äidiltäni?"

Lily lehahti punaiseksi palatessaan taikinakulhonsa ääreen. "Siitä lähtien, kun äitisi antoi ymmärtää, että on typerää nimitellä ihmisiä viherkasvien nimillä."

"Mitä? Mutta saniainenhan on kaunein kutsumanimi, minkä kukaan on minulle antanut!"

"Haluatko jauhopussista päähäsi?"

James nosti kätensä antautumisen merkiksi ja siirtyi syrjemmälle jättäen Lilyn kaaputtamaan taikinaa kakkuvuokaan. Hän ei vieläkään oikein kunnolla ymmärtänyt Lilyn viehtymystä jästileipomista kohtaan; se oli paitsi vaivalloista, myös järjetöntä ja hidasta. Kotirauhan vuoksi James ei kuitenkaan milloinkaan huomauttanut asiasta mitään.

Hän nappasi omenan kulhosta ja ryhtyi mutustamaan sitä puhellen samalla niitä näitä päivän tapahtumista. Oli viikonloppu, joten hän oli ajatellut käväistä Viistokujalla Siriuksen seurana. Heidän lumotun pergamentin varastonsa alkoi olla lopussa.

"Mutta kyllä minä tulen illaksi takaisin", James lisäsi hätäisesti nähdessään Lilyn ilmeen venähtävän. Pois se hänestä, että hän erehtyisi viettämään ihkaensimmäisen hääpäivänsä juovuksissa parhaan ystävänsä kanssa. "Sitten voidaan juhlia. Mutta kyllähän sinä tiedät, että - "