Memory

102. Kaikki sienet vievät Mungoon

1.3.1981

Arianna tupsahti takasta keskelle pehmoista, pörröistä mattoa. Hän sylki karvoja suustaan. Hormiverkoston käyttäminen sokeana oli vielä inhottavampaa kuin olisi voinut kuvitella; silloin ei ikinä tiennyt, minne oli menossa - saattoi vain rukoilla, ettei päätyisi väärään tulisijaan. Ja tasapainon ylläpitäminen oli yksinkertaisesti mahdotonta. Jos hän vielä kyntäisi leuallaan ihmisten lattioita kovin monta kertaa, hänestä tulisi nopeasti Ludo Bagmanin naispuolinen versio, luidensa suhteen vino ja pysyvästi kauniin sinertävä.

"Ihan vain tiedoksesi, Brite, että mattosi maistuu kamalalta!" Arianna ähkäisi.

Vastausta ei kuulunut. Arianna rypisti otsaansa. Oliko hän varmasti tullut oikealle asunnolle? Mordredinkuja, 7A, niin sen oli pitänyt olla - ja Briten oli pitänyt olla häntä vastassa. Mutta asunnosta ei kuulunut minkäänlaista elämästä kielivää kolinaa, ja kun Arianna kutsui Briten nimeä, hän sai vastaansa vain jäätävän hiljaisuuden.

"Brite?" Ariannaa alkoi pelottaa. Hän vannoi, ettei enää ikinä käyttäisi hormiverkkoa. Entä jos hän olikin tullut Bellatrix Lestrangen asunnolle, tai Kalkaroksen, tai Voldemortin? Jossakin kolahti ovi. Arianna hapuili taikasauvaansa.

"Ihan tosi, Brite!" naisen nalkuttava ääni jostakin kivahti. Naisen? Arianna jäykistyi paikoilleen. Sikäli kuin hän tiesi, hänen ja Briten oli ollut tarkoitus olla kahdestaan tänään. Brite oli hänelle sen velkaa, kun hän oli pitänyt oman osuutensa sopimuksesta ja osallistunut siihen typerään huispausotteluun. Olisiko Brite voinut unohtaa koko jutun?

"Brittany, anna olla!" Briten ääni ärähti epäluonteenomaisen epäystävällisesti, ja helpotus hyökyi aaltoina Ariannan yli. Kyseessä oli ainoastaan Brittany Colum, Briten sisko - se, joka yritti naittaa Britea naapurintytölle. Arianna ei ollut erityisen innostunut ajatuksesta, että tapaisi Brittanyn, mutta oli sekin parempi kuin kävellä suin päin Voldemortin asuntoon.

"Enkä anna! Sinä sanoit, että aiot laittaa ruokaa Ashleylle!" Briten sisko huusi kimeästi.

"En sanonut, sinä vain oletit niin! Minä sanoin, että laitan ruokaa tytölle!"

"No, anteeksi, jos ajatteli, että se on Ashley! Minä luulin, että me olimme sopineet - "

" - Sinä sovit. Minä en ole ikinä luvannut itseäni Ashleylle."

Brittany huokaisi kuuluvasti. "Brite, milloin sinä oikein luovut näistä hyväntekeväisyysprojekteistasi?"

"En ymmärrä, mitä tarkoitat", Brite sanoi jäykästi.

"Olen nähnyt sen tytön kuvan. Hän on sokea. Ja pukeutuu kuin kulkukoira. Etkö voisi vain antaa hänelle luuta ja palauttaa takaisin luontoon?"

"Nyt riittää, sisko. Sinä lähdet", Brite tokaisi.

Brittanyn leuat loksahtivat niin kovaäänisesti, että se kuului olohuoneeseen asti. "Et voi olla tosissasi!"

"Olen haudanvakavissani. Paras että lähdet, tai en puhu sinulle vuoteen. Tarkoitan sitä."

"Olet hölmö", Brittany tuhahti, mutta vaatteiden kahinasta päätellen valmistautui joka tapauksessa lähtemään. Arianna huokaisi helpotuksesta. Hän oli pelännyt kaiken aikaa, että Briten sisko marssisi olohuoneeseen ja löytäisi hänet matolta naama noessa.

"Älä sitten tule itkemään minulle ja Ashleylle, kun hän paljastuu typeräksi ja haluat takaisin oman rotusi seuraan", Brittany varoitti vielä.

Brite hymähti. "Usko pois, en ikinä luottaisi sinun myötätuntoosi. Ja mitä tulee Ashleyyn... sinuna rohkaisisin häntä menemään naimisiin jonkun toisen kanssa. Tiedäthän, niin kuin kunnon ystävä tekisi."