Memory

98. Tule joulu kultainen

18.12.1980

Lily heräsi siihen, että joku hakkasi hänen makuuhuoneensa ovea. Toinen toistaan vaativammat koputukset iskeytyivät oven pintaan kerran toisensa jälkeen, ja kaikuivat vihlovana kipuna Lilyn pääkopassa. Raottaessaan silmiään hän huomasi niiden turvonneen melkein umpeen niin, että auringonsäteet siivilöityvät mitä kipeimmin niistä läpi.

"Lily, päästä minut sisään!" miehen ääni huusi oven lävitse. Se ei ollut Jamesin. Lily räpytteli hämmentyneenä arkoja silmiään ja mietti, mitä oikein oli tapahtunut.

"Lily, meidän täytyy puhua Jamesista!"

James, Lily muisti, ja tiiliskivi jysähti hänen vatsansa pohjalle. Hän oli riidellyt Jamesin kanssa. Eikä vain riidellyt, vaan tapellut - oikein todella tapellut. Milloin he muka viimeksi olivat tehneet jotakin sellaista?

"Lily!" nyrkki jyskytti ovea, ja tällä kertaa Lily tunnisti äänen Siriukselle kuuluvaksi. Hän kierähti kyljelleen aikomuksenaan pyytää Jamesia avaamaan ovi, mutta säpsähti huomatessaan, ettei James ollutkaan hänen vieressään. Jamesin puoli sänkyä oli lakanoiden siisteydestä päätellen koskematon.

Oliko James ollut niin vihainen, ettei ollut tullut edes kotiin yöksi?

Mieli matalalla Lily kömpi ylös sängystä ja käveli työntämään makuuhuoneen oven auki. Hänen silmäluomensa olivat niin turvoksissa, että hän erotti vain vaivoin Siriuksen, joka seisoi oven toisella puolella nyrkki koputukseen kohonneena ja kiireinen ilme kasvoillaan.

"Mitä nyt, Sirius?"

"Mitä sinä oikein sanoit Jamesille?" Sirius tokaisi haaskaamatta aikaa kohteliaisuuksiin. "En ole ikinä nähnyt häntä niin kehnossa kunnossa kuin eilen illalla!"

"Sinä... näit hänet... eilen?"

"Oli lievästi sanoen hankalaa olla näkemättä, kun hän koetti raahata minut ja Kuutamon ryyppyseurakseen. Meiltä kesti tuntitolkulla saada selvää, mikä häntä oikein vaivasi, ja siinäkin vaiheessa hän vain höpisi jotakin epäselvää sinusta ja erosta."

Lilyn sydän jätti lyönnin väliin. "Erosta?"

"Hän sen sanoi, en minä. Hän oli aivan surun murtama. Vaikka nyt kun sinua katsoo, et näytä kovin onnelliselta itsekään. Mitä oikein tapahtui, pikkusisko?" Siriuksen äänensävy pehmeni.

"Me... riitelimme", Lily mutisi ja siirtyi syrjään ovensuusta päästäen Siriuksen peremmälle huoneeseen. Hän nappasi ohuen valkoisen aamutakin tuolinkaiteelta ja kietoi sen virttyneen yöpaitansa päälle.

"Joo, usko tai älä, mutta arvasin sen ihan itsekin", Sirius tokaisi sarkastisesti.

Lily ei jaksanut edes nostaa suupieliään vitsille. "Onko James sinun luonasi?"

"Oli. Me raahasimme hänet pois Kolmesta Luudanvarresta joskus kolmen aikaan, mutta hän oli jo lähtenyt ennen kuin heräsin. Luulin ensin, että hän tuli tänne selvittämään asiat sinun kanssasi, mutta näyttää siltä, että olin väärässä... tai sitten te olette erilaisia kuin kaikki muut maailman rakastuneet, ettekä ymmärrä käsitettä nuoleskelu sovinnoneleenä."

"Sirius, minun päätäni särkee", Lily keskeytti sovinnoneleensä.

Sirius seisahtui paikalleen kesken liikkeen. "Pikkusisko, mistä te oikein riitelitte? En ole ikinä nähnyt Jamesia sellaisena, en edes silloin, kun sinä kirosit hänet alimpaan helvettiin Tylypahkassa. Toistuvasti."

"Se oli ihan typerä juttu", Lily mumisi katse käsissään. Häntä hävetti, kun hän muisti, mitä kaikkea oikein oli tiuskinut Jamesille. Hän oli ollut ilkeä. Vaikka ei Jameskaan mikään pyhimys ollut ollut - muutenhan Lily ei olisi suuttunut alunperinkään.