Half-Brothers band - Why Don't We

16.

Svean nk

Kulman takaa ajoi Saran kotikadulle musta Jeeppi, jonka tunnistin Jonahin autoksi. Vihdoinkin. Isoveljeni oli luvannut hakea minut jo tunti sitten, mutta jostakin syystä oli myöhästynyt. Saran perhe mukaanlukien hän itse oli joutunut lähtemään Havaijille aijemin kuin he olivat luulleet ja tämän seurauksena kello oli jo tunnin nukkumaanmenoaikani yli.
-Tuus kyytin sit, Jonah huikkasi autostaan ja minä vain nostin reppuni maasta ylös ja suuntasin mustaan autoon. sisälläminua odotti tuttu kahvin tuoksu ja aina iloinen veljeni.
-Väsyttääkö, tuo sanoi ja virnisti nähdessään haukotukseni.
-Joo, vastasin ja virnistin takaisin hieman väsyneesti.
-Sori ku tulin näin myöhään, ei tajuttu ajankulua ja mun piti vielä viedä pojat koteihi....
-Lopeta Jo, (jos 'Jo' on kirjotettu isolla se on Jonahin lempinimi) jos sä kerran myöhästyt, se ei meinaa et sä teit maailman isomimman virheen, katkaisin pojat anteeksipyyntötulvan.
-Sä ja Ida ootte kyllä ihmeen samanlaisia, Jonah sanoi ja vilkaisi minuun, kun oli jarruttanut punaisiin valoihin.
-Näytättekin vielä aika samalta, tämä jatkoi ja kaasutti kohti kotiamme. Kotona ennen nukkumaanmenoa vilkaisin itseäni peilistä. Kyllä kasvonpiirtemme olivat hieman samanlaiset kieltämättä. Hymyilin omalle peilikuvalleni ja sitten astuin ulos kylpyhuoneestani sulkien valot sieltä ja omasta huoneestani.

Heräsin, kun jonkun iso käsi ravisteli minua hereille. Avasin silmäni hitaasti ja hieroin niitä hieman.
-Huomenta Svea, totesi Jonahin rauhallinen ääni viereltäni.
-Huomenta, haukottelin ja nousin istumaan.
-Meillä on tänään perhepäivä, ja me mennää johonki museoon, joten haluuks sä herättää Idan, ku se nukkuu vielä? Jonah kysyi ja minä nyökkäsin. Poika nousi ylös sängyltäni ja minä seurasin esimerkkiä kävellen hänen perässään ulos huoneestani. Kävelimme porraskäytävän toiseen päätyyn Idan huoneen ovelle, jonka Jonah avasi. Itse en edes odottanut lupaa mennä sisään, vaan juoksin suoraan päin puolisiskoni sänkyä. Juuri ennen kuin olisin törmännyt sängyn päätyyn, hyppäsin suoraan Idan päälle.
-AAAAH!!! Tyttö huusi ennen, kuin purskahti nauruun minun ja Jonahin kanssa.
-No niin, lapset. Laittakaahan vaatteet päälleniin lähdetään museoon, kuului isäni ääni ovelta.
-Entä aamupala? kysyin, sillä tunsin vatsani kurnivan nälästä.
-Ette te mitään aamupalaa nyt tarvitse, kello on jo yhdeksän, eli teidän tarvitsee odottaa vain kolme tuntia päivälliseen, sanoi Maria, Idan äiti. Jonah nyökkäsi ja molemmat aikuiset lähtivät huoneesta.
-Varautukaa erittäin tylsään päivään, Ida huokaisi ja nousi sängystään ylös.

Kahden tunnin kuluttua olin todennut Idan aamuisen toteamuksen täysin todeksi, sillä en varmaan koskaan ollut viettänyt niin tylsää puoltatoista tuntia. Olin myös ehtinyt ihmetellä useampaankin kertaan, miten joku oli voinut saada nelikerroksisen museon yhdysvaltain posti- ja matkatoimistoista. Yhtäkkiä huomasin miten Jonah alkoi vaivihkaa ujuttaa puhelintaan taskustaan. Oma puhelimeni oli isäni hallussa, samoin kuin Idan, jota oli kielletty ottamasta reppuaan mukaan ja sanotaanko, että Ida ei ollut asiasta kovin iloinen. Siirryin hiljattain isoveljeni luokse samalla huomaten siskoni tekevän samaa. Äsh! Ihan sama, vaikka hän onkin puolisiskoni, kutsun häntä nyt siskokseni. Takaisin asiaan. Jonahin näytöllä oli jonkinlainen What's up-keskustelu, josta erotin ainakin viimeisimmän viestin:
Bean👨🏼‍🚀
Btw Miten siellä museossa menee Jonah? Meil on ainaki tosi kivaa jos sitä ei lasketa et Jack päätti heittää Danielin omenamehun uima-altaasee ja Dan on nyt tosi vihane xd😂😂
Huomasin Jonahin lähettäneen viestiin juuri vastauksen, joten päätin lukea senkin:
Minä
Juu hyvin teilläki menee xdd Mut tääl on kyl ihan super tylsää ja mul on nälkä!
Sana 'nälkä' toi mieleeni vatsanpohjassani olevan kuvan nälän tunteen, joka koveni vain hetki hetkeltä. Jonah veti kännykkänsä nopeasti taskuunsa ja minä tajusin jommankumman aikuisista katsovan, sillä Ida oli myöskin kääntynyt tutkimaan ''kiinnostuneesti'' viereisessä vitriinissä olevaa vuoden 1910 postilaatikkoa.
-Mennäänkö syömään? Se ravintola ois tossa, kuului isäni ääni takaani, kun olin kääntynyt tarkastelemaan vanhoja ja homeisen näköisiä postimerkkejä. Pystyin melkeimpä tuntemaan, miten Jonah tuuletti vieressäni, sekä kuulin Idan suusta päässeen pienen 'Jes'-äänen. Itse huokaisin helpotuksesta, sillä nyt ainoa asia päässäni oli: RUOKAA! TÄNNE! HETI!

-------------------------------------------------------

Hejsan!

Tässä ois nyt tällane luku Svean näkökulmasta. Toivottavasti nautitta siitä. Btw mä kirjotin tän lauantaina ja tänää on satanu ja paistanu niinku vuorotellen, joka on sillee suht ärsyttävää ku ei voi mennä ulos ilman et tarvii pelätä et kastuu xd

Hälsningar från Finland!