Half-Brothers band - Why Don't We

14.

Idan nk

-Kuka lähtee jätskille? Zach kiljui. Kello oli noin kaksi iltapäivällä, eikä kukaan ollut tehnyt koko päivänä yhtään mitään. Olin herännyt tänään aamulla noin yhdeksältä herkulliseen pannukakkujen tuoksuun. Alakerrassa minua oli ollut odottamassa Jonah kahvikuppinsa kanssa, sekä tämän tekemät herkulliset pannukakut. Yllätyksekseni keittiössä oli kaikki kunnossa ja Jonah oli jopa siivonnut kaikki leipomistarvikkeensa pois. Olin syönyt ehkäpä maailman parhaita pannukakkuja ihanassa hiljaisuudessa ainakin puoli tuntia, kunnes muut pojat olivaat tulleet kylään, joka suomeksi sanottuna tarkoitti, että ihana aamupalarauhani hävisi kuin nuppineula karvamattoon. Kun pojat olivat saaneet purettua hieman energiaansa, kaikki talossa olevat olivat jotenkin ihmeen kaupalla päätyneet olohuoneen sohvalle puhelintensa ääreen. Viidentoista minuutin instagramin selailemisen jälkeen kaikki tytöt saapuivat some-tuokioomme, jonka jälkeen olemme kaikki istuneet paikoillamme.

-Ida! Tuuks sä vai et? joku huusi korvaani. Mahtavaa. Olin ilmeisesti vaipunut vähän liiankin syvälle ajatuksieni synkkään ja mustaan hautaan. Nyt näemmä Jack oli vetänyt minun pääni pois pilvistä, sillä hän seisoi vieressäni samalla ravistellen minua.
-Joo, kyl mä kai sit tuun, mutisin ja nousin ylös mustalta sohvalta. Kävelin eteiseen, jossa oletin valkoisten Vanssieni olevan. Yllätyksekseni ne eivät olleet pienen huoneen lattialla, eivätkä edes kenkähyllyllä. Kun vilkaisin ylöspäin, huomasin, että Zach piti kädessään paria valkoisia kenkiä, jotka osoittautuivat minun ikiomiksi Vansseikseni. Poika katsoi minuun, ja juoksi sitten avoiesta ovesta kotikadulleni. En ajatellut mitään, vaan juoksin bruneten pojan perään paljain jaloin. Asfaltilla olevat pikkukivet pistelivät jalkapohjiini ikävästi, mutta en välittänyt, sillä olihan nyt kyse rakkaiden Vanssieni kohtalosta. Jahtasin poikaa ainakin kymmenen minuuttia, kunnes:
-AAAH! AU! Auauauauauua! Kompastuin maassa olevaan kuoppaan, joka oli syvä ja niin pieni, että en ollut huomannut sitä. Kuulin nopeiden juoksuaskeleiden lähestyvän minua, kun itse vain makasin maassa. Molemmissa polvissania paloivat tulipalot ja kämmenistäni oli haihtunut iho. Ainakin siltä se tuntui. Pian tunsin, kun se joku, joka osoittautui bruneteksi kenkävarkaakseni, nosti minut varovasti ottamalla minusta kiinni kainaloideni alta.
-Nyt me mennään takas teille ja puhdistetaan sun haavat, Zach sanoi. täytyy kyllä sanoa, että se oli varmaan fiksuin asia, jonka olen kuullut tulevan hänen suustaan. Kun poika päästi irti kainaloistani, horjahdin ja tämä nappasi heti kiinni olkapäistäni. Saatuani tasapainoni takaisin, Zach hivutti vasemman kätensä pois hartialtani ja siirsi oikean kätensä selkäni taakse tukemaan sitä. Kävelimme hiljaisessa tahdissa pitkin naapuruston kujia. Matka tuntui kolmen vuoden pituiselta, mutta olimmehan me juosseet aika lujaa yli kymmenen minuuttia ja nyt melkeimpä hiivimme. Jossakin vaiheessa tunsin, miten vasenta jalkaani pitkin valui jotakin, jonka oletin vereksi, jota vuosi rikkinäisitä polvistani. En halunnut pyyhkiä sitä pois, sillä sitten joutuisin kumartumaan, joka taas pahentaisi polvissani jo nyt leimuavaa kipua. Kun saavuimme talomme pihaan, Jonah nosti katseensa maasta ja hymyili, mutta hänen ilmeensä muuttui jo noin sekunnissa, kun hän luultavasti huomasi polveni.
-Ida! Mitä tapahtu? Zach! Mitä sä oot tehny? Pitkä brunette huusi ja vastapäisen talon vanha herra kurkisti pensasaitansa yli ihmetellen huutoa, joka oli tavallista hätääntyneempää.
-Zach ei tehny mitään Jonah, mä vaan kompastuin yhteen kuoppaan, siinä kaikki, rauhoittelin melkeimpä hysteeristä poikaa. Tämä mulkaisi Zachia vielä murhaavasti ja avasi sitten oven, josta lyhyempi brunette saattoi minut sisään. Tämä laittoi minut istumaan keittiön tasolle, ja kävi sitten hakemassa vessasta ensiapulaatikon. Hän kaiveli laatikosta kaikenlaisia siteitä, jotka hän laittoi sitten viereeni pöydälle. Saatuaan kaiken esille, poika otti desinfiointiainepullon, avasi sen korkin ja suihkutti ainetta polviini. Suustani pääsi pieni inahdus, sillä desinfiointiaine kirveli. Seuraavaksi Zach otti SUUREN laastarin ja laittoi sen huolellisesti oikeaan polveeni. Sitten hän teki saman vasemmalle polvelle ja otti kädestäni kiinni katsoakseen kämmeniäni. Tämä pyyhkäisi muutaman pikkukiven pois kohdista, joista oli lähtenyt ihoa ja katsoi sitten minua silmiin.
-Mennäänkö nyt sinne jätskille? brunette kysyi ja minä hyökkäsin. Tämä ojensi kätensä ja veti minut alas tasolta, kun tartuin siihen. Poika hymyili minulle ja minä hymyilin takaisin. Sitten tuo kääntyi ja käveli ovelle minä perässään. Nyt tekisi mieli jätskiä.

------------------------------------------------------

Snape, Snape, Severus Snape.

Dumbledore! ok mä lopetan nyt. En mä tiiä mitä pitäis sanoo, joten lähen nyt kans.

Ron, Ron, Ron Weasley!