Murhaajan oppilas [II] VALMIS

Luku 19

Valkotassu seurasi mestariaan mäkeä alas kohti hiekkakuoppaa. Oppilas kuunteli tarkkaavaisena metsän ääniä. Hän kuuli varpusparven läheisellä aukiolla ja joen veden solinan edestäpäin. Jossain kaukana metsän toisella puolen kaksijalkalassa haukkui koira, ja viereisessä puussa oli orava, joka säksätti kiivetessään ylemmille oksille.
Hiirenkorvan aika olisi pian lopuillaan ja viherlehti tulisi. Jotkut yöt olivat vielä viileitä, mutta päivät olivat lämpimiä. Kasvit olivat puhjenneet kukkaan ja lehdet kasvoivat lehtikadon ajan nukkuneisiin puihin. Parantajat olivat heti alkaneet kerätä yrttejä, kun lumi oli sulanut ja antanut kasveille mahdollisuuden kasvaa.
----
-- "Noniin, harjoittelemme tänään kierähdysiskua", Aurinkosiipi ilmoitti päästessään hiekkakuopalle ja loikkasi alas pehmeälle hiekalle.
-- "Eikö se ole vain kokeneiden sotureiden liike?" Valkotassu kysyi seuratessaan mestariaan ja pysähtyi tämän eteen hännänpää nykien.
-- "On, mutta osaat mielestäni muut liikkeet jo niin hyvin, että voit harjoitella tämänkin", Oranssiturkkinen varapäällikkö maukui alkaen sitten selittää liikettä. "Tässä iskussa yhdistyy viilto etutassulla, pystylukko ja voimakas hyppy. Sinun pitäisi osata viilto etutassulla ja pystylukko. Hyppy vaatii paljon voimaa. Potkaise takanasi olevaa vastustajaa takajaloillasi, loikkaa nopeasti ympäri ja tee voimakas viilto etutassullasi. Liike tehdään nopeasti, ja yleensä kesken lähitaistelun. Jos potkaisu on tarpeeksi vahva ja olet tarpeeksi nopea, liike voi hyvällä tuurilla lopettaa taistelun."
Valkotassu kuunteli hiljaa, korvat höröllä. Hän oli mielissään siitä, että hänelle opetettiin liike jonka yleensä vain kokeneet soturit osasivat. Hänen olisi pakko oppia se!
Aurinkosiipi näytti ensiksi esimerkkiä esittäen tyhjän ilman olevan se pahamaineinen vihollinen. Varapäällikkö käännähti ympäri, potkaisi ilmaa kovaa ja loikkasi ympäri viiltäen ilmaa kynsillään.
-- "Näytä nyt miten teet sen," Varapäällikkö maukui. "Jos ehdin väistää, olet liian hidas."
-- "Ai siis sinuako m-"
-- "Tee se!" Aurinkosiipi ärähti seisoen paikallaan häntä heilahdellen puolelta toiselle.
Oppilas säikähti hieman varapäällikön ärähdystä.
Valkotassu käännähti ympäri ja potkaisi kohti Aurinkosiipeä, tuntematta mitään.
-- "Liian hidas. Uudestaan", Aurinkosiipi murahti. Hän oli väistänyt Valkotassun sivulle salamannopeasti.
~~ "Miten minun pitäisi päihittää hänet, kun hän on noin nopea!" Valkotassu mietti potkaisten taas kohti mestariaan. Tällä kertaa hän tunsi jalkansa hipaisevan oranssiturkkisen turkkia, mutta oli jälleen ollut liian hidas.
---- Hengästyneenä harjoituksista Valkotassu lysähti maahan istumaan. Hänen kylkensä kohoilivat kiivaasti, kuin hän olisi juuri juossut metsästä kuukivelle ja takaisin tauotta.
-- "Etkö tosiaan jaksa enempää?" Aurinkosiipi kysyi haastavasti. Hänen turkkinsa oli sotkuinen. Ihan hiekkainen ja tomuinen. Valkotassunkin turkki oli tomuinen.
-- "Emmekö voi pitää pientä taukoa?" oppilas kysyi tasaten edelleen hengitystään. Hänen lihaksiaan pisteli.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Aurinkosiipi nyökkäsi.
-- "Käyn joella juomassa", tuo maukui lyhyesti ja asteli sitten aluskasvillisuuden sekaan. Valkotassu katsoi kuinka oranssihtava häntä katosi saniaisten sekaan.
Helpottuneena oppilas lysähti maahan makaamaan ja nautti virkistävästä tuulesta, joka kulki metsän lävitse pörröttäen hänen turkkiaan.
Naaraan korviin kantautui jotain ääntä… kuin kuiskauksia. Hetken ajan hän ajatteli vain kuvittelevansa asian, ja että se oli vain tuuli, mutta sitten äänistä tuli selkeämpiä ja kovempia. Se oli kuin jokin viesti…
-- "Murhaajan paljastuttava on täysi kuuhun mennessä."
Valkotassu ponnahti pystyyn ja katsoi ympärilleen silmät tarkkana. Hän jännitti lihaksensa. Oliko tämä jotain pilaa, kuvitteliko hän vai puhuiko tähtiklaani hänelle?
-- "Täydenkuun jälkeen myöhäistä on, ja klaanit tuhon omat on."
-- "Miksette te typerät tähtiklaanin kissat vain kerro, kuka se murhaaja on!" Valkotassu ulvaisi mulkoillen taivasta. "Miksi pitää kaikki niin salaisena ja kertoa niin epäselviä merkkejä! Se on teidän vikanne jos klaanit tuhoutuvat!"
Pilvetön taivas oli hiljainen. Tosin ei Valkotassu vastausta odottanutkaan niiltä typeriltä tähtikissoilta.
-- "Sanoitko sinä jotain?" Kysyi ääni oppilaan takaa. Aurinkosiipi oli palannut ja hieraisi pois viiksiinsä kiinni jääneet vesipisarat.
-- "E-en sanonut", naaras vastasi käännähtäen ympäri ja katseli tassujaan. Aurinkosiipi vain maisteli ilmaa.
-- "Lähdetään takaisin leiriin ja saalistetaan matkalla", tuo maukui. "Voimme harjoitella joku toinen päivä."
---- Väsyneenä ja hämmentyneenä Valkotassu asteli leiriin mestarinsa perässä ja pysähtyi katsomaan aukiota. Kaikki olivat kokoontuneet suurkiven juureen ja Leijonatähti näytti odottavan Valkotassua ja varapäällikköä.
-- "Jo oli aikakin," Leijonatähti maukui nousten seisomaan tuuhea turkki kiiltäen. Hän näytti paljon ylväämmältä ja voimakkaammalta kuin Harmaatähti koskaan Valkotassun aikana oli näyttänyt. Hän oli kuin luotu päälliköksi.
-- "Anteeksi, että meillä kesti", Aurinkosiipi pahoitteli. Hänelle tehtiin tilaa varapäällikön astellessa suurkiven juureen ja Puumatassu viittoi Valkotassua luokseen.
Kipittäessään muiden oppilaiden luokse, Valkotassun oli ihan pakko vilkaista Pohjoisviiman suuntaan. Varjoklaanin varapäällikkö istui samassa paikassa kuin aamulla, häntä siististi tassujen päällä ja turkki siistiksi suittuna. Hän näytti arvokkaalta ja ylpeältä, vaikka olikin keskellä vihollisklaaninsa leiriä, vaikka hänet oltiinkin "otettu" vangiksi.
-- "Myrskyklaanin kissat. Kuten tiedätte, klaanissamme on vihollisklaanin varapäällikkö, joka nyt on vankimme," Leijonatähti aloitti. Tuimat katseet kääntyivät katsomaan Pohjoisviimaa, joka ei hätkähtänytkään vaan katsoi tyynesti Leijonatähteen. Päällikkö selvitti kurkkuaan kiinnittäen taas muiden huomion itseensä.
-- "Minä ja Aurinkosiipi olemme keskustelleet, ja päättäneet, että hän saa lähteä."
-- "Miksi? Voisimme kiristää Varjoklaania lopettamaan liiton Jokiklaanin kanssa hänen avullaan!" Jyväturkki ulvaisi nousten seisomaan muiden joukossa.
-- "Varjoklaani ja Jokiklaani voisivat hyökätä tänne saadakseen hänet takaisin. Minä en halua riskeerata pentujani!" Tiikerinsilmä puuttui keskusteluun pentutarhan suunnalla. Juovaturkki hänen vieressään hymyili kumppanilleen ja nyökkäsi kannattavansa tuota.
-- "Ne hiirenaivot voivat hyökätä joka tapauksessa, joten mitä väliä? Ne muutenkin haluaa koko metsän itselleen. Ja meillä on Tuuliklaani tukenamme", klaaninvanhimpien pesän suunnalta kuului Mäntymetsän ääni.
Kissat ryhtyivät yhdeksi kuoroksi ja sylkivät suustaan vastaväitteitä ja mielipiteitään. Jotkut kannattivat ideaa Pohjoisviiman lähtemisestä, jotkut taas eivät.
Valkotassu istui vain hiljaa ja kuunteli kuinka kissat maukuivat toistensa päälle. Leijonatähti vilkaisi varapäällikköään, joka istui tyynesti paikoillaan.
-- "Minä jään!" kovaääninen maukui nousi kaikkien muiden päälle ja aukio hiljeni. Katseet kääntyivät Pohjoisviimaan, joka oli noussut seisomaan. "Minä jään", hän toisti tyynesti.
-- "Miksi ihmeessä sinä niin tekisit?" Terälehti murahti muiden joukossa. Valkoturkkinen naaras kohautti lapojaan ja istahti kietaisten häntänsä tassujen ympärille.
-- "Hyvä on", Leijonatähti maukui suurkiveltä ja väräytti korviaan mietteliään ja epäileväisen näköisenä. "Sinä et saa lähteä leiristä ilman minun tai Aurinkosiiven lupaa ja jonkun soturin seuraa. Jos sinulle tulee kysyttävää, tulet minun pesälleni tai kysyt Aurinkosiiveltä."
Valkotassu pani merkille, kuinka paljon Leijonatähti antoi vapauksia Aurinkosiivelle. Varapäällikkö oli kuin klaanin toinen päällikkö, ja pystyi tekemään miltei mitä ikinä halusi.
-- "Jonkun pitää huolehtia hänestä," Aurinkosiipi totesi suurkiven juurella. Pohjoisviima vastasi tuimalla katseella.
-- "Osaan kyllä huolehtia itsestäni kiitos vain."
Leijonatähti pohti asiaa hetken ja käänsi katseensa oppilaisiin.
-- "Kaksi teistä huolehtii, että Pohjoisviima saa tarpeekseen ruokaa. Me emme kuitenkaan ole Varjoklaani, joten vieraistamme huolehditaan hyvin. Vapaaehtoisia?" Leijonatähti silmäili oppilaita. Tuhkatassu ja Hiilitassu katselivat muualle, eivätkä selvästi halunneet tuohon tehtävään.
Valkotassu ajatteli vain sitä, että Pohjoisviima ei todellakaan ollut heidän vieraansa. Vanki oli kuitenkin väärä sana kuvailemaan sitä, mitä Pohjoisviima oli, sillä häntä ei oltu virallisesti vangittu ja tuo halusi vapaaehtoisesti jäädä.
-- "Haluan Valkotassun huolehtimaan minusta," Pohjoisviima ilmoitti pitkän hiljaisuuden jälkeen.
~~ "Ihan kuin minulla ei olisi jo ihan tarpeeksi huolehdittavaa!" Valkotassu ajatteli närkästyneenä, mutta tajusi sitten että tämä olisi hyvä tilaisuus voittaa tuon luottamus.
-- "Hyvä on. Kai se käy. Valkotassu huolehtikoon sinusta. Muut auttavat tarvittaessa," Leijonatähti maukui.
Kokous ei kuitenkaan ollut vielä ohitse.
-- "Haluaisin vielä nimittää uuden soturin. Puumatassu, tulisitko tänne?"
Kollin korvat ponnahtivat innosta pystyyn, mutta sitten hänen intonsa katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.
~~ "Varmaan ajattelee isäänsä," Valkotassu totesi mielessään. "Harmaatähden pitäisi olla se joka nimittää hänestä soturin."
Isokokoinen oppilas asteli muiden eteen nostaen katseensa päällikköön.
-- "Minä Leijonatähti, Myrskyklaanin päällikkö, pyydän esi-isiäni, etenkin tämän oppilaan isää, kääntämään katseensa tähän oppilaaseen. Hän on opiskellut kovasti ymmärtääkseen jalot lakinne, ja on hänen vuoronsa tulla soturiksi.
Puumatassu, lupaatko elää soturilain mukaisesti ja puolustaa tätä klaania, jopa henkesi uhalla?"
Puumatassu epäröi hetken ja veti syvään henkeä.
-- "Lupaan", hän maukui aika itsevarmalla äänellä.
-- Siinä tapauksessa, Tähtiklaanin voimien kautta, annan sinulle soturinimesi. Puumatassu tästä hetkestä lähtien sinut tunnetaan nimellä Puumasielu. Tähtiklaani kunnioittaa rohkeuttasi sekä tarmoasi, ja hyväksymme sinut Myrskyklaanin täydeksi soturiksi. Istut seuraavan yön hiljaisessa vartiossa", Leijonatähti julisti ja loikkasi alas koskettamaan uuden soturin kanssa neniä.
-- "Puumasielu, Puumasielu, Puumasielu!" klaani ryhtyi hurraamaan uuden soturin nimeä. Leijonatähden lähdettyä, kissat, Valkotassu mukaanlukien, keräytyivät Puumasielun ympärille onnittelemaan häntä.