Murhaajan oppilas [II] VALMIS

Luku 18

Kun aurinko alkoi nousta seuraavana päivänä, metsää peitti ohut usva kerros. Maa oli hieman kosteaa, sillä yöllä oli satanut hieman.
Myrskyklaanin leirissä tavalliseen tapaan aikaisin aamusta vain muutama oli hereillä. Leijonatähti ja Aurinkosiipi keskustelivat päät lähekkäin suurkiven juuressa ja Pulunlaulu lähetti juuri oppilaansa Korppisulan hakemaan yrttejä. Juovaturkin synnytys läheni päivä päivältä ja parantajat halusivat olla valmiita.
Tänään Valkotassukin oli hereillä aikaisin; hän nousi ylös pediltään ja asteli ulos hiljaiselle aukiolle. Hänen sinisiin silmiinsä osui valkoinen turkki. Näköjään Valkotassun ei tarvinnut tavata Pohjoisviimaa nelipuilla, sillä tuo oli tullut tänne, jos nyt edes suostui puhumaan.
Valkotassu lähti astelemaan kohti parantajan pesän lähellä makaavaa Varjoklaanilaista. Vankia, siksi Leijonatähti tuon oli nimittänyt. Olihan Pohjoisviima Myrskyklaanin vihollinen, mutta ei ollut mitään syytä vangita tätä. Valkotassu kyllä veikkasi, että jos Pohjoisviima haluaisi lähteä, olisi hän jo lähtenyt. Naaras vaikutti olevan nopea jaloistaan, ja ei tyhmä kissa varapäälliköksi pääsisi. Oli myös oletettavaa, että Varjoklaanista lähetettäisiin pelastuspartio jos Pohjoisviimaa ei näy muutamaan päivään.
-- "Hei Pohjoisviima", Valkotassu tervehti valkoturkkista.
-- "Jos haluat puhua Sulkakarvasta, mene pois", varapäällikkö murahti vastaukseksi heilauttaen häntänsä kasvojensa eteen.
-- "En halua puhua hänestä", oppilas totesi ja istuutui. Kyllä hän halusi… pitäisi keksiä jotain muuta, jotta hän saisi Pohjoisviiman puhumaan.
"Miksi sinä lähdit kokoontumisesta?"
-- Pohjoisviiman niskakarvat alkoivat pörhistyä.
"Mitä se sinulle kuuluu?" hän töksäytti tylyyn sävyyn ja nosti päänsä katsoen aukiota.
"Yritätkö saada minut kertomaan salaisuuksiani sinulle, jotta voit kertoa ne muille pikku kavereillesi?"
-- "En, en tietenkään. Ihan vain utelin."
Valkotassu pohti kuumeisesti mitä sanoisi, jotta voittaisi Varjoklaanilaisen luottamuksen. Mistäköhän riistasta tuo piti?
Naaras käänsi katseensa tuoresaaliskasaan. Vain pieni varpunen ja laihan näköinen hiiri oli jäljellä, ja ensimmäinen metsästyspartio lähtee pian. Aurinkosiipi asteli jo sotureiden pesälle ja herätti ensimmäisiin partioihin lähtevät.
-- "Mitä Leijonatähti on sanonut? Tiedätkö kauanko sinua pidetään täällä?" Valkotassu kysyi kääntäen katseensa Pohjoisviimaan. Toinen kohautti lapojaan ja nuolaisi pari kertaa rintakarvojaan.
-- "Eipä hän paljoa ole sanonut", tuo totesi tyynesti. "Varapäällikkönne taas, no hän ei osannut sulkea suutaan. Leikki päällikköä, vieläpä päällikön vieressä."
Valkotassu vilkaisi mestarinsa suuntaan. Tuo oli kyllä muuttunut paljon sen jälkeen, kun hänestä oltiin nimitetty varapäällikkö. Jotenkin hänestä oli tullut todella ylimielinen ja välinpitämätön.
Aurinkosiivestä puhuen, tuo viittoi juuri Valkotassua luokseen. Oppilas nousi nopeasti käpälilleen ja ravasi kostean aukion ylitse mestarinsa luokse.
-- "Ole pian valmiina, lähdemme harjoittelemaan taistelua hiekkakuopalle. Käyn vain nopeasti sanomassa Tiikerinsilmälle yhden asian ja tulen sitten. Oletan, että odotat minua leirin suuaukolla silloin."
-- "Selvä", Valkotassu maukui käännähtäen ympäri ja lähti kohti leirin suuaukkoa.
-- "Muuten, voisitko pysyä kaukana Pohjoisviimasta? Hän ei ole luotettava", Aurinkosiipi vielä maukui. Miksei Valkotassu voisi olla Pohjoisviiman kanssa? Ihan kuin tuo muka tekisi mitään keskellä vihollisklaanin leiriä.
-- "Miks-"
-- "Tee vain niin kuin pyydän. Sinun ei tarvitse tietää syytä", Aurinkosiipi keskeytti Valkotassun ja asteli sitten pentutarhalle, jonka edustalla Tiikerinsilmä oli odottamassa häntä.
Hieman kummastuneena Valkotassu katsoi mestarinsa perään. Pian hän kuitenkin vain pudisti päätään ja asteli leirin suuaukolle odottaakseen mestariaan.
Siitä olikin aika kauan, kun he viimeksi olivat harjoitelleet. Kuun päästä Valkotassu olisikin valmis soturiksi. Ajatuskin sai hänen karvansa pörhistymään innosta. Ei enään kauaa, niin hän saisi soturinimensä!