Murhaajan oppilas [II] VALMIS

Luku 28

Nelipuiden solan täytti tuskantäyteläiset ja vihaiset rääkäisyt. Kissat olivat toistensa kurkuissa, kun Varjoklaani kävi Myrskyklaanin kimppuun Jokiklaani tukenaan. Tuuliklaani epäröi hetken, ennen kuin kävi Jokiklaanin kimppuun. Jopa kuningattaret yhtyivät taisteluun ja muutama klaaninvanhin näytteli kynsiään sähisten ja lähtivät toistensa kimppuun.

"Tähtiklaani vihastuu!" Joku ulvoi yhden suuren puun juurella. Synkät pilvet peittivät taivaan ja kuun.
Valkotassu ei paljoa ehtinyt ajatella Tähtiklaania, vaan katsoi ympärilleen. Hän ei ollut estänyt tätä. Nyt verta valutettiin turhaan. Koska hän ei ollut estänyt sitä.

Tuuliklaani ja Myrskyklaani taistelivat rinnakkain Varjoklaania ja Jokiklaania vastaan.
Tuuliklaanin soturi oli ahdistanut Jokiklaanin parantajan Höyhenmarjan nurkkaan, mutta Kivikynsi syöksähti klaanitoverinsa avuksi. Onnitassu ja Yötassu taistelivat rinnakkain Varjoklaanin Koivutassua vastaan. Tiikerisilmä taas taisteli leijonan raivolla Ampiaiskynttä ja Haikarajalkaa vastaan muristen kuin koira. Hallalehden kimpussa oli kaksi suurikokoista soturia ja Onnitassu syöksähti emonsa avuksi vihaisesti muristen jättäen pienikokoisen Yötassun yksin Koivutassun kanssa. Koivutassu murisi hurjasti ja sai pienemmän oppilaan niskasta kiinni. Kuului korvia vihlova, tuskallinen ulvaisu kun hampaat upposivat Yötassun niskaan.

Saniaisturkki ja Jyväturkki syöksyivät auttamaan Tuuliklaanin Kanijuoksua ja Mustikkasilmää. Konnatähti oli yhä Leijonatähden kimpussa ja kivuliaan näköisistä haavoista huolimatta kullanruskea kolli taisteli urheasti Varjoklaanin päällikköä vastaan. Perhotähti oli hetki sitten käynyt Pakkastähden kimppuun ja nyt molemmat olivat kadonneet rääkyvien kissojen joukkoon.

"Varo!" Puumasielu huudahti ja tönäisi Valkotassun sivummalle. Myrskynsilmä niminen tummanharmaa kolli oli syöksähtänyt oppilasta kohti ja tömähti nyt päin Puumasielun lihaksikasta rintaa. Kollit kierivät kauemmas Valkotassusta, joka ei ehtinyt ystävänsä apuun, kun toinen soturi kävi jo hänen kimppuunsa. Naaras tunsi kynsien painuvan syvälle lapaansa, kun paljon suurikokoisempi kissa painoi hänet maahan.
Valkotassu yritti epätoivoisesti rimpuilla Kettuhampaan painon alla, mutta mitä enemmän hän rimpuili sitä enemmän häneen sattui.
"Oppilas vastaan soturi, tosi reilua!" Oppilas sähisi epätoivoisesti yhä rimpuillen. Haavoista alkoi norua verta kylmälle multaiselle maalle. Kettuhampaan kasvot vääntyivät voitonriemuiseen virneeseen.
Jotakin punertavaa välähti Valkotassun silmäkulmassa ja taistelun rääkäisyjen ylitse hän kuuli matalan naaras kissan äänen.
"Jos luovutat nyt, olet heikko lurjus. En kouluttanut sinusta sellaista, enhän?"
Jos luovutat nyt, olet heikko. Olet lurjus. Ei. Niin Valkotassu ei tekisi. Hän ei ikinä luovuttaisi.

Valkotassu keräsi kaikki voimansa ja jotenkin pienikokoinen oppilas onnistui kiepauttamaan itsensä ympäri ja irti Kettuhampaan kynsien otteesta. Soturi ei ehtinyt reagoida ja Valkotassun vahvat takajalat jysähtivät voimalla kollin herkkään vatsaan.
Kettuhammas ulahti kivusta ja hoiperteli kauemmas ja tämän vielä kasatessa itseään Valkotassu ponkaisi ilmaan ja tähtäsi mojovan iskun suoraan kollin kasvoihin. Kettuhammas rääkäisi tuskasta, kun naaraan kynnet viilsivät hänen kasvojaan. Veri roiskui maahan ja sokaisi Kettuhampaan näön.
"En näe mitään!" Kolli ärjyi ja kompuroi kauemmas.
Valkotassu ei ehtinyt edes tassuaan kohottaa, kun vihainen huuto nousi muiden ylle. Hän käännähti ympäri ja näki Aurinkosiiven verentahriman liekinoranssin turkin. Viha ja inho kuohahti nuoren oppilaan veressä, kun hän näki varapäällikkönsä painamassa Leijonatähteä maahan.
Juuri kun varapäällikkö ehti antaa tappavan pureman Leijonatähden paljaaseen kurkkuun, valkoturkkinen soturi syöksähti Aurinkosiipeä kohti. Soturi suorastaan näytti lentävän.
Aurinkosiipi ei osannut varautua yllättävään hyökkäykseen ja kun valkoturkkinen paiskautui häntä päin, kolli horjahti ja kaksikko kieri kauemmas Leijonatähdestä valkoisen ja oranssin turkin sekamelskana.

"Pohjoisviima!" Valkotassu huudahti yllättyneenä, kun kaksikko lopetti kierimisen ja Pohjoisviima painoi Aurinkosiiven alleen. Sirompi ja ketterämpi naaras voitti helposti yhä hämillään olevan varapäällikön.

Taistelu pysähtyi kuin seinään, kun Valkotassun huuto kaikui ympäri solaa. Jokaisen katse nauliintui tuohon lumenvalkoiseen turkkiin ja keltaisten silmien hurjaan katseeseen.
Oli hiirenhiljaisuus ja ainoastaan muutama sihahdus ja vingahdus rikkoi sen. Jokainen seisoi nyt paikoillaan ja pidätti hengitystään.