Lumi tuli sinä vuonna aikaisin

14. osa | Hänen pelinsä - 3

Sanoja: 1415
13.2.2021
liljakuu

Noah lähti huoneesta edeltä, ja piti ovea auki minulle. Hän jätti hienovaraisesti tilaa välillemme, eikä pakottanut minua kävelemään aivan hänen vierestään. Se oli osa hänen peliään. "Osaat tästä varmaankin takaisin itseksesi?"

Nyökkäsin varovaisesti. Olin niin lähellä, että näin Noahin hupparin kankaan yksityiskohdat. Rento asu ei sopinut mielestäni hänen luonteelleen yhtä hyvin kuin smokit ja kravaatit. Hän oli ennen kaikkea johtaja, muiden hallitsija. Minunkin. Ajatus sai minut irvistämään mielessäni.

Mutta se oli muuttumassa, ainakin mikäli häneen oli uskominen.

Noah uskalsi taputtaa minua pikaisesti olalle. Melkein säpsähdin äkkinäisestä liikkeestä, mutta jähmetyin sen sijaan vain paikoilleni, ja katsoin, kun hän käveli tiehensä. Yritin saada tilanteesta selvää, ja tuttu pelko nakersi sisuksiani. Entä jos hän valehteli? Jos hän seuraisi minua salaa, yrittäen pitää sopimuksesta kiinni. Sopimuksesta, jonka hän voisi niin helposti rikkoa. Se varmasti houkuttelisi häntä, vaikken oikeasti tiennytkään yhtään mitään, mitä hänen päässään ja sydämessään liikkui. Halusin hänen vain jättävän minut rauhaan. En sopisi koskaan hänen maailmaansa, hän ei sopisi koskaan minun maailmaani.

Laskeuduin portaita pitkin alas peläten silmiä ihollani. Kukaan ei kuitenkaan tuntunut huomaavan minua, pientä säikkyä hiirtä. Miehet ja naiset kävelivät rivakasti päämääräänsä kohti katseet tiiviisti edessäpäin. Minusta tuntui silti siltä, kuin joku olisi vakoillut minua.

Kävelin epävarmana ovien viereen istumaan, mutten aikaisemmalle paikalleni. Se olisi ollut noloa. Yritin kaikin voimin näyttää siltä, että kuuluin tänne, vaikka joisinkin mieluummin myrkkyä kuin olisin sitä.

Vastustin halua naurahtaa. Kymmenen minuuttia sitten uskoin vielä pakooni, ja sitten Noah romahdutti kaiken. Nyt hän tarjosi sen minulle kultatarjottimella. Asetelma kiepsahti hämmentävästi nurinkurin. Oliko Noah siis tarinan pahis? Vai oliko hän sivuhahmo, jonka tarkoituksena oli töytäistä päähenkilöä oikeaan tai väärään suuntaan?

En jaksanut uskoa, että hän halusi oikeasti tehdä parannuksen. Tiikeri ei pääse eroon raidoistaan eikä ihmisluonto loputtomasta ahneudestaan. Mutta minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin suostua. Vai teinkö sittenkin väärän valinnan? Yritin vain olla viisas ja tehdä viisaan ratkaisun.

Tunsin jatkuvan ahdistuksen luissani asti. Pystyin aistimaan kylkiluuni, ja sen, miten ne puristivat keuhkojani. Kiemurtelin tuolillani yrittäen ravistaa epämukavan tunteen tiehensä.

En todellakaan ymmärtänyt Noahia, mutta ehkä niin oli parempi. Ymmärrys voisi johtaa myötätuntoon, joka voisi johtaa anteeksiantoon, joka puolestaan voisi johtaa johonkin paljon pahempaan kuin kidnappaukseen.

Olin lopen uupunut huolimatta kohtalaisen hyvistä yöunista. Väsymyksen raskas tunne painoi kehoani kasaan. Sipaisin kasvojani kylmillä sormillani ja painoin sormenpääni hetkeksi silmäluomieni päälle. Keskityin tunteeseen, ja kokosin ajatukseni.

Noah palasi pian, ja ojensi minulle hieman häpeillen lompakkoni ja avaimeni. En kuitenkaan tarttunut niihin, vaan ojensin kämmeneni. Viesti oli selvä jopa hänelle. Noah vältteli katsettani, kun tiputti tavarat kädelleni.

Pidin kasvoni ilmeettöminä, kun nousin ylös. En tiedä, kuinka hyvin onnistuin, mutta onneksi minun ei tarvinnut miettiä sitä. Kävelin Noahin jäljessä ovista ulos, ja heitin viimeisen silmäyksen tiskillä palvelevaan nimettömään tyttöön. Hän ei katsonut minua. En ollut enää hänen murheensa.

Jättäydyin muutaman metrin Noahin jälkeen, ja tuijotin vihaisena hänen selkäänsä. Tämä mies oli elämässäni toinen, joka vei minulta kaiken. Mietin hetken, miltä tuntuisi kuristaa hänet. Huolestuin maanisesta ajatuksesta, ja jätin aiheen siihen. Kieltäydyin tiedostamasta, että sormeni syyhysivät. En vajoaisi milloinkaan niin alas.