Kipu oli sanoinkuvaamatonta, kun hän liikautteli keihästä pienin nykäyksin olkavarressani. Ohut terä sahasi syvemmälle lihaani, ja vingahtelin kimeästi hengitykseni muuttuessa nopeaksi ja pinnalliseksi.
"Minä voin aiheuttaa sinulle niin paljon ki...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
A/N: Tämä osa on pidempi kuin yleensä!
"Miksi talo on niin iso?" kysäisin Stellalta, kun odotimme hissiä ylempiin kerroksiin. Olimme juuri käyneet ensimmäisen kerroksen läpi, joka oli ollut valtava. Suuri, moderni, virallinen ja tilava aula oli ollut henkeäsalpaavan upea, muttei kovin kodikas. Stella oli sanonut talon käyvän kodikkaammaksi kerrosten myötä. Ikävä omaan kotiini ja huoli puristivat rintaani. Odotin koko ajan, että joku hyppäisi kimppuuni ja tappaisi minut, vaikka luotinkin naisiin (eli Stellaan) enemmän kuin miehiin. Minulla ei ollut vastakkaisen sukupuolen edustajista melkein mitään muuta kuin huonoja muistoja.
"Tämä talo on myös yritysrakennus, ja tämä osa on toimistotiloja varten", Stella selitti hissin ovien avautuessa. Astuimme sisään hopeaan ja metalliin. Kaiuttimista soi taustamusiikkina Hailee Steinfeldin You're Such A.
"Ja... Noah on tämän paikan johtaja?" kysyin tyrmistyneenä. Oliko yrityksen omistaja ihan oikeasti kidnapannut minut ja vaarantanut asemansa? Mitä järkeä? Minä voisin nytkin alkaa kirkumaan, joku juoksisi luoksemme ja minä pääsisin pois ja Noah vankilaan. Minulla vain oli ikävä aavistus, että asiassa oli jokin juju. Eivät he voineet olla niin pöljiä.
Stella katsoi minua ihmetellen kun hissi soljui liikkeelle. "Mistä sinä sen tiedät?" Pyöräytin silmiäni. "Enhän minä mikään sokea ole. Palvelutiskin yläpuolella olivat huoneiden numerot, ja ainoa Noah näkyi johtajan huoneen kohdalla." Stella nyökkäsi ja arvioi minua tummansinisillä silmillään.
"Sinä oletkin tarkkaavainen", hän totesi. "Niin kai. Siitä on apua jos on vaikka kidnap-"
Hissi pysähtyi, ja ovet avautuivat äänettömästi. Niiden takaa paljastui siistiin pukuun sonnustautunut pitkä mies, ja hetkeksi menetin puhekykyni. Hän näytti aivan seitsentoistavuotiaalta Tom Valedrolta!
Ruskeat, aaltoilevat hiukset olivat siistissä järjestyksessä, kasvot kalpeahkot ja kapeat, olipahan hänellä lommoposketkin, joskin ne olivat hieman täyteläisemmät. Silmät olivat suklaanruskeat, ja varmastikin varsin ystävälliset, mutta niiden ollessa juuri nyt asiallisen kiinnostumattomat, oli minun vaikea ajatella niitä pehmeinä. Ilme oli vakava, ja tumma puku täysin ojennuksessa. Hän kantoi salkkua.
Oliko mies Christian Couldon? Tai sitten hänellä oli kaksoisolento. Muuta järkevää selitystä en keksinyt.
Kun hän näki minut ja Stellan, hänen huulensa värähtivät hieman. Stella katsoi miestä hetken, ja sanoi sitten vihaisesti: "Susie, tässä on Christian. Hän on näytellyt Harry Pottereissa."
Mitä himputtia! Mitä?? Minä arvasin! "Hei vaan, Susie", Christian sanoi jotenkin... flirttailevasti. Yäk. "Oletko Stellan ystäviä? Saanko liittyä seuraanne?"
Yhtäkkiä Christianin kasvot jähmettyivät taas siihen kylmään ilmeeseen. "Ai, suokaa anteeksi neiti, minä en tiennyt", hän tokaisi muodollisesti ja astui hissiin Stellan työntäessä minut siitä rajusti pois.
