Kipu oli sanoinkuvaamatonta, kun hän liikautteli keihästä pienin nykäyksin olkavarressani. Ohut terä sahasi syvemmälle lihaani, ja vingahtelin kimeästi hengitykseni muuttuessa nopeaksi ja pinnalliseksi.
"Minä voin aiheuttaa sinulle niin paljon ki...
¡Ay! Esta imagen no sigue nuestras pautas de contenido. Para continuar la publicación, intente quitarla o subir otra.
Välitön reaktioni oli adrenaliini ja tarve piiloutua. Taituin kaksin kerroin pois näkyvistä. Tuijotin polviani. Judith mumisi takapenkillä. Silmäni vettyivät.
Kauhu kiemurtelee ja laajenee ja rutistaa kaiken pois tieltään kunnes mitään ei enää ole rutistettavaksi.
En ollut varmaankaan koskaan elämässäni ollut yhtä hiljaa. Hän ei saanut nähdä minua. Hän ei saanut nähdä minua. Hän ei saanut nähdä minua.
Miksi olin jälleen tällaisessa tilanteessa? Miksi hän ei voinut lähteä elämästäni? Miksi tämä ei voinut olla vain menneisyyttä, jossain pääni sisällä?
Judith ole hiljaa, voi Luoja hän ei saa kuulla sinua eikä nähdä sinua eikä haistaa sinua.
Sykkeeni tuntui ohimoissa asti, jänteeni tuntuivat kumilta. Pääni oli tyhjä. Pakokeino. Miten pääsen pakoon? Mieti mieti nyt.
Mutta maistoin vain raudan suussani.
Aika kului. Oliko hän vieläkin tiellä? Halusin huutaa ja raivota ja hakata seiniä.
"Judith", minä kuiskasin ja kieleni tuntui liian isolta. "Judith. Voitko katsoa ikkunasta vasemmalle puolellesi? Tielle? Näetkö siellä tummatukkaisen miehen joka puhuu puhelimeen?" Huuleni vapisivat. "Judith, katso kunnolla, näetkö häntä?"
Kului hetki. "Ei tuolla näy ketään, siellä menee ihmisiä kaikkiin suuntiin mutta ei kukaan ole paikallaan."
"Okei", minä sanoin hitaasti ja sydämeni hakkasi rinnassani. "Okei. Okei. Okei. Nyt... Me nyt lähdetään."
Väänsin avaimia ja auto hurahti käyntiin. Nousin istumaan niin hitaasti kuin kykenin, ja kurkistin varovaisesti ikkunasta ulos.
Noah oli lähtenyt. Mutta hän oli jossain tuolla.
Vai olinko nähnyt vain harhoja? Kuvittelinko kaiken? Olinko niin pahasti traumatisoitunut?
En luottanut enää mihinkään.
Painoin kaasua ja auto lipui tielle ja pois pois pois keskustasta. Olisi pitänyt lähteä koko maasta saman tien kun sain siihen mahdollisuuden. Oma vikani.
Mahaani sattui ja minua oksetti. Puristin rattia niin tiukasti, että sormeni eivät voineet täristä. Pysähdyin pari kertaa tien viereen hengittämään, mutta aina kun auto lakkasi liikkumasta, vatsani vääntyi solmuun.
Turvaan turvaan turvaan turvaan. Keskityin ajattelemaan päämäärää. Noah ei ollut nähnyt minua. Noah ei ollut nähnyt minua.
Kirosin Lylan mielessäni monet kerrat. Kirosin hänen tätinsä. Kirosin Judithin, kun hän lauloi lastenlauluja lakkaamatta.
Ehkä tämä oli jotain kieroutunutta käänteistä psykologiaa. Tähän oli pakko olla jokin syy, jokin minua isompi asia, joku, jota syyttää. Jos... ihmissusia oli olemassa, niin miksei muitakin yliluonnollisia voimia voinut olla?
