Kipu oli sanoinkuvaamatonta, kun hän liikautteli keihästä pienin nykäyksin olkavarressani. Ohut terä sahasi syvemmälle lihaani, ja vingahtelin kimeästi hengitykseni muuttuessa nopeaksi ja pinnalliseksi.
"Minä voin aiheuttaa sinulle niin paljon ki...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
"Hei. Miten meni? Miltä he vaikuttivat?" Stella kysyi Susielta, joka vaikutti aika hiljaiselta. Huomasin että hän käveli aivan aavistuksen jännittyneesti, kyyristyneenä, kuin puolustaen itseään. Kipu sävähti lävitseni. Hänen poskessaan näkyi hento mustelman alku lyöntini jäljiltä. En kestänyt katsoa häntä kasvoihin.
"He olivat kovin ystävällisiä", Susie vastasi poissaolevana. "Mutta en vieläkään ymmärrä miksi minun piti tavata heidät."
Tyler ravasi edes takas pääni sisällä. Miksei hän voi jättää asiaa sikseen???
Vilkaisimme Stellan kanssa toisiamme. "No... Ajattelin sinun parastasi", vastasin arasti.
"Niinkö? Miksi?" Susie ei aikonut päästää minua helpolla. Tunsin Stellasta särähtävän ärtymyksen, ja näin hänen kurtistavan kulmiaan. "Koska haluan sinun parastasi", vastasin totuudenmukaisesti ja toivoin, että hän uskoisi sen. Stella nyökkäsi minulle hyväksyvästi. Susie vaikeni.
Vauva-askelia veliseni, vauva-askelia.
"Tiedän, että Sylvia saattaa olla välillä vähän äreä, mutta toivottavasti hän oli tänään hyvällä tuulella", Stella sanoi.
"Voi, minusta Sylvia oli hyvin... samaistuttava", Susie vastasi, ja lisäsi yllättäen: "Kuulkaa, minä tiedän."
Mahaani kouraisi. Olin odottanut tätä hetkeä kuin kissa pistoksissa siitä lähtien, kun ensi kerran näin hänet: hän saisi selville salaisuutemme, säikähtäisi pahemman kerran, ja juoksisi kirkuen pakoon. Paitsi että nyt hän ei voinut juosta noin vain pois.
Stella tunsi hätäni, ja soi minulle lohduttavan ilmeen. "Mitä tarkoitat?" hän kysyi. Susie vilkaisi minua vaivihkaa ja näpräsi sormiaan. Hän aukaisi suunsa, epäröi hetken, ja kysyi sitten vaativasti: "Miksi sinä ajattelet, että minun pitäisi olla täällä?"
Susie ansaitsi selityksen, kunnollisen selityksen, ja minua vaivasi se, kun en voinut antaa sitä hänelle. Halusin puhua suoraan ja perustella hänelle miksi kidnappasin hänet. "Olen pahoillani. Usko tai älä, mutta minä en ole rikollinen ja totta kai tiedän, että se oli kamalaa, kun... kun sieppasin sinut. Jos voisin mennä ajassa taaksepäin, en olisi koskaan tehnyt sitä." Toivoin, että se oli vastaus, jonka Susie halusi kuulla. En pitänyt sanoista siepata ja kidnapata, mutta minun piti oppia kohtaamaan myös kolikon kääntöpuoli.
"En siltikään ymmärrä miksi teit niin, jos kadut sitä noin paljon", hän mutisi. Susien vaimeassa äänessä oli jotain, joka särähti korvaani. Jokainen sana tuntui tulevan kuin hidastettuna, harkittuna.
"Kuule, mitä mieltä sinä olet Orionista?" Stella kysyi Susielta, ja olin kuulevinani hänen äänessään hieman syyttävän sävyn. Voi ei Stella, lopeta tuo! minä parahdin, mutta pikkusiskoni ei ottanut pyyntöäni kuuleviin korviinsa.
