Kipu oli sanoinkuvaamatonta, kun hän liikautteli keihästä pienin nykäyksin olkavarressani. Ohut terä sahasi syvemmälle lihaani, ja vingahtelin kimeästi hengitykseni muuttuessa nopeaksi ja pinnalliseksi.
"Minä voin aiheuttaa sinulle niin paljon ki...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
Stella ilmoitti jättäneensä Susien yksin kirjastoon kun kokous alkoi ja sanoi luottavansa siihen, ettei tyttö yrittäisi karata. Tajusin tietysti heti että tyhminkin tarttuisi tilaisuuteen, ja riensin etsimään hänet. Tiesin että oli ollut vikatikki antaa hänen jäädä liian hyväuskoisen pikkusiskoni seuraan, mutten ollut kyennyt hallitsemaan turhautuneisuuttani tai vihaani. Virhe. Virheitä virheiden perään.
Susie pelkäsi minua, oma sielunkumppanini pelkäsi minua, sen näki päivänselvästi siinä alistuvassa tavassa, jolla hän oli lähelläni. Kirosin mustasukkaisuuttani ja typeryyttäni. Mikä neronleimaus oli ollut siepata hänet?
Järkeni oli ollut omistushalun ja raivon sumentama. En sietänyt ajatusta siitä, että minulle - ja ainoastaan minulle - luotu sielu oli jonkun toisen kanssa. Se sattui sisimpääni asti, se sai suteni ulisemaan surusta ja lamautti minut melkein toimintakyvyttömäksi. Kuva Susiesta ja siitä vitun idiootista Anthonysta kasvot vastakkain leijui silmieni edessä kuin irvokas, mätänevä ruumis.
Susienhan elämä se oli, enkä arvostellut häntä, eihän hänellä ollut hajuakaan siitä, millainen tulevaisuus hänellä voisi olla, mutta se kipu. Se pettymyksen tunne.
Oli ollut niin hilkulla, että olisin hyökännyt Anthonyn kimppuun, niin vähällä, että olisin antanut Tylerin ottaa ohjat ja repiä se ruumis palasiksi, etten itsekään oikein ymmärtänyt miten olin saanut hillittyä itseni.
Suteni kammottava rähähdys kaikui vieläkin korvissani kaukaisena kuin rikki kulunut kasetti. En ikinä myöntäisi sitä, mutta olin itsekin vähän säikähtänyt ääntä. Tyler oli pääosin varsin säyseä, olkoonkin että vahtasi silmä kovana kaikkea mikä kuului sille.
Mutta hän oli ihminen. Ihminen. Voi voi, tästähän tuli pulmallista. Oli epätavallista muttei harvinaista jos sielunkumppani ei ollutkaan ihmissusi. Niin kävi vain noin kahdessa tapauksessa sadastaviidestäkymmenestä, eikä meitä ollut paljoa. Laumassani oli vain viisi ihmiseen leimautunutta minun lisäkseni, ja kun otti huomioon että meitä oli yli viisisataa... Minua alkoi huolettaa.
Kumppanimme ei ollut meidän maailmastamme, hän ei tuntenut meidän sääntöjämme ja tapojamme. Jos joku muu iskisi silmänsä häneen, hän voisi helposti langeta. Pelkkä ajatuskin hänestä jonkun muun kanssa, joka tiesi... Se oli sietämätöntä. Se sattui ja teki minut ihan mielettömän suojelevaiseksi.
Tyler urisi. Kukaan ei vie kumppaniamme niin kauan kuin minussa henki pihisee! Tai siis sinussa. No ihan miten vain. Jos joku edes yrittää niin revitään siltä pallit pois! Eikö vain?
Niin juuri. Virnistin. Pallit pois. Tyler haukahteli.
Alfana en uskonut, että kukaan edes uskaltaisi yrittää iskeä sielunkumppaniani, mutta koskaan ei voinut olla varma. Siteemme avulla hänen olisi ehkä helpompi hyväksyä minut, mutta jos olisin liian myöhässä, jos tekisin jotain väärin... Nyt minun täytyi pelata korttini hyvin. Ja tiesin kenen apua tarvitsin, jos mielin tehdä niin.
