Kipu oli sanoinkuvaamatonta, kun hän liikautteli keihästä pienin nykäyksin olkavarressani. Ohut terä sahasi syvemmälle lihaani, ja vingahtelin kimeästi hengitykseni muuttuessa nopeaksi ja pinnalliseksi.
"Minä voin aiheuttaa sinulle niin paljon ki...
¡Ay! Esta imagen no sigue nuestras pautas de contenido. Para continuar la publicación, intente quitarla o subir otra.
"Susieeee!" Huuto kiskaisi minut unesta, ja sitten jokin mäjähti päälleni. Puuskahdin kun sain Judithin kyynärpäästä iskun palleaani. "Susie, sinä olet täällä!" Judith hihkui.
Haukoin henkeä ja yritin työntää hänet pois, mutta Judith sen kuin innostui. Hän kikatti ja ryömi peittoni alle, puski kylmän nenänpäänsä lantioni iholle ja nipisti minua.
"Ai saakeli!" minulta pääsi. Läimäisin hänen kätensä pois ja hyppäsin ylös.
Judith katsoi minua peittojen seasta. Minun teki mieli pyyhkiä tuo hymy hänen naamaltaan.
Käännyin, otin vaatteet mukaani ja lähdin vessaan vaihtamaan ne päälleni. Lyla istui keittiössä kahvikuppi edessään, ja hän käänsi päänsä kuullessaan minun tulevan. Hän ei ehtinyt nähdä kasvojani.
Eilisen meikki oli kaapiutunut pois. Peilistä heijastuivat minun sairaan värinen ihoni, tummat silmänaluset ja se mustelma.
Se helvetin mustelma.
Painoin sitä rajusti sormenpäilläni. Kipu säteili poskipäähäni asti, ja vihani kuohahti.
Tukahdutin nyyhkäyksen.
Meikkiä, meikkiä, meikkiä. Se pelasti minut jälleen.
Hengitin syvään, astuin pois vessasta, kaikki oli melkein hyvin.
"Susie?" Lyla kutsui keittiöstä. Istahdin hänen viereensä, ja haukkasin omenaa, jonka olin ottanut hedelmäkulhosta.
"Miten jakselet?" hän kysyi.
Miten jakselet, ei helvetti miten ärsyttävän kuuloinen lause. Ärsytti vielä enemmän, kun ajattelin eilistä tunnepurkausta, vaikka käytinkin sitä vain kertoakseni jotain uskottavaa.
Älä tee sitä enää uudelleen, minä varoitin itseäni.
Toisen emotionaalisena nyrkkeilysäkkinä oli raskasta olla.
"Voisi olla pahemminkin", kuulin vastaavani. Omena ei maistunut miltään.
"Jaa. No, niin kai."
"Pitää lähteä töihin."
Lylan paksut kulmakarvat nousivat. Hän vilkaisi kelloa. "Oletko sinä menossa töihin?"
En vaivautunut vastaamaan. "Nähdään kuudelta." Halusin kuiskata lauseen. Tai oikeastaan en halunnut edes puhua.
Judith juoksi jalkoihini kiehnäämään saman tien, kun astuin eteiseen. Työnsin hänet ehkä turhan kovakouraisesti pois, mutta ei hänelle kipeää käynyt.
Judith vain katsoi.
Pehmenin. "Nähdään iltapäivällä, Judi. Pidä hauskaa Lylan kanssa." Vilkutin vielä kaiken kukkuraksi.
