Kipu oli sanoinkuvaamatonta, kun hän liikautteli keihästä pienin nykäyksin olkavarressani. Ohut terä sahasi syvemmälle lihaani, ja vingahtelin kimeästi hengitykseni muuttuessa nopeaksi ja pinnalliseksi.
"Minä voin aiheuttaa sinulle niin paljon ki...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
Silmäni aukesivat unisesti. Oli hirveän heikko olo, ja lievä pahoinvointi pyöri vatsassani. Yritin pyörähtää Anthonyyn päin ja katsoa, kuinka paljon kello oli, mutta kehoni ei suostunut värähtämäänkään.
Tiedon mukana kaikki muukin palasi tajuntaani. Ei hitto. Ei hitto. Paljonko kello oli?! Vilkuilin vauhkona ympärilleni etsien vinkkejä kellonajasta. Suljetuista, viininpunaisista verhoista suodattui valoa, joten päättelin, että oli aamupäivä ellei jopa myöhempi.
Hetkinen... En ollut nähnyt painajaisia! Mistä se johtui? Pistin sen shokin piikkiin, mutta anteeksi nyt vain, minut oli kidnapattu mutta silti kehtasin nukahtaa heidän seurassaan! Oliko aivojeni tilalla rusina?
Kauhu ja syyllisyys tulvivat sisälleni kun tajusin, että Anthony oli jo huomannut poissaoloni ja oli varmasti huolissaan.
Mutta minä olin pehmeässä, upottavassa sängyssä, ja pääni oli puoliksi imeytynyt muhkean, pesuaineelta tuoksuvan tyynyn sisään. Sänky oli kauhean iso verrattuna siihen, missä kotona nukuin. Sen leveysmitta oli ainakin kaksi metriä, jalkomitta varmasti ylikin.
Minua häiritsi ajatus, että joku vieras oli ollut niin lähellä kehoani, että oli kantanut minut tänne.
Huone ympärilläni oli aivan selvästi makuuhuone. Näin suuren, valkoisen vaatekaapin peileineen, valkoisen ja sileän oven joka johti jonnekin, ja lasiovet, jotka johtivat parvekkeelle. Sen kaiteiden läpi näin palasia metsästä.
Huone tuoksui raikkaalta, melkein vilpoiselta, ja mahlalta. Tuoksu oli huumaava; halusin hengittää sitä loputtomiin.
Melkein rauhallinen olotilani säröili, kun ajattelin vaikeuksia, joissa olin.
Minut oli siepattu jonnekin taloon keskellä korpea, pelastuksesta ei tietoakaan, kidnappaajana mies, jonka olin tavannut yhden kerran työpaikallani.
Mitä jos Judith vedettäisiin mukaan tähän sotkuun? Mitähän perheeni ajatteli juuri nyt? Jos Anthonylla oli yhtään järkeä päässään, hän ei kertoisi pikkusiskolleni totuutta: se ajaisi hänet puolihulluksi. Meidän ongelmamme eivät saisi kietoutua hänen ympärilleen.
Mutta minun olisi keksittävä keino päästä täältä pois. Ja sitten piiloutuisimme, jos voisimme. Idea punoutui ajatuksissani alkuihinsa, mutta sen verkkaisen tahdin keskeytti vaatekaapin vieressä oleva ovi, joka kolisi hetken ja avautui sitten.
Hengitykseni takertui kurkkuun. Halusin kadota taivaan tuuliin, hävitä näkyvistä tai kenties kutistua muurahaisen kokoiseksi. Puristin silmäni kiinni sydämeni kiihtyessä, teeskentelin nukkuvaa, ja kurkistin silmäripsieni lomasta.
Tulija oli Noah.
Hän näytti väsyneeltä. Hiukset kiilsivät luonnottomasti, silmät harottivat hieman, ja hän liikkui innottomasti, mutta onnistui silti näyttämään rikollisen hyvältä.
"Minä tiedän että olet hereillä, kukkanen", hän sanoi, mutta kuulosti ilahtuneelta.
Avasin epäröiden silmäni. Mistä hän keksi jipponi? Noah hymyili hammashymyä. Hän hehkui uskomatonta kome- häh? "Miten voit?"
