Sydämen Moka

4. Mahamätkähdys

Koulun jälkeen lähden kävelemään kohti bussipysäkkiä. Nousen bussiin. Kotiin päästyäni syön välipalaa jonka jälkeen lysähdän vain sängylleni, pitäisi tehdä läksyt mutta ei huvita, sitä paitsi pääsen tänään vihdoin jäille! Minulla on tänään siis tutustuminen luisteluseuraan ja joukkueeseen klo 18, kello on nyt vähän yli neljä joten olisi vielä hyvin aikaa.

Puoli kuuden aikaan isä lähtee viemään minua hallille. Hyppään ulos autosta ja kaivan luistelukassini takakontista. Halliin sisään päästessäni alan tarkastelemaan isolta telkkarilta tai älytaululta mihin pukukoppiin minun pitäisi mennä mutta ei siitä mitään tule.

"Näytät olevan vähän hukassa, tarviitko apua?" Kysyy hieman minua vanhempi tyttö. "Öö joo mun pitäs päästä tutustuu mun uuteen luisteluseuraan ja joukkueeseen mut en tiiä mihin mun pitäs mennä" sanon hiukan nolona. "Aa sä oot se uus, Vilmako se oli?" Tyttö näyttää hoksaavan. "Jep, se oon mä" totean. "No mä voin näyttää mihin pukkariin voit mennä, seuraa perässä." Tyttö sanoo ja lähtee kävelemään pitkää käytävää pitkin eteenpäin. Teen työtä käskettyä ja seuraan perässä. Tyttö avaa oven minulle pukukoppiin ja toteaa vain että joukkueen löytää keskimmäisestä kaukalosta jonka jälkeen tyttö katoaa johonkin.

Nyt astun sisään pukukoppiin ja minut ympäröi hirveä hien haju. "Hyi helvetti tääl haisee" tuhahdan. "Väitäks ettet ite hikoile" joku kysyy takaani ja aiheuttaa minulle melkein sydänkohtauksen. Käännyn nopeasti ympäri ja huomaan suunnilleen minun ikäiseni pojan nojailemassa ovenkarmiin omahyväinen virne naamallaan. Hän on harvinaisen hyvännäköinen."Vittu säikäytit mut kuoliaaks" murahdan tuolle. "Oisit nähny ilmees" poika sanoo yrittäen pidätellä naurua. "Ei oo hauskaa, ala painuu jo siitä" tuhahdan hänelle. "Hei venaas sä oot se kehen törmäsin eilen" hän sanoo katsellen minua päästä varpaisiin. "Hei venaas sä oot se sokee ääliö joka törmäs muhun" sanon yrittäen matkia hänen ääntään mutta saan hänet vain nauramaan. "Ala jo painuu siitä" sanon ja läimäisen oven kiinni.

Vedän luistimet jalkaan ja sidon nauhat. Naksautan suojat paikalleen ja vedän vielä sormikkaat käsiini. Astelen toisesta ovesta ulos kaukaloiden puolelle ja lähden etsimään joukkuettani.

Löydän sen helposti. Muut ovat jo odottamassa jäällä, heitä on ehkä 10.

Otan suojat pois ja luistelen heidän luo. "Moi! Oon Ida ja valmennan K1-joukkuetta, mukavaa saada uus lisäys joukkueeseen!" Vajaa kolmekymppinen nainen sanoo hymyillen. "Kiva tavata sut, oon Vilma mut sä varmaan sen tiesitki jo" sanon naurahtaen. "Voitas ottaa esittely ja tutustumis kierros näin alkuun." Ida- valkku sanoo kääntyessään muun joukkueen puoleen. Kaikki vain nyökyttelevät. "Eli tehäänkö niin, että kaikki kertoo vaikka nimen, iän, kauan on harrastanut ja sit jonkun vapaavalintaisen jutun kuten vaikka lempiruoka tai lempiväri?" Ida jatkaa. Kuulen myöntäviä vastauksia. "Annetaan vaikka Vilman sitte aloittaa" Ida sanoo kääntyessään mun puoleen.
"No tota, oon siis Vilma, oon 16 eli lukion ekalla, harrastettua on nyt tullu jo about kymmenen vuotta ja mun lempiruoka on varmaa tortillat" sanon nostaessani katseeni jäästä muihin joukkuelaisiin.

Kierroksella painan mieleeni paljon. Suurin osa on lukion ekalla tai tokalla, kaksi tyttöä on kuitenkin muita nuorempia ja käyvät viimeistä yläaste vuottaan. Suurin osa on myös harrastanut sen 7-10 vuotta, kaikki on siis suunnilleen samalla tasolla.

Kierroksen jälkeen otamme alkulämpän ja aloitamme treenaamisen. Ensin treenaamme hyppyjä, sen jälkeen piruetteja ja viimeiseksi liukuja. Piruetit ovat minun lemppareita. Olen tekemässä vaakapiruettia ja pyörin siinä hyvää rataa kunnes jokin menee vikaan ja mätkähdän vatsalleni maahan. Huomaan yhden joukkuelaisistani luistelleen vierelleni ja ojentaa kättään. Muistaakseni hänen nimensä oli Amanda. Tartun käteen ja Amanda auttaa minut ylös. "Kaikki kunnossa? Mätkähit ihan näyttävästi tohon jäälle" hän kysyy huvittuneena. "Kaikki kunnossa, kiitti avusta" sanon hymyillen.

Treenien jälkeen vaihdan vaatteita pukukopissa kunnes joku avaa oven ja astuu sisään. Siinä kohtaa vasta tajuan että unohdin lukita oven ja olen alusvaatteillani. Käännän hätäisesti katseeni henkilöön joka on rynnännyt sisään ja huomaan sen olevan se sama poika joka aikaisemmin säikäytti minut.

"Mitä vittua?" Huudan hänelle kun vedän äkkiä paidan päälleni. Poika vain virnuilee omahyväisesti. "No mitä sä siinä seisot ala vetää!" Huudahdan hämmentyneenä pojalle punan noustessa poskilleni.

En aikaisemmin ollut kiinnittänyt huomiota pojan ulkonäköön mutta nyt katselen tarkemmin. Pojalla on ruskeat, pörröiset hieman sekaisin olevat hiukset, tummanvihreät silmät ja kauniit kasvonpiirteet. Hän on täydellinen.

Hetkinen? Mitä minä selitän? Hän pelaa jääkiekkoa, hän on ilmiselvä fuckboy! Vilma ei, sinä olet taitoluistelija, hän on lätkäjätkä, ei todellakaan!

Herään unelmoinnistani kun tajuan että olen tuijottanut häntä. Voi vittu. "Oonko niin täydellinen et pitää tuijottaa" hän sanoo virnistäen. Tunnen kuinka poskiani kuumottaa. "Kuvittelet liikoja itestäs" tuhahdan hänelle. "Ala vetää" lisään vielä perään. "Haluut kuiteski tietää" hän sanoo. "Tietää mitä?" Sanon aidosti hämmentyneenä. "Mun nimen" hän jatkaa. "Noni ala kalppia" sanon työntäessäni pojan pukukopista.

"Se on Alex!" Poika vielä huikkaa.

Neljäs luku! Vihdoin vähän poika draamaa kehiin, pahoittelut taas mahollisista kirjoitusvirheistä, kiitos kuitenki superisti jos luet tätä!

Terkkuja, Martta<3