Sydämen Moka

9. Olen ylpeä sinusta

Leukani loksahtaa auki. "Mitäh?
Oikeesti?" Kysyn. Sitten näen jotain mitä en ole koskaan nähnyt; yksinäisen kyyneleen tipahtavan Mintun silmästä. "Heiheihei, mitä sä itket, kaikki on hyvin!" Sanon ja rutistan Mintun halaukseen. "Vihaatko mua?" Hän kysyy varovasti nojaten olkapäähäni. "Mitä? En todellakaa! Oon ylpee susta ku uskalsit kertoo mulle! Oon ikuisesti kiitollinen siitä kuinka otit mut mukaan teijän porukkaan" sanon vieläkin halaten Minttua. "Ja mulle on ihan sama mikä sä oot, kunhan oot oma ihana ittes ni se riittää" jatkan vielä. Minttu irrottautuu halauksesta ja hymyilee. "Kiitti" hän sanoo. "No kuka on onnen tyttö?" Kysyn virnistäen. "Se on yks Nella meijän lenttisjoukkueesta" hän sanoo. "Okei" vastaan. "Hei muuten, älä pliis sano viel mitää muille, oot eka jolle oon kertonu ja haluun kertoo niille ite" hän jatkaa. "Tottakai! Kerrot sit ku oot ite valmis" sanon.

Lähdin kotiin Mintulta yhden maissa, treenit tulivat ja menivät.

Astun kuuman suihkun alle ja hieron shampoota hiuksiini. Ajatukseni harhailevat taas tuttuun lätkäpojuun. Toisaalta olen kiitollinen hänelle mutta mistä tiedän ettei hän kähminyt minua kun nukuin? Sen ainakin tiedän että hän on vaihtanut paitani ja olen ollut pelkissä rintsikoissa siinä, tai siis onhnan hän nähnyt minut ennenkin mutta tällä kertaa hän luultavasti pällisteli ja nauroi samalla.
En sinänsä ole mitenkään epävarma itsestäni tai vartalostani mutta tunnen itseni epämukavaksi ja ahdistuneeksi miespuolisten henkilöiden kanssa, en tietenkään kaikkien mutta silti. Turussa asuessani sain jo käydä läpi ahdistelun ja hyväksikäytön mutta enhän minä sitä kenellekään kerro. Ei minun tarvitse. Pärjään hyvin itse, olen aina pärjännyt. Ja mitä se edes hyödyttäisi että kertoisin siitä? Minua säälittäisiin ja alkasin varmaan pillittämään. Itkeminen on heikkoa.

Painuin pehkuihin ajatellen etten todellakaan saisi ihastua lätkäjätkään varsinkaan itseni ollessa taitoluistelija.

Vedän urheiluvaatteet ylleni sillä olen päättänyt lähteä lenkille. Olen koko päivän löhönnyt kotona ja olisi korkea aika lähteä ulos. Solmin kengännauhat ja vedän verryttelytakin päälleni. Laitan kuulokkeet korviin ja spotifysta jonkun listan. Kävelen ulos ja kuulen kuinka ensimmäinen laulu alkaa, tunnistan sen heti. Dua Lipan Levitating, rakastan kuunnella tätä kun juoksen. Lähden juoksemaan ja tunnen hiekkatien rapinan allani muuttuvan asvaltiksi. Juoksen ympäri lahtea. Tunnen vihan tunteen kasvavan sisälläni. Vihan itseäni kohtaan. Miksi join itseni känniin. Kiihdytän tahtia. Miksi suostuin juomapeliin. Kiihdytän jälleen. Miksi olen näin tyhmä. Olen huora. Niinhän kaikki varmaan ajattelevat. Se oli oma syyni. Ansaitsin kaiken. Tässä vaiheessa juoksen täyttä vauhtiani. Tunnen kyyneleiden kostuttavan silmäni. Mutta en itke. Ei se auta.

Löydän itseni Möysänrannasta. Saan jonkun aivopierun ja menen istumaan laiturille. Järvi on jäässä. Tuijotan järvelle ja horisonttiin.

Istun siinä tovin kunnes kuulen askeleet. En välitä. Joku istahtaa viereeni. "Mitä sä tääl" henkilö katkaisee hiljaisuuden. Tunnistan tuon äänen heti. Käännyn katsomaan häntä. Tuijotan häntä hetken. Hän virnistää hieman mutta vakavoituu sitten. "No mitä" Alex kysyy. "Saanks mä kysyy yhtä asiaa ja lupaat vastata rehellisesti" kysyn huokaisten. "Kysy pois, paitsi jos se liittyy panokavereihin ni sit en vastaa" hän naurahtaa. Tuhahdan hermostuneesti. "Muistatko ku sanoit eilen ettei me tehty mitää, puhuitko sillon totta? Tai siis eh mä tarkotan et teitkö sä jot-" kysyn takerellen. "Puhuin totta. Ja ei, en tehny mitään sulle jos sitä aijoit kysyä, en ikinä tekis mitää sellasta, mul on ehkä korkee bodycountti mut emmä mikään raiskaaja oo" Alex selittää. Toiseksi viimeinen sana tuosta lauseesta saa karvani nousemaan pystyyn. "Okei" tokaisen vain. "Mun eh pitäs varmaa lähtee" selitän nopeasti ja nousen ylös. Lähden hölkkäämään kohti kotia. Alexin selitys sai minut rauhoittumaan hieman. Mutta vain hieman.

Myöhemmin käyn nukkumaan kyynelien valuessa tyynyliinalleni.

Itkeminen on heikkoa ajattelen kun vaivun uneen.

Oon niin niin pahoillani etten julkassukkaa tätä jo viime viikolla mut täs oli yks sellanen kohta mistä mä en oikeesti tienny miten jatkaa:( nyt sain tän kummiski valmiiks ja toivon että ette oo viel kyllästynyt tähän!

Terkkuja, Martta<3