Sydämen Moka

11. Kyyneliä

Vilman näkökulma:

Säikähdän kun huomaan että joku on tullut jäälle. Nostan katseeni jolloin kohtaan tutut tummanvihreät silmät. Pyyhin äkkiä kyyneleet pois poskiltani. Voi paska. "Vilma" Alex kuiskaa huolestuneella äänellä. "Mikä on" hän jatkaa. "Ei mikää, kai tiiät et tääl ei sais olla kengillä" sanon yrittäen vaihtaa puheenaihetta. Nousen ylös ja olen luistelemassa pois pojan luota mutta hän tarttuu kiinni ranteestani. Alex vetää minut itseään vasten ja puristaa minut hellään halaukseen. Tuo saa minut valuttamaan lisää kyyneleitä jotka kastelevat tuon takin. Pikku hiljaa halaan häntä takaisin. "Kerro mikä on" Alex sanoo rauhallisesti mutta itsevarmasti. Tämä on outoa. En minä koskaan kerro mitään elämästäni tai murheistani kenellekään, nyt vain pillitän jäähallissa puolituttua poikaa vasten. "Ei oo mikää, oon ihan fine" selitän häntä vasten. "Älä jauha paskaa, tässä mä oon enkä oo menos mihinkää ennenku kerrot mikä on hätänä" hän sanoo lempeästi. Olen sulaa tuohon paikkaan. "Kuitenki kuulostan hirveen säälittävältä etkä jaksa kuunnella" yritän vielä kierrellä. "Kerro nyt vaa, kuuntelen kyl" hän kuiskaa. "Porukat ottaa avioeron" sanon lyhyesti. Alex halaa minua kovempaa ja silittää selkääni. "Oon tosi pahoillani" hän kuiskaa korvaani.

Irtaannun halauksesta ja naurahdan hieman. Katson Alexin kasvoja. "Kuka on onnen jätkä?" Hän kysyy naurahtaen. Katson häntä kysyvästi. "Vai imurillako noi fritsut teit" hän nauraa. Katson äkkiä kaulaani. Voi vitun vitun vittu. Kyyneleet kohoavat silmiini kun vessa kohtaus muistuu mieleeni. Alexin ilme vakavoituu. "Et tainnu ite haluta noita " hän sanoo. Kyyneleet tipahtelevat poskilleni juuri kun olin saanut äskeiset pois. Alex huomaa sen ja kaappaa minut uuteen halaukseen. "Ei vittu" hän mutisee yläpuolellani. Tuo lausahdus saa minut itkemään kovempaa. Hän halaa minua tiukemmin jonka jälkeen irroittautuu minusta. Poika ottaa kiinni olkapäistäni ja kumartuu hieman. "Kuka se oli?" Hän kysyy lempeästi. "Joku Benjamin meijän Saksantunnilta" mutisen ja käännän katseeni pois. Minua hävettää. Huomaan kuinka Alex jäykistyy ja menee pieneen shokkiin. Hetken päästä poika kuitenkin ottaa leuastani hellästi kiinni ja kääntää pääni siten että katson häntä silmiin. Hän sipaisee peukaloillaan kyyneleet pois poskiltani ja hymyilee vaisusti. Tuo saa jonkin muljahtamaan vatsassani. "Älä itke, lupaan et kaikki järjestyy" Alex sanoo hellästi. "Ja lupaa et tuut kertomaan jos se viel tekee jotain okei?" Hän jatkaa vielä. Nyökkään pienesti. Sitten lähdemme yhdessä talsimaan pois jäältä.

Sori et on vähän lyhyt luku, yritän saada mahollisimman nopee uutta lukuun kehii:)

Terkkuja, Martta<3