Sydämen Moka

18. Naapuri

Kömmin ylös sängystäni ja nappaan puhelimen käteeni. 10.03 näkyy näytöllä. Menisimme tänään Eliaksen kanssa käymään ensimmäistä kertaa muuton jälkeen äidin talolla. Vedän vaatteet ylleni ja lähden syömään aamiaista. "Äitinne lupasi tulla hakemaan teitä kahdentoista maissa" isä sanoo hörppien kahvia. Nyökkään. En edes tiedä äidin asunnon osoitetta mutta kai sekin selviää. Pari tuntia vierähtää ja nään ikkunastani kuinka äitini auto kaartaa pihaan. Nappaan laukkuni ja pingon alakertaan. "Elias äiti tuli!" huudan veljelleni joka rynnii heti yläkerrasta. Heipatan isän sillä tulisimme vasta huomenillalla takaisin. Sen jälkeen painun ulos. Avaan etupenkin oven ja hyppään sisään. Pikkuveljeni istuutuu autoon ja lähdemme liikkeelle. "Mikä sun osote on?" kysyn äidiltä. "Viljarinteenkatu 5" hän vastaa vilkaisten minua. Katu kuulostaa oudon tutulta. En kuitenkaan saa päähäni miksi.

Äiti parkkeeraa auton omakotitalon eteen.
Nousen autosta ja katseeni vaeltaa viereiseen taloon. Pihaan kaartaa mopoauto. Päässäni raksuttaa hetken ja sitten minulla välähtää. "Tossahan asuu-" aloitan. "Vilma?" "Alex?" Sanomme samaan aikaan mautosta nousseen Alexin kanssa. "Mitä sä teet täällä?" Tuo kysyy. "Mun äiti muutti tähän" sanon huvittuneena ja vieläkin hämmentyneenä. "No sitte me ollaan vissiin naapureita" Alex sanoo ja alkaa nauramaan. Yhdyn nauruun. "Tunnetteko te toisenne?" Äitini astelee vierelleni. "Öh joo, ollaan Alexin kanssa samassa koulussa" sanon. "Mukava tavata, olen Karoliina" äiti sanoo hymyillen Alexille. "Kuin myös" poika vastaa. "Mun varmaan pitäs mennä, nähään koulussa Vilma!" Alex huikkaa vielä ennenkuin painuu sisään.

Äiti avaa ulko-oven ja seuraan häntä sisään. "Vaikutti oikein mukavalta tuo Alex" äiti sanoo. "Mhm, se on" vastaan. "Onko meidän Vilma ihastumassa? Ole kuitenkin varovainen, en halua isovanhemmaksi ihan vielä" äiti kiusaa. "ÄITI!" huudan. "Ihan sama, onko meillä omat huoneet Eliaksen kanssa?" Kysyn vaihtaen puheenaihetta. "Tottakai, yläkerrassa molempien, Elias kai löysi jo omansa" äiti vastaa. Käännyn ja huomaan raput yläkertaan. Avaan ensimmäisen oven ja huomaan Eliaksen. Ei tämä siis. Avaan seuraavan oven jossa on vessa. Viimeinen ovi johtaa valmiiksi sisustettuun huoneeseen. Sänky, kirjoituspöytä, vaatekaappi ja kirjahylly. Yksinkertainen ja siisti. Oikein sievä. Kävelen ikkunan luo ja huomaan että siitä näkee suoraan yhteen Alexin talon huoneista. Hetken päästä joku saapuu huoneeseen. Alex. Ilman paitaa. Hetkeksi vain jään tuijottamaan poikaa. "Ei hitto" sanon ja hyppään äkkiä sängylleni ja toivon ettei hän huomannut tuijotustani. Sitten puhelimeni värisee.

Alex Nieminen

tykkäätkö maisemista:D

nääh, en oikeestaa

mikä vaa saa sut nukahtamaa iltasin muru

Tuhahdan itsekseni.

"No jaa, taidan lähtee nukkumaan" sanon ja nousen ylös lattialta. Pelasimme koko illan lautapelejä äidin ja Eliaksen kanssa. Tällä hetkellä haluan vain käpertyä omaan sänkyyni. "Okei, hyvää yötä" äiti toivottaa samalla siivoten Afrikantähden seteleitä laatikkoon. Kipuan portaat yläkertaan ja menen huoneeseeni. Heittäydyn sängylle ja otan puhelimen käteeni. Menen instagramiin ja ensimmäisenä ruudulle pomppaa kuva naapurin söpöstä pojasta, perus peilikuva. Outoa kuinka joku voi näyttää hyvältä noinkin normaaleissa vaatteissa kuin t-paidassa ja kollegehousuissa. Siitä mieleeni juolahtaa asia jonka olen kokonaan unohtanut. Aikaisemmin keväällä, bileiden jälkeen kun olin Alexilla yötä tietämättäni, hän oli lainannut minulle t-paitaa. En ole palauttanut sitä joka tarkoittaa että minulla on se vielä jossain. Tyhjennän laukkuni sängylle toivoen että paita löytyisi sieltä mutta sitä ei kuitenkaan tapahdu. "Vittu" sihahdan. Päätän myöntyä karseaan totuuteen etten voi hengittää Alexin jumalaista tuoksua tänään ja lähden pesemään hampaita. Kun olen tehnyt iltatoimet vedän ison t-paidan (joka ei edelleenkään ole Alexin valitettavasti) ja löysät, puoleen reiteen ylettyvät shortsit. Heitän päiväpeiton jonnekin huoneeni lattialle ja hyppään sänkyy. Käperryn peiton alle ja selaan somejani. Hetken päästä minulle saapuu viesti.

Alex Nieminen

mitä teet

makaan sängyssä valmiina käymään nukkumaan

okei, venaa hetki

häh

Aivoni raksuttavat yhtä kovaa kuin kello huoneeni seinällä kun yritän pohtia mitä ihmettä tuo tarkoitti. Minuutti tai pari kuluu kunnes kuulen koputuksen ikkunaltani. Säikähdän niin että meinaan tippua sängystäni. Nousen ylös ja marssin peittoon kietoutuneena ikkunan luo. "Mitä helvettiä Alex, miten sä ees pääsit siihen" ihmettelen samalla avaten ikkunaa. "Ootko koskaa kuullu paloportaista?" hän kysyy . "Mennää" hän toteaa. "Minne? Mikää ei oo auki tähä aikaa? Sitäpaisi, haluun nukkumaa, mua väsyttää" valitan. "Näät sitte, onks sulla sun luistimet? Ota kans jotkut pitkät housut mukaa" hän sanoo viitaten shortseihini. "Joo on, okei..." vastaan entistä hämmentyneenpänä. "Käyn hakee pari juttuu ni ota sun kamat ja nähää tos alhaal sit" Alex toteaa ja lähtee laskeutumaan tikkaita alas ja sitten nousemaan toisia ylös. Nappaan luistinkassini ja kollegehousuni kirjoituspöytänituolilta jonka jälkeen sammutan valot. Sitten tajuan, miten hitossa minä pääsen täältä alas? Kumarrun reunan yli. "En mä pääse täältä alas" huutokuiskaan pojalle. "Höpöhöpö, annat eka sun kamat" teen työtä käskettyä ja roikotan kassia hihnasta niin että Alex saa siitä otteen. "Ja sitte tuut vaa alas ja mä autan jos neidin tarve vaatii" hän jatkaa. Pyöräytän silmiäni ja laskeudun portaille. Vedän ikkunan raolleen jonka jälkeen lähden kipuamaan askelmia yksitellen. Saavun viimeiselle askelmalle josta on noin puolitoista metriä maahan. Ennenkuin ehdin tehdä mitään tunnen kädet vyöterölläni ja sitten olenkin jo maassa. Kiitän Alexia hymyllä ja hän nostaa oman kassinsa olalleen. "Mennäänkö?" hän kysyy johon minä nyökkään vastaukseksi. Sitten lähdemme kävelemään kohti Alexin mautoa.

Siinä ois teille, toivottavasti tykkäätte:)

Terkkuja, Martta<3