Se on sitä elämää~Y/N || Blind Channel

3.Miten voi olla mahdollista?

Y/N

Klo 8.00 (seuraavana aamuna)

"Mitä tapahtuu?", Ajattelin hiljaa.

Minua nimittäin huimasi taas ja päätäni särki tavallista enemmän.

"Alex auta mä kuolen!", Huusin ajatuksissani (tai ainakin piti), mutta huusinkin sen ääneen ja hän heräsi heti.

Alex

Heräsin siihen, kun Y/N huusi, että minun pitäisi auttaa häntä. Huomasin heti, että hän ei voi hyvin, joten yritin rauhoitella häntä.

"Y/N ihan rauhassa mä oon tässä koko ajan", kuiskasin hänelle.

Huomasin, että hän hiukan rauhoittui kuullessaan tuon, mutta aistin, että kaikki ei siltikkää ollut kunnossa, joten päätin yrittää auttaa häntä.

"Voinko hakee sulle lasin vettä?", Kysyin rauhallisesti.

En saanut vastausta, joten päätin itse hakea hänelle lasillisen vettä, jos se auttaisi yhtään.

Y/N

Päässäni pyöri, en kyennyt edes puhumaan tai vastaamaan Alexille, kun hän kysyi minulta, että tarvitsenko vettä. Kuulen vain hänen puheensa ja se rauhoittaa minua hiukan. Rakastan sitä, että Alex aistii, jos minulla ei ole kaikki okei. Nyt vain odotan, että hän tuo sen vesi lasin minulle ja yritän pysyä tajuissani.

"Toivottavasti Alex tulee pian", ajattelin ja juuri samalla hetkellä Alex tuli takaisin mukanaan vesilasi, särkylääkkeitä ja suklaata.

"Ihanaa, että huolehdit musta", sain sanotuksi hänelle juuri ennen kuin pyörryin sängylle.

Alex

"Voi ei...Mitä mä teen?", mietin hädissäni, kun näin Y/N:n pyörtyneenä sängyllä.

Päätin kuitenkin soittaa ambulanssin ja kantaa hänet alas, jotta hän pääsee sairaalaan ja selviäisi hengissä.

Pian ambulanssi tuli ja vein Y/N:n siihen, sekä lähdin itse mukaan varmistamaan, että hän selviäisi hengissä takaisin kotiin. Ja jos ei selviäisi (en kyllä olisi halunnut ajatella sitä) kertoisin hänen ystävilleen ja perheelleen asiasta.

Sairaalassa

"Y/N:n tilanne on vakaa", hoitaja selitti minulle ja huokaisin helpotuksesta.

"Voit mennä katsomaan häntä, jos haluat", hoitaja vielä lisäsi.

"Selvä!", huikkasin takaisin.

Menin Y/N:n huoneeseen, jossa näin hieman tokkurassa olevan ihanan tyttöystäväni, jota rakastan älyttömän paljon. Menin istumaan Y/N:n sängylle ja pidin hellästi kiinni hänen kädestään.

Y/N

Seuraavan kerran, kun heräsin huomasin olevani sairaalassa.

"Ei kai taas", mietin itsekseni.
"Miksi juuri minulle tapahtuu näin?", mietin vielä.

"Alex...sä olet täällä!", huokaisin helpotuksesta tajutessani sen.

"Sä pidit musta koko ajan huolta eikö niin?", kysyin häneltä ja hän vastasi myöntävästi.

Huomasin hänen pitävän minua kädestä, joten otin tiukemman ja turvallisemman oloisen otteen hänen kädestään ja hän huomasi sen.

"Y/N ei mitään hätää, kaikki on nyt hyvin", hän sanoi minulle ihanalla ja rauhallisella äänellään.

"Voidaanko mennä kotiin?", Kysyin Alexilta ja katsoin tätä mietteliäästi.

"Käyn kysymässä hoitajalta", hän vastasi ja pussasi minua otsalle, jonka jälkeen lähti etsimään hoitajaa.

Hetken kuluttua Alex löysi hoitajan.

"Hei! Kysyisin Y/N:n tilanteesta, pääseekö hän kotiin tänään?", Alex aloitti varovasti.

"Kyllä, jos hän on tajuissaan, mutta jonkun pitää valvoa häntä", hoitaja kertoi Alexille.

"Ei huolta mä oon Y/N:n poikaystävä, joten pidän hänestä huolen", Alex sanoi reippaasti.

"Selvä no siinä tapauksessa voin päästää hänet kotiin, vaikka heti", hoitaja jatkoi.

"Selvä kiitos!" Hän vielä vastasi onnellisena.

Alex

Y/N pääsi onneksi kotiin ja saan olla hänen kanssaan, koska huolehdin hänen hyvinvoinnistaan.

"Ihanaa", ajattelin itsekseni.

"Laatuaikaa maailman ihanimman, mukavimman ja kauneimman henkilön kanssa", mietin ihastuneena tähän ajatukseen.

Pääsimme vihdoin Y/N:n kotiovelle ja saatoin hänet sisälle. Mietin edelleen eilistä aamua, kun kannoin hänet ambulanssiin nimittäin olin tuntenut hänen kylkiluunsa sen ison oversize hupparin läpi, joka hänellä oli päällä. Mietin olikohan hänellä varmasti kuitenkaan kaikki hyvin. Mutta annoin asian olla sen enempää sitä ajattelematta.

"Käykö, että teen sulle jotain ruokaa, et oo syöny koko päivänä mitään?", Kysyin huolestuneena Y/N:lta.

Y/N

Minua pelottaa, koska sain tietää, että Alex oli kantanut minut ambulanssiin.

"Mitä jos hän tunsi kylkiluuni sen hupparin läpi", mietin hiljaa ja aloin melkein itkeä, mutta ajatukseni keskeytyin, kun Alex kysyi minulta jotain.

"Voi ei hän kysyi ruuasta ja syömisestä...ei ei ei ei ei", panikoin mielessäni.

"Ööm...ei tarvitse", huikkasin ja juoksin vessaan ja lukitsin oven.

Minua pelotti, en pystyisi syömään. Enkä halua, että Alex saisi tietää syömishäiriöstäni. Minun teki mieli ottaa vessankaappiin jättämäni puukko ja viillellä niin kuin pari vuotta aiemmin, mutta en uskaltanut tehdä sitä.

"Mitä jos Alex tulis tänne ja näkis, ku viiltelen...", ajattelin paniikissa.

"Mitä jos Alex pitää mua hulluna ja outona ja jättää mut nii ku kaikki muutki", mietin ja itkin hiljaa yksin vessan lattialla.