Se on sitä elämää~Y/N || Blind Channel

9. Mikä ihmeen Blind Channel?!

Y/N

Olimme Alexin kanssa vihdoin lukion ovilla. Minua jännitti hieman ja noh uskon, että Alexia jännitti myös, vaikka hän ei sitä niin näyttänytkää. Meidän pitäisi mennä ihmisten joukkoon ja löytää se kokoontumispaikka, joka meidän luokalle oli määrätty. Nimittäin viestissä, jonka olimme saaneet oli lukenut, että luokkamme näkisi koulun yläkerran aulassa. Onneksi lopulta löysimme oikean paikan, joten saimme heti kiinni siitä, mitä tänään tehtäisiin.

"Perus eka päivä eli jotai tutustumisleikkejä tai vastaavaa" kuiskasin Alexille odottaessamme, että pääsisimme luokkaan jonne meidän oli käsketty mennä.

"Jep, mut uskon et täst tulee silti ihan hauska päivä" Alex kuiskasi takaisin.

Vihdoin pääsimme oikeaan luokkaan ja luokkamme valvoja alkoi selittää, miten musiikillinen lukio tulisi eroamaan tavallisesta lukiosta ja siitä, miten täällä tulisi opiskella sekä säännöistä sun muuta semmoista, mitä nyt aina kerrotaan ekana päivänä.

"Mikä ihmeen Blind Channel?!" Mietin itsekseni, kun luokanvalvojamme selitti, että sen niminen ilmeisesti bändi olisi tulossa käymään lukiossamme ja ilmeisesti myös opettamaan jotain ja, että he saattavat etsiä uusia jäseniä bändiinsä.

Ajattelin heti, että aijon ottaa selvää kyseisestä bändistä ihan vain mielenkiinnosta. Jos vaikka parhaassa tapauksessa pääsisin mukaan, riippuu toki paljon siitä millaisia jäseniä he bändiinsä haluavat sekä millaisia he sitten itse ovat.

Eka päivä Lukiossa meni nopeasti. Hengailimme Alexin kanssa aika paljon kahdestaan lukuunottamatta jotain yksittäisiä hetkiä, kun juttelimme parille muulle ihan mukavan oloiselle ihmiselle ruokatauon aikana.

Saimme ekana päivänä tehtäväksemme aloittaa esseetä omasta elämästämme ja siitä, miten musiikki on vaikuttanut meidän elämään. Sitä on onneksi aikaa tehdä hieman reilu kuukausi, mutta ihan mielenkiintoista sinäänsä.

Olimme vihdoin päässeet lähtemään takaisin kotiin ja juttelimme kaikkea mahdollista Alexin kanssa.

"Tiijätkö sä muute mitää siit Blind Channelist?" Päätin kysyä Alexilta.

"Aa se joo, oon kuullu siit jotai joskus" Alex vastasi.

"Ainakin tiiän et siin on kuus jäsentä ja niitte DJ on saman nimine ku mä" Alex jatkoi.

Minä vain nyökkäilin ja mietin pitäisikö yrittää päästä mukaan siihen bändiin, jos he etsivät jäseniä. Nimittäin olen nopea oppimaan soittimien soittamista ja osaan laulaa mielestäni hyvin.

Päätimme matkalla käydä Alexin kanssa kaupassa ostamassa ruokaa ja tarvikkeet tacopeltiä varten.

Kaupassa

"Onks nää hyvät?" Kuulin Alexin vieressäni kysyvän samalla, kun itse katselin käytävälle päin, nimittäin näin pelottavan tutun hahmon tulevan kohti, mutta en kunnolla erottanut kuka hän oikein oli.

"Joo on ne varmaa!" Huikkasin nopeasti Alexille vilkuillen samalla taakseni, kun lähdin kävelemään kohti kassoja.

"Okei, otetaan sit nää" Kuulin Alexin sanovan takanani.

"Voidaanko jo mennä kassalle ja sit kotii?" Kysyin hieman turhautuneen oloisena, mutta oikeasti pelkäsin, koska se ihminen jota äsken olin yrittänyt tunnistaa olisi kohta ihan liian lähellä ja jos hän oli se joksi häntä epäilin en todellakaan haluaisi puhua hänelle enkä olisi edes halunnut nähdä häntä.

"No kai me voidaan" Alex epäröiden vastasi.

"Mä meen jo eeltä, Käyks?" Kysäisin nopeasti ja lähdin kävelemään pois päin ennen kuin Alex edes ehti vastata.

"O-okei" Kuulin hiljaiset sanat takanani.

Lähdin ulos kaupasta ja tunsin suolaiset kyyneleet poskillani. Ajatukseni olivat sekaisin enkä tiennyt, mitä olisi pitänyt ajatella. Kävelin kohti kotiani jonne tietäisin Alexinkin tulevan, mutta en ollut varma pystyisinkö kertomaan hänelle tästä, jos hän kysyisi ja jotenkin epäilen, että hän kysyy asiasta tullessaan kotiin.

En vain pystynyt pysäyttämään kyyneleitäni. Tajusin nyt, että kaupassa huomaamani henkilö oli ollut se joksi häntä epäilinkin, eli minun vanha hyvä ystäväni/exsäni. Muistan vieläkin kuinka rakkautemme ja ystävyytemme hävisi silmänräpäyksessä. Menin ihan rikki siitä ja kaikkea pahaa tapahtui. En olisi todellakaan pystynyt puhumaan hänelle, enkä olisi edes halunnut puhua hänelle sen jälkeen mitä tapahtui jo ajat sitten. Halusin vain unohtaa, unohtaa kaiken tapahtuneen ja siirtyä eteenpäin, halusin olla näkemättä koko ihmistä enään, miksi hän edes oli täällä, eikö hänen pitänyt asua muualla. Päässäni pyöri ja kyyneleet vierivät poskiani pitkin. Askeleeni olivat hataria. En edes tiennyt kävelinkö oikeaan suuntaan.

Yhtäkkiä huomasin olevani eksyksissä. Olin jossain ihan toisella puolella kotikaupunkiani eikä minulla ollut mitään tietoa, miten pääsisin täältä pois ja takaisin kotiin. Kävelin vain eteenpäin katse maassa, sekä kyyneleet valuen kohti tuntematonta.

Mutta ei mennyt kauaa, kun yhtäkkiä tunsin törmäyksen ja kuulin jonkun kamalan kolahduksen, mutta sen jälkeen päässäni pimeni....