Se on sitä elämää~Y/N || Blind Channel

8.Joo kaikki on hyvi...

Y/N

En tiiä mitä mun pitäis tehä. Kuulen Alexin sanat päässäni, mutta en vain saa sanoja suustani vastatakseni. Mä vaa oon totaalisesti nii ahdistunu ja paniikissa. Mä edellee vaa istun tääl vessan lattial ja itken. Samalla ku Alex on tos vieres ja tuli halaamaa mua, joten itken sen olkapäätä vasten.

Alex

"Y/N ei mitää hätää, mä oon täs koko aja"

"Oikeesti mä rakastan sua, lupaan en oo lähös mihinkää sun luota, joten voit luottaa muhun"

"Mitä tapahtu?"

"Ootko sä kunnossa?"

"Oon todella huolissani susta Y/N"

"Me keksitään kyl joku ratkasu"

"Ihan rauhassa okei"

"Jos haluut puhuu, mä oon täs koko aja ja kuuntelen ja yritän auttaa, mut vähintä mitä voin on kuunnella ja olla sun tukena rakas<3"

Y/N

Kuulen nuo sanat, ja haluaisin nii paljon vastata, mutta en vain pysty joten pysyn siinä halaamassa Alexia, vaikka itken edelleen.

"Voijaanko mennä meijä sängylle?", sain lopulta kysyttyä.

Olin hieman rauhoittunut, kun kuuntelin vain Alexin puhetta ja halasin häntä samalla, kun hän silitteli selkääni.

"Tottakai voidaan rakas<3", Alex sanoi rauhallisesti.

Olin nousemassa ylös, kunnes yhtäkkiä tajusin, että omat jalkani eivät kantaneet. Onneksi Alex oli siinä, nimittäin hän huomasi sen ennen minua, joten ehti reagoida siihen paremmin ottamalla minut syliinsä. Hän kantoi minut sängylle, jonka jälkeen kysyi huimasiko minua, ja että tarvitsenko lasillisen vettä ja särkylääkkeen.
Sain vastattua hänelle, joten hän sitten toi minulle ne. Sen jälkeen me vain makoiltiin siinä sängyllä ja cudlailtiin, kunnes Alex päätti kysyä syytä tuolle mitä oli hetkeä aikaisemmin käynyt.

Alex

"Miks sä muuten jätit syömättä ja vaan lähit sanomatta mitään?"

"Ja onko se syy myös sille miks sä sait sen paniikkikohtauksen?"

"Oon oikeesti huolissani, joten haluun vaa tietää totuuden"

Y/N

"Noh tota noi....mistähän mä alottasin"

"Mua vaan noh alko yhtäkkii ahistaa ihan kauheesti ja tuli kaikkii tosi ahistavii ajatuksii, joten siks lähin...."

"En uskaltanu sanoo sulle siitä, ku... ku mua vaa pelotti et.. et sä teet niiku muutki..."

"Mua pelotti.. et sä jätät mut... tai et sua ei vaan kiinnostas..."

Selitin kaiken itkien Alexille. Minusta tuntui edelleen ihan kauhealta. Tuntui, että itken koko ajan tai, että minulla on koko ajan ongelmia ja kohta Alex ei enää jaksais mua ja sit seki lähtis vaa pois. Pelotti myös se, että Alex luulisi, että en luottais siihe, ku koko aja pelkään sen lähtevän. Mut mä en vaa voi sille mitään, mä vaan en voi itelleni mitään.

Alex

"Hei ei hätää mä ymmärrän sua kyl, ku tiiän mitä sulle on tehty, mut mun kaa sun ei tarvii pelkää, mä lupaan sen".

"Mä lupaan et me keksitään viel joku ratkasu, miten saadaan sut kuntoon ja asiat sujumaan".

"Mä toivon, että sä jatkossa pystysit oikeesti sanoo mulle, jos sust vähääkää tuntuu siltä et sua ahistaa tai jotai".

"Ja jos et pysty puhuu ni jos se yhtää auttaa tulla mun lähelle ja, vaikka vaa halaa ni sä saat tehä nii, ja voijjaan puhuu sit heti ku sust siltä tuntuu".

Minua harmitti Y/N:n puolesta. Tiesin kyllä, että hänellä oli vaikeaa, mutta että ihan näin vaikeaa niin sitä en tiennyt. Mutta lupasin olla lähtemättä ja lupaukseni pidän, sillä mä todella rakastan häntä kaikesta huolimatta. Sitä paitsi eiks se joku sanontaki mee nii et hyville ihmisille tapahtuu pahoja asioita, joten noh nii minkäs sille mahtaa.

Mut mä aijon viel keksii ratkasun saada Y/N kuntoo. Ja noh kunha päästään sinne uutee lukioo Y/N voisi saada uusia kavereita, joka vois myös auttaa ehk vähä.

"Ainii muute se lukion eka päivä on jo ylihuomenna", muistutin häntä.

Y/N

Ainii se lukio olin jo unohtanu sen kaiken tän keskellä, mut noh ehk siit on apua. Saan ainaki ajatuksii muualle ja mahdollisesti ees jonkulaisen uuen alun. Ehk jopa uusii kavereit, jos hyvä tuuri sattuu. 

"Aa nii joo", vastasin Alexille.

"Noh ainaki saa ajatuksii muualle", sanoin hänelle.

"Ainii muute, onks meil kui paljo samoi tuntei?", kysyin mietteliäänä.

"Ku mietin vaa et, jos voin olla mahollisimman paljo sun kaa siel ni ois vähä helpompi olla ni ei alkas ahistaa tai mitää",  selitin.

"Joo ootas hetki, mä tarkistan nopeesti viäl",  Alex vastasi.

"Jooo.... Eli siis meil on melkee kaikki tunnit samoi", hän lopulta vastasi.

"Ainaki ekan päivän on onneks kaikki tunnit samoi, joten siitä ei ainakaa tarvii stressaa",  hän jatkoi rauhallisesti.

"No huh... Onneks ni ei tarvi yrittää yksin löytää paikkoi ja eksyy sinne", selitin hieman huvittuneena ja todella helpottuneena.

Me vaan cudlailtiin loppu ilta eikä sit tehty mitää ihmeempiä, ku oltii molemmat aik väsyneitä koko päivästä. Mut ei se missää nimes haitannu mitää, vaik huomattiinki jossai vaihees et oltii nukahettu ku seuraavan kerra ku herättii ni oli jo seuraava aamu. Eli noh viimenen päivä enne lukion alkamista, joka tarkoittaa et pitää suunnitella aikataulut, mitä tehää millonki, ettei vaa unoheta mitää.

Muuten oli aik normi päivä, ja tehtii kaikkee ihanaa, kunnes taas nukahettii ja koitti se ehkä jännittävin päivä. Oli aika lähellä et oltais nukuttu pommii, mut onneks ei nukuttu vaa saatii ittemme hereille tarpeeks ajoissa. Mä päätin mennä laittautuu ja käymää suihkus, ku Alex meni tekee meille aamupalaa. Tästä päivästä tulisi ikimuistoinen, ainakin toivoin niin, ja halusin uskoa siihen.