Langennut langenneeseen [finnish]

Luku 8.

Niclas tulee minua kohti ase kädessään ja se osoittaa suoraan sydämeeni. Hänen kasvoillaan on kyyneliä ja hän pyytelee anteeksi. Katson häntä hädissäni ja armon, ettei hän tekisi sitä. Niclas sulkee silmänsä ja korvissani pamahtaa.

Hätkähdin hereille ja huomasin olevani sotkeutunut peittoon lattialle. Kääriydyin pois peitosta ja avasin ikkunoiden verhot. Ulkona oli aurinkoinen sää ja ihmisiä vilisi kaupungilla. Kello oli vasta yhdeksän, mutta koko kaupunki tuntui olevan hereillä. Hiippailin kylpyhuoneeseen pesemään hampaat ja naamani. Katsoin itseäni peilistä ja huomasin silmieni alla tummat renkaat. Nukuin huonosti erityisesti uneni takia ja se pyöri erityisesti päässäni. Voisiko niin tapahtua oikeasti? Varsinkaan viime yön takia. Minun piti päästä puhumaan Niclakselle vielä, mutta se tuntui mahdottomalta sillä en pääse täältäkään edes pois. Menin vaatelaatikon luo ja kaivelin sopivia vaatteita. Otin mustat farkut ja tummansinisen topin. Ulkona oli sen verran lämmin, että tarkenin olla topilla sisällä että ulkona. Harjasin hiukseni vielä nopeasti ja laitoin ponnarille. Minulla oli nälkä enkä tiennyt, koska ruoka tuotaisiin tänne. Menin ovelle ja kokeilin sitä ja se yllättäen aukesi. Katsoin käytävään, joka oli tyhjä ja pimeä. Astuin ulos ja valot räpsähtivät päälle. Lähdin kulkemaan käytävää pitkin pois päin huoneista ja saavuin aulaan josta lähti neljä hissiä. Kaksi ensimmäistä hissiä olivat käytössä kun taas yksi hissi oli rikki. Menin siihen, joka oli ehjä ja käytettävissä. Hissi oli mukava ja pieni ja radiosta kuului tavallista hissimusiikkia. Katsoin näppäimiä joita oli monta. Kerroksia talossa oli kymmenen ja minä oli juuri kuudennessa kerroksessa. Painoin ensimmäistä kerrosta ja hissi lähti liikkeelle.

Ovi aukesi ja saavuin tyhjään hotelliaulaan. Edessäni oli isot ovet jotka suorastaan kutsuivat minua. Lähdin hiippailemaan ja olin varuillani koko ajan. Missään ei kuulunut askeleita ja jokin tuntui olevan väärin. Minuthan oli napattu tänne, mutta kukaan ei ollut vahtimassa. Tämä tuntui liian helpolta. Otin spurtin oven luo ja se oli auki. Katsoin vielä perääni ja juoksin pois.

Onnekseni olin laittanut tennarit lähdettäni huoneestani niin pääsin juoksemaan nopeasti. Ihmisiä oli paljon ja he kaikki katsoivat minua kun juoksin minkä pääsin katuja pitkin. Etsin kuumeisesti ihmistä jolla sattuisi olla puhelin kädessä, mutta kellään ei ollut. Kaikki juttelivat ystävilleen tai kävelivät nopeasti.
Eteeni avautui suuri portti josta pääsi puistoon, joka oli selvästi iso. Juoksin porttien ohitse ja lähdin kävelemään kun oli tarpeeksi kaukana siitä rakennuksesta. Ihmisiä kulki ohitseni paljon eikä kukaan kiinnittänyt minuun huomiota. Puisella penkillä istui vanha mies lukemassa lehteä ja päätin vihdoin kerätä rohkeutta ja kysyä apua. Menin miehen viereen istumaan ja odotin hänen kääntävän päätään, mutta hän katsoi visusti lehteen.

'' Anteeksi, mutta voisitteko auttaa minua hieman? '' kysyn mieheltä. Hän nosti katseensa ja silmäili minua hetken kunnes vastasi.

'' Tottahan toki kauniita naisia pitää auttaa, miten voin olla avuksi? '' mies sanoi kohteliaasti.

'' Ensiksi voisitteko kertoa missä olen ja mikä tuo iso talo on tässä vieressä. '' Osoitan taloa kohti.

'' No tämähän on Central Park jos et sattunut tietämään ja tuo rakennus on kaupunginjohtajan Kazimir Carterin. Mistä päin olet kotoisin jos et sitä tiennyt, jos saan kysyä. '' Mies katsoi minua kummasti kun sulattelin asiaa päässäni. Olin New Yorkissa, kaukana kotoa ja kaupunginjohtaja on kidnapannut minut. Ja tämä olisi isäni syytä. Siinä ei ollut mitään järkeä. Nousin penkiltä ja käännyin mieheen päin.

'' Kiitos avusta, mutta täytyy mennä nyt. '' sanoin kiireisesti ja lähdin juoksujalkaa pois puistosta. En koskaan ollut käynyt New Yorkissa enkä osannut suunnistaa ollenkaan. Sukelsin ihmisten joukkoon kunnes tunsin kylmiäväreitä niskassani. Katsoin taakseni ja mustapukuinen mies käveli uhkaavasti lähemmäs minua. Nopeutin tahtiani ja kiemurtelin ihmisten välistä yrittäen kadota ihmisjoukkoon. Eteeni avautui iso kauppakeskus, joka oli niin iso, että minua ei löytäisi helposti. Juoksin sisälle ja silmälin paikkaa hetken. Kauppoja oli joka nurkassa ja ihmisiä oli vielä enemmän. Menin liukurappusilla ylös ja sukelsin täynnä olevaan vaatekauppaan. Ihmisiä oli kymmeniä ja kaikki olivat kerääntyneet yhteen paikkaan. Siellä paljastui olevan lava ja muotisuunnittelija esittelemässä uusi vaatteita, mikä oli juuri sopiva pakopaikka. Kaikki asiakkaat olivat naisia ja he ryntäsivät hakemaan uusimmat housut ja paidan. Sukelsin muiden heidän välistä ja nappasin sieltä vaatteet. Vaatekopeilla oli tungosta, mutta pääsin vaihtamaan vaatteet suht.koht nopeasti. En voinut tehdä mitään muuta kuin sukeltaa pois kaupasta vaatteet päällä joita en ollut maksanut, mutta kukaan ei huomannut mitään. Hälytyksiä vaatteissa ei ollut mikä teki helppoa tästä. Monilla oli samat vaatteet kuin minulla, joka oli hyvä asia. Kiertelin ympäri rakennusta ja löysin alimmaisesta kerroksesta vessat. Katsoin taakseni ja säikähdin pahasti kun huomasin yhden miehistä. Hän oli yhden kerroksen ylempänä kuin minä, mutta hän katsoi suoraan minuun. Mies nosti kätensä ja puhui radiopuhelimeen. Juoksin vessojen luo ja lukittauduin perimmäiseen. Eiväthän he saaneet tulla tänne, toivottavasti. Laskin vessan kannen ja menin sen päälle seisomaan. Miehiä oli piirittänyt koko alakerran ja ihmiset liukenivat paikalta nopeasti. He eivät olleet huomanneet minua kun tulin tänne. Avasin vessan oven kunnes silmääni pisti jotain. Ensimmäisen vessan vieressä oli ikkuna. Ja se oli raollaan. Lähdin hitaasti hiippailemaan sitä kohti kunnes kuulin miesten huudon.

'' Tuolla se on! ''

Juoksin ikkunan luo ja avasin sitä niin paljon, että pääsin ulos. Katsahdin taakseni ja tajusin, että he eivät löytäneet minua. He pitivät saman pituista tyttöä kädestä kiinni ja tarkastelivat häntä. Minun kävi sääliksi häntä, mutta minulla ei ollut aikaa. Hyppäsin ikkunalta ja suustani pääsi kiljahdus kun tömähdin puskaan. Pudotus ei ollut iso, mutta se riitti saamaan peppuni kipeäksi. Pyyhin housujani ja olin juuri lähdössä kunnes törmään johonkin. Horjahdin, mutta käsi otti minusta kiinni ja esti kaatumisen. Olin vastakkain henkilön kanssa ja kun katsoin ylös tunnistin henkilön heti.

Niclas virnisteli ja piti kädestäni kiinni. Hän lähti vetämään minua pois päin kauppakeskusesta ja pian olimme taas puistossa jossa olin jo aikaisemmin. Menimme istumaan penkille puiden varjoon ja huomasin kuinka levottomaksi Niclas meni.

'' Koko paikka oli suunniltaan kun katosit ja se ei lupaa mitään hyvää sinulle tai meille kellekkään. '' Niclas puhui hermostuneesti. Otin hänen kätensä käteeni ja yritin rauhoittaa häntä.

'' Eikö minulla ole oikeus lähteä sieltä? Vai tarkoittaako se, että olen panttivanki? '' sanon kireästi. Niclaksen hermostuneisuus tarttui minuunkin ja en pystynyt olla paikoillani. Nousin seisomaan ja lähdin syvemmälle puistoa. Kuulin Niclaksen kiroavan takana ja pian hän olikin vieressäni.
" Kuule ei ole mitään mitä voin tehdä ja jos olisi, olisin tehnyt voitavani jo. Pystyn viemään sinut salaa takaisin huoneeseesi ja kukaan ei epäilisi mitään, mutta en voi luvata vapautta vielä. "
Toivoa oli siis vielä, mutta suunnitelma oli hakusessa. Pysähdyin ja käännyin Niclasta päin.
" Autatko minua pääsemään pois? " Kysyin epävarmana. Niclas naurahti.
" Tietenkin autan miksi muuten riskeeraisin henkeäni tällä hetkellä juttelemalla kanssasi. " Katsoin häntä ihmetellen kun hän vain nauroi. Lähdimme menemään takaisin rakennusta kohti, joka oli täynnä mustapukuisia miehiä. Niclas veti minut syrjemmälle, että kiersimme rakennuksen taakse huomaamatta.
" Luotatko minuun? " Niclas kysyi ja tarrasi kädestäni. Nyökkäsin ja tunsin Niclaksen kädet vyötärölläni. En ehtinyt havaita mitään kuinka olimme ihmeellisesti päässeet huoneeni terassille. Niclas päästi minusta irti ja meni reunalle tarkkailemaan tilannetta.
" Miten teit tuon? "
" Minulla on muutama temppu hihassani. " Niclas vastasi ja kääntyi minuun.
" Nyt kun menet sisälle käyttäydy kuin olisit ollut koko päivän täällä ja älä sano sanaakaan karkaamisestasi. Meidän pitää saada kaikki uskomaan, että olet luovuttanut pakenemisen suhteen. "
Niinkuin se onnistuisi. Olin uuvuksissa ja nälkäinen.
" Miksi paikka oli tyhjä silloin kun karkasin? " Olin miettinyt tuota jo kauan. Huomasin kuinka Niclas vältteli katsettani ja odotin jo huonoja uutisia. Pitkän hiljaisuuden jälkeen Niclas avasi suunsa.
" Puhuimme sinusta ja mitä teemme. Paikka oli vahingossa jätetty vartiotta, koska kaikki olivat kokouksessa. Ja nyt minun täytyy mennä, mutta ole huoleti. On minun vuoroni vahtia oveasi. "
Niclas sanoi ja suikkasi suukon poskelleni. Sen jälkeen hän katosi edestäni.
Mikä hän oli?