Langennut langenneeseen [finnish]

Luku 18.

Laitoin Diegon pään hellästi paitansa päälle ja nousin ylös.
Pyyhkäisin viimeiset kyyneleet silmiltäni ja menin lattialle romahtaneen Niclaksen luo.
Hänen kätensä olivat naamansa edessä, mutta tiesin tämän itkevän.
Otin Niclaksen kädet pois ja pyyhkäisin peukalollani silmäkulmasta tulleen kyyneleen. Niclas ei vastustellut eikä yrittänyt pitää tunteitaan salassa.
Huomasin Niclaksen oikealle puolella aseen, jolla Diego oli tapettu.
Näin kuinka Niclas vähän väliä vilkuili asetta ja isääni. Pudistin päätäni Niclakselle ja istuuduin hänen viereensä.
" Hänen ampuminen ei tuo Diegoa takaisin tai anna tyydytystä menetykseesi." Lohdutin Niclasta ja silitin tämän kättä.
Niclas hymyili pienoisesti ja suuteli poskeani.
Klara vahti isääni ja soitti Vladin paikalle.
He yhdessä kuljettivat isäni enkelivarmaan säiliöön ja päättivät antaa isäni mädäntyä vankilassa.
Jäimme Niclaksen kanssa kaksin yläkerrokseen sylikkäin ja lohduttaen toisiamme.

Sota oli ratkennut ja langenneet voittivat. Me voitimme.
Nyt langenneet ja sodasta selvinneet sekä ulkopuoliset enkelit, elivät sovussa uusien sääntöjen kera. Kaikki elisivät samanvertaisina ja ne jotka vastustivat saivat tuomion.
Niclas oli kantanut Diegon pois sotatantereelta ja oli lähettänyt minut ja Klaran kertomaan viestin voitostamme kotiin.

Siitä oli melkein kuukausi, kun olin viimeksi kotona.
Olimme Klaran kanssa hoitaneet hommamme ja nyt odottelimme Niclasta.
Olin halunnut mennä kotiin käymään yksin, kun nyt siellä ei asu ketään.
Ihana rakastava äiti oli kuulemma kuollut autokolarissa ja perheen isä ruvennut juopoksi. Ja perheen tytär oli kadonnut.
Se oli minun perheeni tarinan loppu, mutta kukaan ei tiennyt totuutta.
Paitsi minä tietäisin sen koko elämäni.

Avasin talomme oven avaimella, joka oli ovimaton alla. Se ei ollut mikään omaperäinen piilo, mutta kukaan ei uskoisi sinne jätettävän avainta.
Talo oli pimeänä ja pölyisenä.
Valokatkaisin ei toiminut, mikä tarkoitti, että tämä oli jätetty autioksi kunnes joku ostaa tämän.
Menin rappuset ylös huoneeseeni, mutta jäin empimään oven eteen.
Halusinko tosiaan palata takaisin menneisyyteeni jota saatan katua.
En.
Sen sijaan löysin itseni isän työhuoneesta jonne en saanut mennä.
Tiirikoin lukitun oven pinnilläni niinkuin Diego oli opettanut ja astuin sisään.
Huone näytti normaalilta aluksi, mutta kun lähestyi kirjahyllyjä ja näki mitä ne olivat, luulisi isän olevan hullu.
Työpöytä oli sekamelska ja se oli täynnä suunnitelmia ja karttoja, mutta niitä ei enää tarvittaisi.
Istahdin isäni tuolille pyörien siinä hieman. Otin käteeni lehden, joka oli tullut päivä nappaamiseni jälkeen ja tajusin oman kuvani olevan siinä.
Äiti ja isä olivat etsintäkuuluttaneet minut ja nyt kaikki luulivat minun olevan kadoksissa.
" Pahoittelen nappaamistasi, mutta mehän voitimme."
Säikähdin Kazimirin ääntä, joka tuli suoraan edestäni, että heitin häneen kädessäni olevan lehden.
" Mitä teet täällä? " kysyin hätäisesti. En luottanut häneen vaikka olimme samalla puolella, mutta en myöskään pelännyt häntä.
Kazimir naurahti ja istahti nojatuoliin.
" Tulin katsomaan jos voin auttaa sinua jotenkin. En ole paha niinkuin luulet minun olevan. Sinun pitää keksiä joku tekosyy poissaolollesi koulussa ja Jessicalle."  Tämä sanoi ja heitti raharullan käteeni. " Siinä vähän rahaa selviytyäksesi." Hän jatkoi.
Pistin rahat taskuuni ja tajusin pitäväni luotiliiviä vaatteiden alla.
" Kiitos rahasta ja tuesta, mutta enköhän pärjää. " sanoin huulta purren ja häivyin pois huoneesta.
Kazimir tuli perässä, mutta jäi alas rappusten juurelle, kun kiipesin ylös.
Keräsin rohkeuteni ja astuin huoneeseeni.
Se oli samanlainen kuin aina ennenkin, mutta autio.
Menin vaatekaapilleni ja otin sieltä omia vaatteitani ja tungin ne Vansin reppuuni.
Otin samalla luotiliivin pois, mutta säästin sen.
Silmäilin huonettani vielä kerran ja lähdin pois.
Kazimir ei ollut sisällä enää vaan päästyäni ulos hän nojaili Volvooni.
" Tiedän olevani paljon sinulle velkaa, mutta tuokoon Jeeppi sinulle onnea matkaasi. Ja myöhäiset synttäri onnittelut."  Kazimir sanoi ennenkuin katosi.
Ihmettelin hänen sanomaansa ja etsin katseellani Jeeppiä, joka nyt kökötti Niclaksen talon edustalla. Siinä oli iso mauton rusetti, jonka revin irti päästyäni auton luo.
Heitin reppuni auton etupenkille ja suuntasin Niclaksen talolle.
Klara oli sisällä tekemässä voileipiä ja ojensi minulle leivän keittiöön tultuani.
" Onko mitään uutisia? " kysyin ja haukkasin leivästäni palan.
" Isäsi vietiin välittämästi eristettyyn vankilaan ja Vlad on tulossa tänne.
Haavoittuneita hoidetaan ja lähetetään koteihinsa." Klara vastasi.
Nyökkäsin ja menin olohuoneeseen.
Laitoin tv:n päälle ja istahdin sohvalle.
Eilen olin vielä täynnä adrenaliinia taistelussa, mutta nyt olin aivan puhki.
Pian Klara istahti sohvalle kanssani ja katsoi tv:tä oikeasti katsomatta sitä.
Istuimme hiljaisuudessa kunnes rikoin sen.
" Tiesitkö, että Kazimir kävi luonani ja antoi tukun rahaa ja Jeepin? " kysyin kuin se oli päivittäinen asia.
Klaran suu aukesi ihmetykseen eikä hän selvästi saanut sanottua mitään.
Hetken päästä hän hymähti ja nousi ylös kurkistaen ikkunasta.
" Tuoko on sinun autosi? " Hän kysyi osoittaen Jeeppiä. Nyökkäsin vastaukseksi ja tulin hänen viereensä.
" Mennäänkö ajelulle? " Kysyin Klaralta, joka oli jo menossa autolle.
Hyppäsin kuskin paikalle ja etsin avaimia, mutta ne olivatkin jo virtalukossa.
Käynnistin auton jolloin sen moottori murahti sulavasti.
Käänsin auton tielle ja lähdin eteenpäin.

Olimme kouluni luona ja kello oli kolme päivällä, mikä tarkoitti oppilaiden kotiin pääsyä.
Minunkin pitäisi olla tuolla, mutta kohtalo tuli väliin.
Parkkeerasin koulun parkkipaikalle Jessican auton viereen.
" Mitä täällä teemme? " Klara kysyi tuijottaen koulun pihalle.
" Haluan nähdä Jessican vielä, mutta en kuitenkaan halua tulla nähdyksi." vastasin.
Pian näinkin Jessican sinisen kiiltävän tukan ihmisjoukossa, mutta tämä ei ollut yksin.
Tunnistin Alicen yhdeksi joukossa, mutta hänen vierellään oli joku muu.
Se oli kuin minut olisi korvattu. Tälläkin oli pitkät ruskeat hiukset kuin minulla ja he kulkivat käsikynkässä Jessican autolle.
Klara oli onneksi edessäni, joten Jessica ei nähnyt minua vaan kiihdytti autonsa kanssa ohitsemme.

Jessican lähdön jälkeen aloin katumaan, että edes menin katsomaan häntä. Hän ei selvästi ikävöinyt minua.
" Minne nyt? " Klara kysyi, mutta en osannut vastata tuohon. Jessican näkeminen oli mukavaa, mutta olin ajatellut hänen näkevän minut ja olisimme menneet yhdessä siihen tiettyyn kahvilaan.
Käynnistin moottorin ja lähdin ajamaan kotiin.
Matkalla olimme hiljaa, mutta pysäköityäni auton, jäimme juttelemaan Jessicasta. Klara oli selvästi yrittänyt piristää minua, mutta tosiasiassa olin jo unohtanut asian.
Nousin pois autosta laahustaen sisälle, jossa lysähdin oitis sohvalle.
Klara seurasi perässä, mutta jäi seisomaan sohvan taakse.
" Olen miettinyt, että jos jäämme tänne vielä niin sinäkin tarvitset huoneen ja meillä olisi vapaita huoneita." Klara sanoi ja sen sanottuaan juoksin hänen luokseen ja halasin tätä.
Klara naurahti ja halasi takaisin.
" Tule näytän sinulle omasi." Klara jatkoi ja lähti menemään ylös.
Seurasin perässä intoa täynnä sillä oli ihanaa kuulla jäävämme tänne vielä hetkeksi aikaa.
Päädyimme vasemmalla rappusista olevalle ovelle, jonka vierellä oli ikkuna josta näki vanhan taloni.
Klara meni ovesta sisään ja veti huonekalujen päältä lakanoita.
Huoneessa oli valmiina sänky, pöytä ja vaatekaappi.
Menin sängyn luo ja sen päädystä avasin ikkunan tuulettaakseni huonetta.
" Mitäs pidät? " Klara kysyi käärien samalla lakanoita.
" Ihana." Vastasin hymyillen.
Klara lähti huoneesta, jolloin jäin yksin.
Nojasin taaksepäin kunnes olin makuullani sängyllä ja suljin silmäni.
En ehtinyt kauaa levätä, kun tunsin vierelläni patjan painautuvan alas.
Avasin silmäni jolloin kohtasin Niclaksen katseen.
" Hei. " Sanoin hiljaa.
Niclas hymyili ja painoi suukon otsalleni.
" Muistatko sen päivän kun tapasimme? " Niclas kysyi.
Miten olisinkaan voinut unohtaa sitä. Niclas oli heti yrittänyt flirttailla kanssani ja minä kieltäydyin.
" Muistan. "
" Muistat sitten varmaan myös talvitanssiaiset, jolloin meidän piti koristella sisääntulo." Nyökkäsin tajuamatta mitä hän tarkoitti tuolla.
" Ja tanssiaiset ovat tänään. " Niclas jatkoi ja tajusin vihdoin.
Minun oli pitänyt mennä Jessican kanssa ostamaan puvut, mutta emme ehtineet.
" Olemmeko enää koulujen kirjoissa? " Kysyin ja nousin istumaan. Niclas teki samoin.
" Emme varmaan, mutta emmeköhän pääse sisälle." Niclas sanoi virne naamallaan.
Olin aina halunnut mennä niihin ja minulla olisi nyt mahdollisuus.
" Entä vaatteet? "
" Klara on hankkinut sinulle mekon ja minä kävin hakemassa itselleni puvun. "  Niclas vastasi naurahtaen.
Nyt voisin samalla puhua Jessicalle ja sovittaa välimme, mutta tärkeintä oli, että sain olla Niclaksen kanssa.

// Tämä on toiseksi viimeinen luku, että teen vielä loppuluvun. Toivottavasti piditte tästä luvusta:)
Ja haluan kertoa myös uudesta tarinastani, jonka julkaisin nimeltä Unohdetut.