Langennut langenneeseen [finnish]

Luku 15.

Lensimme kauemmas rakennuksesta nähdäksemme sen sijainnin. Se oli normaalin oloinen kerrostalo, mutta mustia limusiineja oli pihassa, jotka herättivät huomiota.
Kun olimme lähdössä pois päin, muistin Klaran.
Klaran kanssa olimme jääneet kiinni enkä ollut nähnyt häntä sen jälkeen.
" Unohdimme Klaran! " Huusin Niclakselle tuulen läpi. Hän katsoi minua kauhistuneena. " Meidän pitää hakea hänet heti, koska räjäytämme tuon paikan. " Niclas vastasi. Nyt oli minun vuoroni olla kauhistunut. Lähdin lentämään takaisinpäin, mutta sitten räjähti. Rakennus meni säpäleiksi ja enkeleitä tuli talosta hätinällä. Jäin tuijottamaan taloa kauhuissani, kun enkelit loukkaantuneina kantoivat muita.
Sitten näin henkilön lentävän meitä kohde ja olin valmiina hyökkäämään, mutta Niclas sai minut pysähtymään.
Tuntui siltä kuin suuri kivi olisi tipahtanut sydämeltäni pois, kun näin Klaran liitävän luoksemme.
" Olet elossa! " Huusin onnessani ja halasin Klaraa.
" Ikävä häiritä iloanne, mutta nyt on mentävä. " Niclas huusi meille ja lähti edeltä. Menimme perään ja kun vilkaisin viimeisen kerran taakseni, näin isän viiltävän katseen.

" Hyökkäys alkaa tänään. He ovat heikkoja ja kutsuvat pian apuvoimia. " Diego kajautti mikrofoniin.
Olimme suuressa salissa jonne mahtui yli kaksituhatta ihmistä ja sali oli melkein täysi.
Sota alkaisi tänään ja kohteena oli isäni kannattajat. Kaikki enkelit eivät kannattanut häntä tai hänen toimiaan, joten heidät säästettäisiin. Olin kumman innoissani tästä ja halusin päästä sotimaan. Vaikka tosin tiesin Niclaksen ja Diegon estävän, mutta en ollut enää säälittävä tyttö, joka ei osaa puolustautua. Diego opetti minua taistelemaan ja hallitsemaan voimiani. Tiesin pystyväni tähän.

Ilta alkoi saartaa kaupunkia ja kaikki sotimaan lähtevät saivat aseensa ja suojansa. Olin päässyt livahtamaan asevarastoon ja nappasin sieltä mustat suojavarusteet. Seinällä oli myös aseita, mutta en osannut käyttää niitä ja en kykenisi tappamaan ketään. Otin sen sijaan puukon seinustalta ja laitoin saappaaseeni. En voisi tappaa ketään, mutta voisin yrittää vahingoittaa.
Lähdin puolijuoksulla pois huoneesta ja matkalla törmäsin Diegoon. Hymyilin hänelle ja yritin ohittaa hänet, mutta se oli mahdotonta.
" Noniin, mitä otit? " Hän kysyi kulmat koholla. Levitin käteni ja olin lähdössä.
" Tiedän, että haluat kostosi, mutta anna meidän hoitaa se. " Diego jatkoi, mutta ryntäsin hänen ohitseen. Menin huoneeseeni ja kukapa muukaan kuin Niclas istui odottamassa.
Hänellä oli päällään sotavaatteet, mutta ei pyssyä. Istahdin hänen syliinsä ja suikkasin suukon hänen huulilleen.
Irvistin pienesti ja näin Niclaksen suupielen nousevan ylöspäin.
Mutta hetken pilasi sireenin soitto ja punaiset valot, jotka laukesivat päälle.
Peitin korvani melulta ja lähdin käytävään. Sotilaita oli asettunut riviin ja tajusin tämän olleen kutsu.
Katsoin Niclasta kummissani, kun hän ei lähtenyt liikkeelle.
" Menemmekö me? " Kysyin ja olin jo lähdössä, mutta Niclas pamautti oven kiinni voimiensa avulla.
" Sinä et mene minnekkään, mutta en mene minäkään. Jään luoksesi ja nyt sinun on varmistettava, että olet puolellamme. " Hän vastasi. Hämmennyin hänen vastauksestaan. Enkö ollut valinnut jo puoleni? Vai olinko edes päättänyt sitä. Mietin hetken, mutta en osannut vastata.
" Olen... " Aloitin, mutta rupesin empimään. Olin virallisesti enkeli ja perheeni oli myös. Vaikka he olivat tehneet niin paljon pahaa meille, mutta en voisi puolustella langenneitakaan.
Niclas ei jäänyt odottamaan vaan otti kädestäni kiinni ja lähti raahaamaan pois huoneesta. Sotilaat olivat lähteneet jo ja suuntasimme rappusia alas kellaribunkkeriin.

Bunkkerin edessä odotti Diego, joka avasi oven meille. Niclas jäi juttelemaan jonkun sotilaan luo, kun minä menin Diegon.
Hänellä oli täysi varustus päällään ja tajusin, että hän on lähdössä taisteluun. En kestänyt katsoa, kun Diego lähtisi sotaan tietämättään selviytyisikö. Halasin häntä lujaa ja Diego kietoi kätensä ympärilleni tiiviisti. Jos tämä olisi viimeinen kerta, kun näkisin hänet, halusin muistaa häne tälläisenä. Suloisena ja huomaavaisena.
Erkaanuimme, mutta suikkasin pikaisen pusun hänen poskelleen ja kuiskasin. " En olisi selvinnyt ilman sinua, kiitos. "
Diego katsoi minua palavin silmin ja mitään ajattelematta hän veti minut taas syleilyynsä ja suuteli minua. Se oli lyhyt, mutta sai tunteeni pauhaamaan.
Katsahdin Niclakseen päin ja näin kuinka hän katsoi meitä ilmeettömänä.
Diego hymyili hiukan ja minä lemahdin entistä punaisemmaksi. Peruutin ja menin Niclaksen luo.
Diego nyökkäsi vielä meille ja katosi.

Niclas rummutti jalkaansa hermostuneena ja olinkin kysynyt monesti, että onko kaikki hyvin. Hän piti mykkäkoulua, vaikka tiesi ettei se ei auttaisi asiaa.
" Niclas, puhu minulle. " Sanoin huokaisten. Olimme bunkkerissa kahden, mutta meidän piti vaihtaa paikkaa pian.
" Diego ja sinä? " Niclas kysyi ääni täristen. Asia jotenkin nauratti minua. Hän pelkäsi kuoliaakseen menettävänsä minut. Naurahdin ja menin lähemmäs häntä. " Sinä ja minä, ei Diego ja minä. Se mitä Diego teki oli... " En saanut sanottua loppuun, kun tajusin asian. Se oli hyvästit eli oli suuri mahdollisuus ettei hän tulisi takaisin.

Hätkähdin kun oveen koputettiin ja sisään astuttiin. Klara tuli luokseni ja otti kädestä.
" Mitä? " kysyin ja nousin ylös.
" Paikan vaihto. Niclas sinun vuorosi mennä. " Klara vastasi ja lähti raahaamaan minua pois.

Juoksimme käytävää pitkin puikkelehtien. Oli muuten hiljaista lukuunottamatta kenkien klopinaa.
Saavuimme ulos ja siellä odotti musta auto. " Kyytiin! " Klara komensi ja meni kuskinpaikalle. Hyppäsin autoon ja jäin odottamaan Niclaksen ilmestyvän, mutta sitten Klara kaasutti auton pois paikalta. Katsoin häntä typertyneenä.
" Entä Niclas! " Kiljuin.
" Hän jäi suojaamaan rakennusta, mutta sinut pitää nyt viedä turvaan. Isäsi joukot olivat valmistautuneina kun hyökkäsimme, joten he lähtivät heti hakemaan sinua. " Klara selitti, mutta en voinut uskoa korviani. Niclas sanoi olevansa kanssani tämän koko ajan. Miten tässä kävisi?

Auto matka oli kestänyt jo kaksi tuntia eikä meillä ollut aikomustakaan pysähtyä.
Muistin matkan aikana, että minulla oli puukko kengässä, mutta en voinut tehdä mitään sillä. Tyydyin vain tutkimaan ja heiluttelemaan sitä. Klara vilkaisi puuhiani välillä peläten satuttavani itseäni.
En ehtinyt kauaa heilutella puukkoa, kun auton perällä pamahti.
Kiljaisin pienesti, mutta Klara ei ollut huomaavinaan vaan kiihdytti vauhtia.
Katsoin peilistä taakse ja näin siellä auton perässä ja kyydissä isäni joukkoja.
" Ne saavuttavat meidät! " Huusin vilkuillein taakseni. Klara otti taskustaan pyssyn ja ampui sillä taaksepäin summissaan.
Säikähdin, kun auton katolla pamahti ja tajusin jonkun hypänneen sinne. Pian katto revittiinkin auki ja sisään oli tunkeutumassa sotilas, mutta hän joutui Klaran kohteeksi ja vieri tietä pitkin. Autoa tulitettiin rajusti ja onneksi olimme metsätiellä eikä täällä ollut siviilejä, mutta ei ollut myöskään apua. " Nyt kun teen käännöksen hyppäät alas ja juokset metsään. Älä katso taaksesi. " Klara huusi ja katsoin eteeni. Edessä oli metsää ja ainoastaan yksi käännöskohta vasemmalle.
" En voi jättää sinua! " Huusin takaisin, mutta Klara kiihdytti. Käännös oli saavuttamassa meitä ja aika loppumassa. Klara huomasi etten ollut avannut turvavyötä, joten hän teki sen ja avasi jo oveni. Pidin siitä kiinni ja vilkaisin vielä Klaraan. Hän nyökkäsi ja kaasutti vauhtia.
Käännöksen kohdalla en ajatellut enää vaan hyppäsin ja toivoin parasta.

// Anteeksi kun on kestänyt näin kauan kirjoittaa ja että tästä tuli vähän lyhyt, mutta lupaan tehdä mahdollisimman nopeasti seuraavat luvut.
Mutta toivottavasti piditte tästä luvusta :)