Always || Oleksi

25.

Aleksi

En ole varmaan koskaan nähnyt mitään näin isoa (anteeks😭). Seisomme tällä hetkellä ison kesämökin edessä. Oikeasti ison. "Siis. Ostittekste tän?" kysyn hämmästyneenä. "Joo. Täytyyhän meillä nyt oma kesämökki olla." Jari vastaa. Alan hymyilemään, kun näen Ollin. Hän tuijottaa eteensä silmät isoina ja suu auki. "Onks kaikki hyvin?" kysyn ja heilutan kättä tuon naaman edessä. Tuo siirtää katseensa minuun ja hymyilee. Ota tuosta nyt sitten selvää.

Menimme kesämökin sisälle. Täällä on kaksi kerrosta. Alakerrassa on iso olohuone, keittiö, vessa ja yksi makuuhuone. Yläkerrassa on kolme makuuhuonetta ja toinen vessa.

Juoksimme Ollin kanssa yläkertaan metsästämään parasta huonetta. Otimme kaikista pisimmällä olevan huoneen. Siinä on myös parveke. Ei kovin iso, mutta on silti. Huoneessa on iso sänky ja yöpöydät sängyn molemmin puolin.

Olli kaatuu sängylle hetken ihailtuaan tätä kaikkea. "Tuu vieree", tuo sanoo. Kaadun hänen viereensä. "Nyt meillä on oma piilopaikka", Olli sanoo. "Niimpä", vastaan. "Voidaanko nukkuu hetki?" Olli kysyy. Hän haluaa aina nukkua, mutta ei se haittaa. En valita läheisyydestä. "Joo" vastaan.

—

"Pojat tulkaa syömään!" Jenni huutaa alakerrasta. Heräsin itse jo jonkin aikaa sitten, mutta Olli on vielä sikeässä unessa eikä varmastikkaan kuullut tuota äskeistä huutoa. "Olli", sanon ja ravistan tuon olkapäätä. "Mmm", tuo mumisee. "Sun täytyy herätä. Sun äiti pyys meijät syömää." sanon. Olli kääntyy selälleen ja avaa silmänsä. "Aleksi se on myös sun äiti." Olli sanoo. Olen vain hiljaa. En tiedä mitä tuohon pitäisi vastata. Saanko muka kutsua heitä isäksi ja äidiksi? Ehkä ensi elämässä. "Mut mennää vaa syömää", Olli sanoo. Hän nousee istumaan ja ottaa kädestäni kiinni. Lähdemme alakertaan.

Ruokana on uusia perunoita, jotain pihviä ja salaattia. Syöminen ei ole minulle enään mikään ongelma. Joskus mietin, että pitäisikö olla laihempi, mutta sitten muistan taas kaikki puheet kuolemasta.

En ole puhunut mitään. "Allu vaivaaks sua joku?" Olli kysyy. "Ei" sanon ja yritän näyttää iloiselta. Ei minulla ole mitenkään paha mieli, mutta mietityttää vain. "Vaivaahan. Kyl mä nään." Olli sanoo. Vittu. "Se mitä mä sanoin tuol ylhääl?" tuo sanoo kysyvästi. Nyökkään. Jenni ja Jari seuraavat keskustelua hiljaa. "Olli etkai sä oo sanonu mitää pahaa?" Jenni kysyy. "En, kun..", Olli aloittaa ja katsoo minua kysyvästi. Nyökkään vain. "Tuol ylhääl Allu herätti mut ja sano et "sun äiti pyysi syömää" ja sit sanoin et se on myös sun äiti. Sen jälkee Allu ei oo puhunu mitää." Olli kertoo. "Mä en oo sanonu ketää äidiks neljää vuotee", sanon hiljaa katsoen maahan. "Sä voit kutsua meitä meijän omilla nimillä, jos sä haluut." Jenni sanoo. "Me tiedetään mitä oot käyny läpi eikä sun tarvi kutsua meitä äidiksi ja isäksi. Tiedetään, että niistä on varmasti jääny traumoja." Jari sanoo. "Kiitos" sanon ja hymyilen hieman. Katson Ollia, joka alkaa myös hymyilemään.

....
Sanoja: 435
En tykkää yhtää täst😩 oon myös lukenu nii paljo tarinoit viime aikoin et en enää tiiä mitä mun tarinas on tapahtunu. Enkä jaksa keksii mitää tekosyytä miks en oo julkassu mitää 15 päivää joten kerron vaa et ihastuin.. kiitos ja hei😃