Love of mine | Olli matela x Ava |

32. Paljastettu

OLLIN POV
  linnanjuhlat lähenivät loppuaan.  Tunnelma oli jo laskenut, ja ihmiset olivat väsyneitä. Useimmat vieraat olivat jo lähteneet.  Mekin olimme juuri tekemässä samaa. Otimme vielä bändin kanssa kuvan linnassa. Laitoimme sen heti blind channelin ig tilille. Olimme juuri lähteneet Avan kanssa taksilla kämpille. Matka takaisin tuntui ihanalta. Olin niin onnellinen. Ava nukkui nojaten minuun. Pitkä, odotettu päivä oli ohi. Ei enää mitään salaisuuksia.  Tuota rauhaa ehti jatkua vain pari minuuttia taksissa, kunnes meidän molempien puhelimet alkoivat värisemään ilmoituksista. Tosiaan, myös Ava oli tägättynä kuvaan. Kuvassa minä pidin hänestä tiukasti kiinni, samalla kun hän pussasi poskeani. Ei varmaan kenelläkään kauaa kestänyt tajuta, että seurustelemme. En jaksanut kaivaa puhelintani, tai selata läpi kommenttien tai ihmisten mielipiteiden.  Koska olin onnellinen juuri siinä hetkessä. Rakkaani vieressä.  Minäkin olin juuri nukahtanut taksiin, kunnes taksi pysähtyi. Matka taittui näköjään nopeasti. "Perillä ollaan!" Kuski ilmoitti. Sätkähdin, ja aloin herättelemään Avaa unestaan. "Noniin ollaan perillä, nouses nyt"  Hän ei herännyt.  Ravistin häntä paniikissa.  Mitä helvettiä.  Pulssi tuntui, mutta heikosti. "Aja suoraan sairaalaan!" Paniikissa huusin kuskille. Niin hän lähti kaahaamaan. Ilmoitin sairaalaan tulostamme, kun he taas yrittivät ohjeistaa minua mitä kannattaisi tehdä. Mitään ei silti tapahtunut. Mikään ei tuntunut auttavan. "Ava! Avaa! herää! Pliis rakas! Mä tiedän että sä pystyt siihen! Huutoni eivät auttaneet.  Ulkona pyrytti lunta kun pääsimme sairaalalle asti. Sairaanhoitajat ja lääkärit tulivat Avaa vastaan, mutta minä jäin yksin aulaan. Murruin itkuun täysin. Istuin odotushuoneessa yksin.  Kunnes lääkäri saapui Avan huoneesta. "Olen pahoillani, emme ehtineet pelastamaan häntä.  Olli! Ava huusi. Mitä helvettiä? "Olli herää jo ollaan perillä!" Mitä vittua. Se olikin vain unta.  Kauhein uni koskaan.  Helpotuin aivan hitosti ja menin halaamaan Avaa ennen kuin noustiin taksista. 

AVAN POV
  Avasin meidän kämpän oven, ja Olli piti kädestäni kiinni koko ajan. Saatin hänet sängylle istumaan, ja molemmat aloimme riisumaan. olli katsoi minua tuon koko ajan, ihan kuin minulle tapahtuisi jotain aivan pian. Olin hieman huolestunut hänestä, hän näytti haikealta mennessään peiton alle. Hän nosti peittoa niin, että minä pääseen kapuamaan hänen viereen peiton alle.  Olimme nyt lusikassa, aivan hiljaa. Kuulin Ollin raskaan hengityksen takaatani. Jokin ei ollut ihan hyvin. "onks kaikki hyvin?" Hän veti syvään henkeen, ja alkoi hipsuttamaan kättäni. "Siis taksissa mä näin vaa vähä huonoo unta" "Mitä siinä tapahtu?" "Emmä- tai siis se oli vähän synkkä se uni" "Olli sä voit kertoo mulle" sanoin ja käännyin niin että meillä oli katsekontakti. Olin ehkä kahden sentin päästä hänestä. "sä kuolit" Meillä oli hetken tuijotus, kunnen työnsin pääni tyynyyn itkien. En halunnut miettiä sitä. Tunsin Ollin kosketuksen laittavan minut tiukaan halaukseen.  "Rakas ei mietitä sitä, muista mitä me luvattiin toisillemme" Olli sanoi rauhotellen minua. "Mä haluun vaan todellisuudesta pois hetkeks..." olin niin väsynyt. Hetken Olli oli aivan hiljaa.  "Mulla on idea" olli sanoi jopa hieman innokkaasti.  Nostin pääni niin että näen hänen kasvonsa. "Mikä idea" "Meidän vanhemmilla on mökki utsjoen lähellä, eli toisinsanoen keskellä ei mitään. Mennään sinne jouluks, lupaan vaan me kaks. Siellä me voidaan olla ihan rauhassa"  Tuo kuulosti juuri siltä mitä oikeasti tarvitsin tällä hetkellä. Keskellä ei mitään, ilman ajatuksia.  "Eli millos me lähetään?" Kyselin  ja irvistin samalla hieman haikeasti. Olli pussasi minua hiuksiini ja sanoi:  "Vaikka heti"