Love of mine | Olli matela x Ava |

40. Kirje

OLLIN POV 
muistan edelleen sen päivän. Huusin, kiljuin, rukoilin että Ava heräisi. Että hän parantuisi. Sitä ei kuitenkaan koskaan tapahtunut. Ne silmät mitä rakastin tuijottaa, eivät enää katsoneet takaisin.  Ne olivat täysin tyhjät. Elottomat. Voisinpa poistaa tuon hetken. Voisinpa poistaa tuon koko illan. Niinkuin mitään ei olisi tapahtunut, ja kaikki olisi taas ennallaan.  Tänäkin aamuna heräsin, ja pyörin niin kauan sängyssä että löytäisin kosketuksesi. En koskaan löytänyt sitä. Muistan vielä miltä se tuntuu, mutta kaipaan sitä aivan liikaa. Kaipaan sinua aivan liikaa.  Nousen taas sängystä. Hiljaiseen kämppään, missä sinä et ole laulamassa tai edes itkemässä.  Ehkä olet tällä hetkellä ihan onnellinen ettet ole täällä. Saisit hermoromahduksen tästä sotkun määrästä.  Pojat soittaa aina välillä ja kysyy kuulumisia ja vointia. Valehtelen joka kerta.  "Juu menee ihan hyvin, hieman vaa väsyttää pitää mennä"  Pari kuukautta on vierähtänyt. Tänään on ystävänpäivä, jonka vietän yksin.  Koitan olla miettimättä sinua. En siksi että vihaisin sinua, mutta  en kestä sitä surun määrää minkä saan sinua miettiessä. Jokainen muisto yht äkkiä sai varjopuolensa.  Älä ymmärrä väärin, usein olet ainoa asia mitä minä mietin.  Puhelimeni värisi. Viesti nikolta. "Hei jos jaksat tulla niin meillä ois tänään äijien ilta mun ja Minnan luona" Jätin viestin ilmoituskeskukseen. En halunnut vastata mitään, mutten myöskään halunnut vaikuttaa töykeältä jättämällä viesti nähdyksi.  Halusin muuta ajateltavaa. Taas. Ulos en viitsinyt mennä, joku tunnistaisi minut.  Eiköhän ole aika siivota.  Otin niskastani kiinni ja imuroin.  Olin juuri imuroinut koko talon. Seuraavaksi vuorossa olisi makkari. Koitin kurotella imurilla sängyn perukoille asti. Imuri kuitenkin osui johonkin laatikkoon. Sammutin masiinan, Ja aloin kurottelemaan laatikkoa. Rankan kurottelun jälkeen sain vihdoin laatikon potkaistua minun luokse  Kyseessä oli valkoinen kenkälaatikko. Yhtään sen enempää miettimättä, päätin avata sen.  Sydämeni meinasi rikkoutua taas uudestaan.  Päällimmäisenä laatikossa oli kuvia. Mutta ei mitä tahansa kuvia. Polaroid kuvia minusta ja Avasta. Niitä oli useita. Kylmältä talvelta, ja tappavan kuumalta kesältä. Yksikään kuva ei ollut surullinen, mutta ne silti sai minut valuttamaan pari kyyneltä.  En tosiaankaan tolloin tiennyt, mitä oli tulossa.  Katsoin jokaisesta kuvasta Avaa tarkkaan. Miten en voinut huomata? Olenko tyhmä?  Päätin irroittaa kuvista ja jatkaa syvemmälle laatikon salaisuuksiin.  Pohjalla oli kirjekuori.   Se oli valkoinen, ja sen päällä luki "Ollille"  Nappasin kirjekuoren käteeni nopeimmin mitä olen koskaan tehnyt. Rimpuilin, lähes revin tuon auki.  Sisällä oli noin A4 kokoinen lappu täynnä tekstiä. Se oli kirje minulle. Kirjeestä näki, että se oli jo hieman vanha sen kahviläikistä ja epämääräisistä kyyneleistä mitä paperilla oli.  Aloin lukemaan.  " Ei edes ole järkeä aloittaa tätä kirjettä jollain "rakas olli" tavalla. Tiedät varmaan mistä on kyse. Olen kuollut.   Eikä sille oikeastaan enää voi mitään. Uskon, että olet tällä hetkellä erittäin sekavassa tilassa, mutta tämä kirje on niitä hetkiä varten kun tuntuu että kaikki kaatuu päälle samaan aikaan.  Kirjoitan tätä kirjettä linnanjuhlien jälkeisenä aamuna. Voin sanoa, että meillä oli hyvä aamu. Toit aamupalan sänkyyn ja pidit minusta huolta. Kaipasin sinua jo tuolloin, vaikka olit aivan vieressäni.  Haluaisin jo nyt takaisin sen tunteen minkä loit minulle. Sellaisen tunteen, mitä en ole koskaan ennen tuntenut. Turvassa sinun lämmössäsi.  Haluan, että tiedät kuinka hyvä olet. Sinä riität olli.  Sait minun tuntemaan rakkautta. Luulin etten pystyisi siihen. Pystyisi koskaan olemaan kenenkään kanssa, joka rakastaisi minua sellaisena kun olen.  Opetit myös paljon asioita. Näkemään jokaisessa jotain hyvää.  Näin myöhemmin ajateltuna vituttaa ettei menty kadulle kävelemään julkisesti. Olisin jokaisen halunnut tietää meistä. Kaikki olisivat varmasti kadehtineet meitä.  Rakastin myös musiikkiasi. Sait tunteet ja sanat musiikiksi. Se on todellinen taito, mistä sinä et koskaan tule päästämään irti. Sinun on pakko jatkaa sitä, niin kauan kun ideoita vaan riittää. Uskon että jonain päivänä olet taas maailmalla kiertämässä onnellisena.  Tapaat jonkun uuden, joka rakastaa sinua loputtomasti. Sellaisella tavalla, millä minä en enää pysty. Perustatte perheen, hankitte kauniita lapsia ja elätte onnellisesti. Elämänne loppuun asti. Lupaan katsoa ja suojella sinua ikuisesti.  Pian olen vain haamu entisestä elämästäsi.  Rakkautemme oli kuin satu. Ne ovat kauniita, mutta eivät koskaan lopu onnellisesti.  Ikuisesti sinun, Ava"