oli mennyt pari viikkoa siitä kun Olli ehdotti meidän menevän hänen vanhempien tyhjälle mökilleen, lappiin. Ajattelimme viettää joulumme siellä. Rauhallisesti luonnon keskellä. Vain me kaksi. Paitsi että joonas ja niko tulisivat pariksi päiväksi, mutta lähtisivät ennen jouluaattoa. Oli ihan kiva saada niin piristävää seuraa, varsinkin matkalle, koska jutut heiltä eivät koskaan loppuneet. Aloimme ollin kanssa pakkaamaan autoa. Lähdimme pitkälle matkalle, joten tavaraa oli myös reilusti mukana. Ottaen myös huomioon sen, että joululahjat olivat myös messissä. Olli koitti ahtauttaa lahjojaan takakontin nurkkaan, kun taas minä ahtautin niitä toiseen nurkkaan. En malttanut odottaa ollin lahjoja minulle. Tietysti minullakin oli pari yllätystä hänelle. Olli sulki takakontin, käveli takaoven luokse ja avasi sen. " muista mitä sovittiin" hän sanoi ja kohatutti kulmakarvojaan. "Niinpä tietysti, luulin ettet ois muistanu" Jouduin istumaan takapenkillä porkon kanssa, koska viimeksi kun olin ollin kartta assistentti, päädyimme täysin korpeen. Nyt niko saisi hoitaa homman. He eivätkään tienneet millainen yhdistelmä minä ja porko olimme. Äänekkäitä, lapsellisia ja etenkin tyhmiä. No, se on heidän kärsimystä sitten. Hetken ajamisen jälkeen menimme noukkimaan porkon ja nikon. "Whazaaaap" joonas sanoi laitettuaan tavaransa konttiin, ja hypättyään takapenkille. "Hei matkatoverit" niko sanoi laittaessaan turvavyötään.
OLLIN POV
Juuri kun olimme lähtemässä pihasta, näen peilistä että joku juoksee autoa kohti. Se oli joel. "Hei pysäyttäkää!" Joel huusi. Pysäytin auton, ja kaikki kääntyivät katsomaan joelia. "Hei voitteks ottaa kyytiin jäisin siinä rovaniemen kohalla" joel sanoi hieman hengästyneenä. Katsoin Avaa, ja hän nyökkäsi minulle. Vastasin joelille myöntävästi. Hän heitti rinkkansa jo pursuavaan takakonttiin, ja hyppäsi takapenkille. Nyt Ava istui heidän keskellä. Matkaa oli kulunut nyt kolmisen tuntia. Porko ja ava olivat pelleilleet auton musiikin kanssa, ja ärsyttäneet Joelia. Niko koitti epätoivoisesti melun keskellä puhua minulle, mihin liittymään meidän pitää kääntyä. Nyt kuitenkin takapenkkiläiset olivat vihdoin rauhoittuneet. Joel oli käpertynyt kädet puuskassa ikkunaa vasten nukkumaan, kun taas Ava nojasi porkoon tuhisten. Hän oli melkein puoliksi hänen päällään. Porkoakaan ei näyttänyt haittaavan tuo. "Vihdoin toi lapsilauma nukahti" Niko kuiskasi. Unohdin hetkeksi avan ja porkon ja vastasin; "No jep" Olimme ajaneet nyt jo monta tuntia. Jopa minun silmiäni alkoi painamaan väsymys. Niko huomasi tuon, ja ehdotti meidän menevän hetkeksi yhdelle matkan varrella olevalle kahvila-huoltoasemalle. Idea kuulosti täydelliseltä, joten suuntasimme nyt sinne.AVAN POV
tunsin kun auto teki monta käännettä, ja töyssyjä oli paljon matkan aikana. En kuitenkaan jaksanut avata silmiäni, vaan kuuntelin smooth jazz soittolistaa, mikä soi kaiuttimista. Tunsin ihanan lämmön allani, ja lämpimäh kädet olivat ympärilläni. Tuon rintakehä meni ylös ja alas hengitykseni mukaan. Hymyilin silmät kiinni. Nyt oli hyvä olla. Pistin käteni hänen hiuksiinsa, mutta ne eivät tuntuneet tutuilta. Ne olivat paksummat, lyhyemmät ja etenkin pörröisemmät. Sitten muistin missä olin. Se oli porko. Koitin olla hyppäämättä helvettiin ja rauhallisesti avasin silmäni, ja esitin etten tajunnut jo että kyseessä olikin porko. Näin ollin tuijottavan minua etupeilistä, noloa. Olin varmaan ihan punainen. Joonasta ei sen kummemmin näyttänyt haittaavan äskeinen, mutta hänhän on aika läheinen jokaisen kaverinsa kanssa. Varsinkin nikon. En ihmettelisi jos heilläkin olisi jotain meneillään. "Sori" sanoin joonakselle katsoen alaspäin. "Häh ei mua haittaa, siis jos sua ei haittaa" "Aa hyvä" olin hieman helpottunut.JOONAKSEN POV
Ava oli nukahtanut päälleni. Tämä saattaa kuulostaa oudolta, mutta tykkäsin siitä. En tiedä tykkäsinkö siitä että pitkästä aikaa joku nukkuu kanssani, vai tykkäsinkö avasta? Ei. Porko ei näin. Sun parhaanystävän tyttöystävä. Sä et voi tehä niin. En kyllä ole edes koskaan ajatellut häntä niin, tietenkään. Miksi nyt tunsin tällä tavalla? Perhosia oli vatsassani kun istuin hänen vieressään. Hän oli paraskaverini, jonka toivon nukahtavan päälleni uudestaan..
DU LIEST GERADE
Love of mine | Olli matela x Ava |
ActionOlet NJR:n uusi radiojuontaja ja saat vieraiksesi suomen suosituimman bändin blind channeilin ensimmäisiksi vieraiksesi. Katseesi kohtaa tuohon kiharapäiseen olliin. Sinä päivänä en tiennytkään että kuinka kohtalokas tämä haastattelu olisi loppu e...