Feel something

40. Murtuminen

Mitäää osa 40 jo?! En aatellu ikinä et jaksaisin kirjottaa näinki paljo mut ei kai siinä.

Time skip pari viikkoa

Aleksi

On mennyt nyt muutama viikko Ollin onnettomuudesta, eikä mitään mainitsemisen arvoista ole hänen kannaltaan tapahtunut. Olen puhunut paljon Saagan kanssa ja sain selville, että hän on vähän ihastunut Joeliin. En vain ole halunnut kertoa vielä Joelille, sillä se on pienin murheeni tällä hetkellä. Olen kuitenkin kertonut hänelle, että Saaga on valmis siirtymään Kassusta eteenpäin ja että Joelille saattaa siltä kannalta olla mahdollisuuksia. Olen punkannut milloin kenenkin luona, sillä sairaalan penkki alkoi tuntua melko epämukavalta. Tommi on käyny muutamilla treffeillä yhden hoitsun kanssa ja hän vaikuttaa todella onnelliselta. Olen iloinen hänen puolestaan. Joonas ja Niko ovat tyytyväisiä yhdessä ja suurimmilta riidoilta ollaan vältytty. Vanhempani ovat ystävystyneet Ollin vanhempien kanssa, mikä on mielestäni kivaa sillä onhan se kiva että vanhempamme tulevat toimeen. Mutta no joo, eiköhän siinä ollut tärkeimmät asiat mitkä oli hyvä tietää.

Tällä hetkellä pyöräilen kohti sairaalaa. Lokakuu on noin puolessa välissä ja alkaa olla jo melko kylmä. Minun ja Ollin synttärit lähestyvät kovaa vauhtia. Vanhan avioparin synttäreitä vietettiin pienellä porukalla, mutta ei sen enempää niistä bileistä. Olen nukkunut nyt viikon Tommin luona, sillä hänellä on vierashuone kodissaan. Pääsen sairaalalle ja laitan pyörän telineeseen. Lukitsen pyörän ja suuntaan tottuneesti sairaalaan. Vastaanottotiskillä oleva nainen moikkaa minua ja hymyilee pienesti. Moikkaan takaisin ja suuntaan sitten hissillä oikeaan kerrokseen. Vastassa käytävällä odottaa Joel ja Niko, jotka olivat lupautuneet tulemaan seurakseni. Moikkaan noita ja lähdemme suuntaamaan Ollin huoneen ovea kohti. Yhtäkkiä ohitsemme juoksee kovalla vauhdilla lääkäreitä ja hoitajia. Katson noiden perään ja säikähdyksekseni huomaan heidän menevän Ollin huoneeseen.

Lähden juoksemaan paniikissa noiden perään ja ovelle päästyäni huomaan, että Ollia elvytetään. "Tänne ei voi nyt tulla", joku hoitaja sanoo ja työntää minua pois huoneesta. "Mut se on mun poikaystävä", huudan itkien. Hoitaja vain työntää minua pois päin. "Vatsaonteloon on vuotanut jostain verta. Pakko viedä leikkaussaliin", joku lääkäreistä sanoo ja siinä vaiheessa murrun täysin. Romahdan sairaalan käytävälle itkemään, kun Olli kiidätetään ohitseni leikkaussaliin. Joel ja Niko tulevat nostamaan minut ylös ja ohjaavat minut istumaan penkille. "Se selvii kyl", Joel vakuuttelee, ehkä lähinnä itselleen. Itken hysteerisesti noiden välissä ja alan haukkoa henkeäni. "Mun on pakko päästä ulos", takeltelen ja lähden lähes juoksemaan ulos sairaalasta. Vielä ulos päästyänikin juoksen, vaikken edes itse tiedä minne. Päädyn sillalle. Tuijotan sillan kaiteessa olevaa aukkoa. Se on ehditty suojaamaan turva-aidoilla. Jalkani ohjaavat minua kohti sillan kaidetta. Ajatukseni ovat sumuisia, enkä ajattele selkeästi. Pääsen kaiteen luo ja katson se yli mustaan veteen. Kyyneleet ovat kuivuneet kasvoilleni ja puristan kaidetta tiukasti.

"Aleksi", kuulen Tommin äänen takaani. En käänny katsomaan. "Tuu pois sieltä kaiteelta jooko", hän sanoo rauhallisesti. En pysty liikkua. Valun hitaasti polvilleni maahan ja nojaan otsani kaiteeseen. Tommi laskee kätensä olalleni. "Kuulin mitä kävi. Jätkät käski ettii sut", hän kertoo. Kyyneleet alkavat taas valua poskilleni. "Vittu mä en jaksa enää", mutisen. "Jaksat sä. Ollin takia", Tommi vakuuttaa. "Mut jos se ei selvii", nyyhkytän. "Sen takia sun pitää olla sen vierellä siel sairaalassa",Tommi huokaa ja nostaa minut seisomaan. Asia valkenee minulle yhtäkkiä. "Tommi mennään takas", panikoin ja lähden juoksemaan takaisin kohti sairaalaa. "Aleksi mennää autolla", Tommi järkeilee ja käännyn juoksemaan tuon autoa kohti.

Pääsemme takaisin sairaalalle ja siellä meitä vastassa on huolista suunniltaan olevat Joel ja Niko. Myös Joonas on ilmestynyt paikalle noiden tueksi. Kolmikko syöksyy halaamaan minua ja hetkeksi laantuneet kyyneleet lähtevät taas valumaan. "Sä säikäytit meijät", Niko mutisee ryhmähalissamme. "Anteeks", nyyhkytän ja nuo rutistavat minua tiukemmin. "Krhm", vierestämme kuuluu. Irrottaudumme halista ja käännymme katsomaan viereen ilmestynyttä lääkäriä. "Tulin vain ilmoittamaan, että leikkaus on ohi ja Olli on vakaassa tilassa", hän kertoo ja saa meidät huokaamaan helpotuksesta. "Teidän on kuitenkin parempi mennä kotiin. Olli ei tule heräämään vielä pitkään aikaan ja yritämme välttää leikkaushaavan tulehtumista", lääkäri jatkaa. Nyökkäilemme haikeina. "Saisinks mä nähä sen ees nopeesti ennen ku me lähetään?" pyydän ja saan lääkärin onneksi heltymään. Hän johdattaa minut Ollin huoneeseen ja jättää meidät keskenämme. Odotan että ovi sulkeutuu ja tartun sitten tuon kädestä kiinni. "Kiitos. Kiitos et oot vahva ja jaksoit jäädä", kuiskaan ja suukotan tuon kämmenselkää.

Sanoja: 668

Tämmönen täl kertaa. Ps. Julkasin tos pari päivää sit ekan osan mun uutta Olnas tarinaa jos jotai kiinnostaa käydä tsekkaa 😁