Once upon a time✅

Luukku24=Meidän Joulu

Me istuskeltiin Nikon kanssa liikuntahallin pihalla, puisella penkillä. Ilta oli hämärtynyt jo lähes pimeyteen. Vain toisella puolella olevalta tieltä loistavat katulamput näyttivät valoa. Lumisade oli yltynyt mutta ei se sentään vielä näkyvyyttä haitannut.

Mä olin ehdottanut josko lähdettäis luistelemaan ja Niko oli suostunut. Mä en itsekään ollut vielä tänä talvena ollut vaikka yleensä mä olin ensimmäisten joukossa tekemässä syviä piirtoja ulkojäihin. Heti Joelin jälkeen... sattuneesta syystä se nyt ei ollut vielä ehtinyt.

"Joonas.. mun täytyy kertoa sulle jotain" Niko sanoi yhtäkkiä.

Se laski kätensä varovasti mun reidelle ja piti katseensa tiukasti jäähän naulittuna. Mun sydän alkoi tykyttää vielä entistä lujemmin. Mistä nyt oli kyse... mä en ollut rehellisyyden nimissä edes täysin varma halusinko mä tietää.

"Kerro vaan" sanoin hammasta purren.

Mä pystyin tuntemaan jo valmiiksi kuinka kyyneleet kohosi mun silmiin vaikka se ei ollut vielä edes sanonut yhtään mitään. Sen äänensävy oli niin pahaenteinen ettei se voinut tietää mitään hyvää.

"Mähän kerroin sulle silloin kun olit käymässä että me lähdetään jouluksi mun isovanhemmille Tukholmaan" se aloitti. Niin se oli tainnut sanoa. Monien muiden asioiden lomassa. Eikö ne sitten lähteneetkään? Okei ehkä se olisi ilmaissut asian siinä tapauksessa hieman eri tavalla... se ei kuitenkaan vaikuttanut asiasta kertoessaan olevan kovinkaan innoissaan kyseisestä reissusta.

"Me joudutaan lähtemään jo vähän suunniteltua aiemmin" se jatkoi.

Se ei kuulostanut vielä niin pahalta kun mä olin odottanut. Mä kuvittelin että kyse oli vähintäänkin jostain sellaisesta että nuo joutuivat taas muuttamaan jonkun työn perässä. Sellaisestakin meillä oli ollut silloin puhetta. Pahimpaan oli aina syytä varautua.

"Millon sitten?" kysyin vuorostani.

En mä halunnut kuulostaa siltä et olisin vihainen mistään, sillä eihän mulla sellaiseen oikeutta ollut. Ei Niko periaatteessa ollut edes tilivelvollinen mulle omista menemisistään tai tekemisistään. Me oltiin kuitenkin tunnettu vasta niin vähän aikaa...

"Perjantaina..." se sanoi hiljaa.

Mä käännyin katsomaan sitä hämmentyneenä. Toisin sanoen siis huomenna... ja mulle sä kerroit vasta nyt kun oli viimeinen mahdollinen hetki... yritin parhaan taitoni mukaan häätää kaikki vihaiset ja ylireagoivat ajatukset pois mielestäni. En mä halunnut olla mikään kontrollifriikki.

"Osasit varmaan lukea rivien välistä etten mä pääse sinne joulujuhlaankaan" se sanoi. 

Enhän mä edes ajatellut sitä! Voi helvetti... käytännössä katsoen siis kaikki meni uusiksi. Miksi se oli ylipäätään edes lähtenyt tähän jos tiesi joutuvansa lähtemään suunniteltua aiemmin.

"Millon sä tuut takasin?" kysyin epäröiden.

Mä varauduin jo pienessä psykoottisessa mielessäni siihen että vastaus tulisi olemaan luokkaa "en koskaan" tai "mä en tiedä". Kumpikin olisi ollut ihan yhtä paha. Kyllä mä tiesin että Joel oli varoitellut mua siitä että tässä tulisi vielä sattumaan mutta en mä olettanut sen tapahtuvan ihan näin pian. Eihän se edes tiennyt meidän olevan yhdessä...

"Vasta uudenvuoden jälkeen" se huokaisi hiljaa.

Tuo pudotti sentään pienen kiven mun sydämeltä. Kai me siitä selvittäis. Vaikka eihän se mukavaa ollut. Sen jälkeen lomaakaan ei ollut jäljellä juuri mitään. Mutta mulle pääasia oli että Niko tulisi kuitenkin takaisin.