Once upon a time✅

Luukku16=Totuus vasten kasvoja

Mä selitin Ollille innoissani ideastani Talent-kisan suhteen. Kun muut meidän pikku työryhmästä oli kuulleet siitä, ne oli oitis täysin mukana. Ei sillä et mä olisin ollut erityisen ylpeä siitä.. mutta olin mä nyt vähän!

Me oltiin kyselty muiltakin luokkalaisilta josko ne haluaisi osallistua skabaan ja saatu jopa muutama lähtemään mukaan. Niko ja Krista taas olivat sopineet juontavansa koko homman ja alkoivat heti tunnin alusta kirjoitella keskenään spiikkejä. Naurusta päätellen niillä oli ollut hauskat kirjoitus-sessiot...

Mun tehtäväkseni oli langennut junnujen ylipuhuminen. Josko niidenkin luokalta oltais saatu edes joku mukaan. Aleksi pistettäis hoitamaan dj:n hommia, siitä ei ollut kahta sanaa. Jennika puolestaan aikoi pakottaa vuotta vanhemman isoveljensä edustamaan abeja. Mehän oltiin oikea tehotiimi!

"Niko sanoi yläasteen tyyppien vetävän vain bändiedustuksella" selitin Ollille.

Se katsoi mua virnistäen ja pudisteli päätään. Mitä mä nyt sanoin väärin? Katsoin sitä kysyvästi ja vaadin selitystä tuolle reaktiolle.

"Mitä sä naurat?" kysyin hämmentyneenä.

Olli nyt hekotteli milloin millekin täysin olemattomalle. Eipä sitä sen puoleen niin kovin vakavasti kannattanut ottaa. Mä vain olin utelias ihminen ja halusin tietää mikä nyt oli niin kovin hauskaa.

"Joonas oot sä huomannut ettet enää muusta puhukaan kuin Nikosta?" se sanoi huvittuneena. Mun sydän jätti pari lyöntiä välistä ja kasvoja alkoi kuumottaa. Miten niin?! Kyllähän mä juuri eilen... okei se liittyi hieman Nikoon. Mutta sitä edellisenä päivänä! Okei saatoin mainita sen laulutaidoista vähän... mutta enhän mä nyt koko aikaa...

"Sä taidat olla vähän ihastunut" Tommi kiusasi.

Mä tunsin punan kasvoillani vain leviävän. Enkä ollut! Enhän mä edes tuntenut sitä! Kuinka mä sellaiseen olisin voinut olla... okei myönnetään.. se oli hyvännäköinen ja mä olin alusta asti ollut sitä mieltä että sillä oli söpö hymy. Ja sen silmissä oli jotain todella kiehtovaa. Se oli myös todella mukava ja hauska. Mä tykkäsin puheliaista ihmisistä... ehkä mä vähän pidin siitä. Mutta ei. En mä voinut olla.

"Lopeta" tuhahdin sille ja aloin kaivaa reppua ulos lokerostani.

Naurettavaa... kuinka mä olisin voinut olla ihastunut ihmiseen jonka kanssa olin ollut tekemisissä vasta muutaman päivän. Olihan sitä rakkautta ensisilmäykselläkin mutta mä en koskaan ollut uskonut sellaiseen.

"Kato nyt! Se ihan punastelee" Olli sanoi virnuillen.

Mä pudistelin päätäni ja huokaisin turhautuneena. Eikö teillä muka parempaa tekemistä ollut kuin pohtia sitä, mitä mä ajattelin luokkakaveristani? Sen sijaan olisitte voineet keskittyä siihen mitä mä aiemmin ehdotin. Näiden sankareiden talenttihan olisi voinut olla jokin salapoliisi-geissi...

"Antakaa olla jo" murahdin.

Nojasin selkäni seinää vasten ja kaivoin puhelimeni esiin. Siitä oli kovin helppo hakea turvaa tällaisessa kohdassa. Ihan kuin olis keskittynyt johonkin tärkeään. Ja nuohan sen uskoivatkin...

"Pyydä sitä ulos!" Olli hihkaisi innoissaan.

Mä nostin katseeni puhelimen näytöstä Olliin ja olin vähällä tukehtua omiin ajatuksiini. Ulos?! En mä ollut edes ajatellut olevani ihastunut. Miten mun olis pitänyt pyytää sitä muka ulos? Eikö se ollut muutenkin vähän aikuisten touhua...

"Turpa kiinni" sähähdin nähdessäni keskustelun kohteen tulevan meitä kohti.

Se oli juuri tulossa ruokalasta päin seuranaan kaksi blondia ja yksi brune. Toinen blondeista oli se jonka kanssa tuo oli keskustellut eilen tuossa käytävällä. Mikäli tuo brune ei ollut sen pikkusisko, mä grillaisin villalapaseni ja nauttisin ne syvän katkeruuden kera. Se oli täysin kopio Nikosta.

Toinen tekoripsillä silmänsä miltei umpeen muurannut feikkiblondi näytti kiehnäävän Nikossa kuin mikäkin. Sitä nauratti kovasti jokin mitä tuo juuri oli sanonut. Oksettavaa...

Kristus sentään... olinko mä mustasukkainen?! Ehkä nuo kaksi olivat sittenkin oikeassa.. pitäiskö mun pyytää sitä ulos..?

***

Sanoja 540

Nyt alkaa tapahtuu :)