Once upon a time✅

Luukku14=Tonttulauma

Mä manasin itsekseni sitä kuinka mua vitutti meidän muuttunut ohjelmistomme. Tähän mennessä vielä koskaan lukiolaisten ei ollut tarvinnut sekaantua joulujuhlan järjestämiseen kouluajalla mutta nyt sekin oli sitten tapahtunut. Yleensä tuosta ohjelmasta neuvoteltiin hypäreillä...

Me oltiin äidinkielen tunnilla saatu kuulla että nyt sekin homma kaatui meidän harteille. Kyse oli sentään ilmaisutaidon kurssista joten mä ymmärsin edes hiukan paremmin. Koska ketään ei kyseinen tehtävä olisi voinut vähempää kiinnostaa, päätti opettaja arpoa luokasta kuusi henkilöä suorittamaan tätä tärkeää virkaa. Arpaonni ei koskaan suosinut mua mutta kuinka ollakaan sieltä laatikosta oli ensimmäisenä noussut juuri minun nimeni...

Tämän iloisen tonttu sekstetin täydensivät Krista, Jennika, Mikael, Niko ja Joel. Viimeisenä mainittu suostui tähän vapaaehtoisesti. Jos asia nyt niin saatettiin ilmaista. Mä olin sanonut opettajalle että Joel oli vapaaehtoinen. Se ei juuri arvostanut mun elettäni.

Muiden katsoessa Pitääkö olla huolissaan-ohjelmaa, me pohdittiin tuota kysymystä ihan konkreettisesti. Kaikki varmasti olivat yhtä mieltä siitä että totta helvetissä piti. Luojan kiitos tähän idearikkaaseen porukkaan oli saatu myös naisenergiaa sillä niillä näytti ajatus juoksevan edes hiukan paremmin kuin meillä.

"Mites juontajat?" punatukkainen Jennika kysyi.

Mulla ei ainakaan ollut aikomustakaan ruveta juontamaan mitään tonttu-gaalaa. Sitä paitsi mä olin todella huono puhumaan ylipäätään edes meidän oman luokan kesken. Osittain siksi mä tämän kurssin olin valinnutkin että siihen oppisi pikkuhiljaa. Ryhmätöiden vaikein osuus oli aina se esittäminen. Puhumattakaan et olis pitänyt alkaa esittämään hauskaa koko koulun edessä. No way!

"Joel, sulla on ainakin hyvä ulosanti" Mikael huomautti.

Joel katsoi sitä niin jäisellä ilmeellä että jos yksikin katse olisi voinut tappaa, meidän ryhmästä puuttuisi nyt yksi. Toki tuo oli ihan oikeassa mutta... näyttikö tuo jätkä siltä että sen olis voinut pistää juontamaan jotain kokoperheen joulujuhlaa?

"Näytänkö mä siltä et voisin ylipäätään esiintyä koko helvetin juhlassa?" Joel kysyi sarkastisella äänensävyllä. Sitähän minäkin... se ajatus oli ehkä parasta unohtaa.

"Mä voin olla toinen" Niko ilmoitti.

Mä katsoin sitä hämilläni ihan kuin en olisi edes tajunnut sen sanoja. Rohkea veto uudelta kaverilta... en mä vaan olisi uskaltanut. En toki muutenkaan saati sitten täysin uudessa koulussa.

"Mä voisin olla muuten mutta meillä on lauluesitys" Krista huomautti.

Jos juontajia oli kaksi niin mikä ongelma siinä muka oli? Toinen vetäisi sen osuuden yksin ja toinen sitten taas jonkun muun.

"Mäkin mietin jotain pientä musaesitystä" Niko tokaisi.

Sen äänellä kelpasikin vetää vaikka mitä. Mä olin vieläkin hämilläni siitä Linkin Parkista...

"Joonas voi säestää kitaralla" Joel tuhahti.

Sillä näytti olevan mustana muutakin kuin silmä... tuo pistävä katkeruus ei olisi voinut loistaa siitä läpi enää enempää. Ihan kuin meistä olis Nikon kanssa koskaan voinut tulla mitään ylimpiä ystäviä. Vaikka se ihan mukava olikin, ei se ollut sen tyylinen ihminen että olisi sopinut meidän kaveriporukkaan. Aina kemiat ei vaan kohtaa sillä tavalla...

"Osaat sä soittaa?" Niko kysyi kiinnostuneena.

Se otti näemmä Joelin ehdotuksen ihan vakavissaan. Tätä mä tarkoitin... se ei sopisi meidän porukkaan kun ei osannut tunnistaa moista piilovittuilua. Toisaalta itseään sai Joel syyttää kun moisia sammakoita meni suustaan päästelemään.

"Kyllä kai mä jotenkin" vastasin hartioitani kohauttaen.

Mä pystyin myöntämään itselleni että mä olin siinä ihan hyvä mutta muille sen sanomine tuotti suunnattomia vaikeuksia. Vaikka monet kerrat mä olin Joelinkin kuullen soittanut ja se oli kehunut mun taitoja. Nostihan sellainen itseluottamusta mutta en mä pystynyt muiden edessä sanomaan että joo kyllä mä soitin kitaraa aika hyvin.

Joel tuhahti turhautuneena ja nojasi paremmin tuolinsa selkänojaan. Mä katsoin sitä kyseenalaistavasti, sillä se jos kuka tiesi etten mä viihtynyt valokeilassa. Mä inhosi sitä jos keskustelukin ajautui jollain tapaa minuun. Psykologian mukaan se kertoi jostain selittämättömästä tarpeesta siirtää omat asiansa syrjään ja keskittyä muihin. Paeta omia mielen mörköjä... tai jotain sellaista.

Kellojen pirinä keskeytti meidät tällä erää ja hyvä niin. Huomenna tämä sama homma jatkuisi kuitenkin. Ja vielä kahden tunnin voimin. Siitä tulisi kidutusta.

Joel pakkasi kamansa ja haihtui luokasta ennen kuin kukaan ehti edes kissaa sanoa. Joko sitä vitutti Niko noin paljon tai sitten sillä oli ikävä Aleksia. Summa summarum.. ehkä siinä oli molempia.

Nousin paikaltani napaten repun mukaan ja lähdin seuraamaan jo luokasta poistunutta ystävääni.

"Joonas venaa" Niko sanoi mun perään.

Käännyin sitä kohti ja jäin odottamaan. Kunhan vain et kysyisi mitään minusta ja kitarasta. Sitten kaikki oli hyvin. Mä vääntäisin Joelilta vielä niskat nurin tämän idean johdosta.

"Joelin heitossa oli ideaa. Mitäs sanot?" se kysyi.

Mulle joka vihasi esiintymistä näin paljon, tuo tulisi olemaan todella suuri haaste. Eihän mun yksin tarvitsisi olla mutta silti. Ei se koskaan ollut asiassa se ongelma.

"En mä oikein tiedä" sanoin vaivaantuneena.

Niko oli vielä niin uusi tuttavuus että en mä välttämättä sen kanssa olisi tähän lähtenyt. Ja kaikesta huolimatta mä olin vielä sen verran epävarma omista taidoistani etten mä halunnut ottaa sitä riskiä että olisin mennyt mokaamaan. Tai sitten mulla vain yksinkertaisesti oli niin huono itsetunto...

"Sä vaikutat muutenkin todella musikaaliselta. Mieti edes" se sanoi hymyillen ja lähti sitten matkoihinsa. Miksi sen piti mennä sanomaan noin. Kohteliaisuudet oli mun heikkous. Sitä oli kovin vaikea sanoa toiselle enää sellaisen jälkeen ei.. 

***

Sanoja: 799

Kekseliäs nimi taas tälläkin luvulla :)