3. Rohkelikkojen ja luihuisten oppitunti

43 7 0
                                    

Heräsin aikaisin aamulla, kun kaikki muut rohkelikoista vielä nukkuivat sikeästi. Ajattelin mennä lainaamaan kirjastosta kirjan pimeyden voimilta suojautumisesta historiassa, koska ensimmäinen oppituntimme oli siitä ja halusin olla valmistunut kunnolla. Puin kaapuni päälle ja lähdin huoneesta äänettömästi ketään herättämättä. Päästyäni kirjastoon hain kyseisen kirjan ja istahdin sen kanssa yhdelle kirjaston leveistä sohvista. Olin lukenut tovin kunnes aloin kuulla selkeitä askelia, jotka lähestyivät minua. Luulin niiden kuuluvan kirjastonhoitajalta Irma Prilliltä, joka oli hyvin tiukka varsinkin kirjojen palautuksen suhteen. Onneksi hän oli jotenkuten tottunut minuun käynhän minä lainaamassa kirjoja niin usein. Oli hän minullekin hieman tyly, mutta hän ei tiuskinut minulle enää niin paljon kuin ensimmäisenä vuonna. Yllätyksekseni askeleet eivät silti ollutkaan peräisin rouva Prilliltä vaan niiden takana olikin pahin viahmieheni Draco Malfoy. Kateslin hiljaa kirjani takaa, mitä hän haki kirjastosta. Hän kuitenkin katosi nopeati kirjahyllyjen väliin kunnes kuulin toisetkin askeleet, se oli Pansy Parkinson. Tyttö oli yksi Luihuisista, joka seurasi Dracota minne vain kuin jokin opaskoira. Näin kirjahyllyn raosta heidän jäävän seisomaan yhdessä puhumaan jostain. Draco ei näyttänyt kauhean kiinnostuneelta Pansyn läsnäolosta vaan hän etsi selkeästi jotain kunnes hän kääntyi tyttöä  päin. He suutelivat ja puhuivat edelleen jostain, mutta olin liian etäällä kuullakseni mistä he keskustelivat. Olin taas turhautunut ja mietin, miksi heidän tänne piti tulla imuttelemaan toisiaan. Nappasin tavarani toiseen käteen ja toisessa kädessä kirja, jota olin aikomassa lukea ja poistuin kirjastosta. En jaksanut jäädä katsomaan heidän kuherteluaan, koska olihan minun opiskeltava pimeyden voimilta suojautumista ennen tunnin alkua.

Aikaa oli silti jo kulunut sen verran, että kaikki oli jo herännyt ja etsivät luokkiaan käytäviltä. Ykkösluokkalaiset olivat hieman hukassa, mutta he saivat apua luokkien löytämiseen valvojaoppilailta. Kiiruhdin omaan luokkaani, jonka oven edessä Harry ja Ron jo olivatkin. Tunti taisi olla pelkästään rohkelikoille, koska käytävän valtasivat vain ja ainoastaan rohkelikot. Pimeyden voimilta suojautumisen opettaja oli taas vaihtunut, koska eihän siinä ammatissa pysy opettaja kuin enintään yhden lukuvuoden ajan. Professori Kalkaros oli halunnut opettaa pimeyden voimilta suojautumista niin kauan kuin muistan tai tiedän, mutta tänäkään vuonna hän ei siihen virkaan ollut näköjään päässyt. Nimittäin pian paikalle saapui Remus Lupin, joka oli yksi lempi opettajistani. Lupin oli kylläkin mielestäni hieman liian hajamielinen pimeyden voimilta suojautumisen opettajaksi, mutta kuka vain on parempi kuin Professori Kalkaros. Kalkaros nimittäin suosi luihuisia ja vihasi rohkelikkoja, jonka vuoksi hän otti aina meiltä pois pisteitä jopa ilman pätevää syytä. Nyt Lupin kuitenkin päästi meidät sisään luokakhuoneeseen ja meni itse opettajan pöydän ääreen luokan eteen valmistelemaan tuntia.

Tunti oli aivan alkamaisillaan, kun käytävältä alkoi kuulua kauheaa melua. Pian luokkahuoneen ovi aukesi aivan levälleen ja sieltä astui sisään luihuiset.

-Ei voi olla totta, Ron sanoi pyörittäen silmiään.

-Tämähän piti olla vain rohkelikkojen tunti, Harry tuhahti.

Professori Lupin korotti ääntään ja kailotti koko luokalle:

-Näköjään tässä on käynyt nyt niin, että luihuisten tunti on siirretty joten he tulevat opsieklemaan meidän kansamme. Heillä olisi pitänyt olla muodonmuutosta McGarmiwan kanssa, mutta hänellä tuli jotain muuta. Hän informoi minua jo aikaisemmin mahdollisesta suunnitelmien muutoksesta, mutta se ei ollut varmaa joten en ilmoittanut siitä vielä teille. Mutta kyllähän meillä on täällä tilaa muillekin opiskelijoille, joten astukaahan vain sisään ja valitkaa paikkanne jostain rohkelikkojen seasta.

Draco istui Pansyn kanssa suoraan taaksemme ja Crabbe sekä Goyle taas menivät heidän taakseen. Minua ärsytti suunnattomasti tuntien suunnitelmien muutos, koska nyt meillä on jo kolme tuntia luihuisten kanssa pimeyden voimilta suojautuminen, taikaolentojen hoito ja taikajuomat. Yritin keskittyä tuntiin parhaimpani mukaan, joka kertoi Kimeerasta eli Kreikkalaisesta pedosta. Sillä on vuohen ruumis, leijonan pää ja lohikäärmeen takaraajat ja pyrstö. Luimme vain sen historiasta, elintavoista ja saimme tehtäväksemme kirjoittaa siitä tiede pohjaisen esseen, joka pitää palauttaa Lupinille viikon sisällä. En pystynyt kuitenkaan keskittymään annettuun tehtävään sillä kuulin, kun Draco ja Pansy alkoivat riidellä. He pysyivät keskustelussaan kuiskauksen tasolla, mutta havaittavissa oli silti kiivasta riitelyä jostain erimielisyyksistä. Uskon sen liittyvän jotenkin siihen, mitä tänään aamulla kirjastossa tapahtui heidän välillään. En taaskaan kuullut kaikkea, mutta aivan kuin Draco olisi torjunut Pansyn. Pansy näytti myös niin pettyneeltä, että se olisi voinutkin pitää paikkaansa. Tunti loppui nopeammin kuin osasin aavistaakaan ja lähdin rohkelikkojen huoneeseen jo ennen Harrya ja Ronia sillä jäin miettimään, mitä äskeisellä tunnilla Dracon ja Pansyn välillä oikein tapahtui.

★ & 🗨

Vannoin, etten aio suhun rakastua - DRAMIONEWhere stories live. Discover now