Vannoin, etten aio suhun rakastua - DRAMIONE

6. Velho, noita ja yksi taikaviitta

-Mi- Miten sinä pystyit näkemään minut, kysyin hieman ääni väristen.

Draco ei edelleenkään sanonut mitään vaan pysyi visusti hiljaa. Hän nosti rauhallisesti toisen kätensä pois taskustaan, jolla hän piteli kaikessa komeudessaan Kelmien karttaa. Olin häkeltyä ja hyvin ihmeissäni, mitä juuri on tapahtunut.

-Mutta eikö kartan pitänyt olla Fredillä ja Georgella niin kuin aina, pohdin ääneen.

-Sinä olet varastanut kartan heiltä senkin petturi, sanoin kiivaasti ja korotin ääntänikin jo aika kovaksi.

Silloin Draco puhui ekaa kertaa, koska Voron muminalta kuulostava puheensa kantautui tyrmien käytäviä pitkin ja hän oli tulossa suoraan meitä kohti. Emmekä me psytyneet enää palaamaan toisille käytäville, sillä jokainen niistä johtaisi sinne missä Voro kulki.

-Et sitten osaa olla hiljaakaan, Draco sanoi matalalla äänellä ja näytti hyvin turhautuneelta minuun ilmeen perusteella.

Voron askeleet ja avaimien kilinä alkoivat kuulua jo todella läheltä meitä ja silloin minulle alkoi iskeä  taas paniikki. Siinä hetkessä ainut ajatukseni oli, että toivoin osaavani ilmeentyä. Voro vihaa kaikkia oppilaita ja on hyvin iloinen, jos pääsee antamaan niille jotain sanktioita. Onnistuin vihdoin irtautumaan Dracon otteesta, joka oli jo heikentynyt huomattavasti ja silloin nostin näkymättömyysviitan maasta ja kietouduin sen sisään. Ollessani jo kokonaan viitan sisällä Draco nosti sen kulmaa ja tunki itsekin sen alle piiloon Voroa.

-Et varmasti tule tänne, sanoin äkillisesti.

Mutta Draco ei välittänyt vaan vetäisi viittaa sen verran, että hän mahtui itsekin ahtautumaan sen alle suojaan. Olin vihainen hänelle, mutta Voro oli jo niin lähellä etten psytynyt tekemään asialle mitään. Olisin nimittäin itsekin paljastunut, jos olisin alkanut rimpuilemaan. Olimme aivan kiinni toisissamme, jotta viitta ylettyi peittämään jalkammekin.

-Mistä oikeasti sait sen kartan ja nyt älä valehtele, kysyin uudemman kerran edelleen äkeänä.

-Totuus on, että Crabbe ja Goyle löysivät sen. He luulivat sitä vain suunnilleen joksikin pergamentin palaseksi ja toivat sen minulle. Kuulemma Fred oli pudottanut sen tehdessään jotain pilaa käytävällä suuren salin lähettyvillä. Otin sen omaan talteeni, Draco vastasi ja vaikutti puhuvan totta.

-Minulla sen sijaan on sinulle kysymys, johon saat vastata todenmukaisesti, Draco sanoi ja kääntyi katsomaan minuun päin ahtaan viitan alla.

Voro oli jo aivan käytävän päässä, jossa me piileskelimme yhdessä saman viitan alla tiiviisti. Painauduimme lähelle seinää ja kävimme istumaan sitä vasten, jotta Voro pääsisi kukelmaan käytävän läpi epäilemättä mitään. Olimme hetken hiljaa kunnes Voro oli ohittanut meidät ja pystyimme taas puhumaan toisillemme hiljaa niin, että Voro ei kuule.

-Me emme voi vielä mennä Voro huomaa meidät taatusti, jos nyt lähdemme, Draco saneli hyvin matalla ja himmeällä äänellä.

-Sinulla oli kysymys, minä sanoin.

-Mitä sinä juonit, Draco kysyi.

-En mitään, vastasin epäröiden ja vältin Dracon katsetta.

-Olet hiiviskellyt käytävillä, et ole Harryn ja Ronin kanssa ja muutenkin käyttäydyt vielä oudommin kuin yleensä. Ja ennen kuin kysyt niin en ole vakoillut sinua vaan Kelmien kartta, ei minua muuten voisi vähempää kiinnostaa, Draco sanoi.

-Jos sinua ei kiinnosta niin lähde sitten. En minä pakota sinua olemaan täällä minun kanssani. Voro ottaa sinut mielellään mukaansa, jos ei minun seura kelpaa, vastasin taas suutuspäissäni.

Oli hetken hiljaisuus emmekä katsoneet toisiimme päin, mutta Draco ei myöskään lähtenyt pois vaan jäi edelleen istumaan kanssani. Hän kallisti päänsä seinää vasten ja näytti hyvin tylsistyneeltä ja ehkä hieman vaivaantuneelta.

-Okei ehkä mä oon totuuden myös velkaa, jos sä kerran puhuit myös totta tosta kartasta. Mä oon yrittäny luoda semmosta loistua, jonka Kalkaros itseasiassa..., yritin selittää.

-Ei sitten, Draco sanoi turhautuneena ja keskeytti samalla lauseeni.

-Ei mua kiinnosta kuunnella turhaa selittelyä, mikä ei pidä edes paikkaansa, Draco jatkoi ja sulki taas suunsa.

Mietin hetken, että kertoisin Dracolle totuuden. En kai voisi siinä mitään menettääkään ja ehkä saisin tietää myös, mistä Dracon ja Pansyn kiivastelusta on tosiaan ollut kyse. Mietin hetken taas mitä voisin sanoa hiljaisuudessa, joka meitä vallitsi.

-Okei, mä kerron, sanoin hieman epäröivällä äänellä.

Draco kääntyi taas minuun päin ja näytti siltä, että tietäisi jo etukäteen aikomukseni valehdella.

-Halusin vaan tietää tai siis mietin vaan sitä, että mistä sun ja Pansyn kiivastelussa oli oikein kyse, sanoin nopeasti niin, että sanojeni väliin ei melkein jäänyt edes hengähdystaukoja.

Draco näytti jopa vähän yllättyneeltä, että en valehdellut enää vaan kysyin suoraan. Hän ei vielä vastannut mitään vaan käänsi katseensa pois päin ja mietti selvästi, mitä aikoo vastata.

-En mäkään tiedä. Se oli laittanut lemmenjuomaa mun kermakaljaan, kun oltiin käyty yks yö luvatta Kolmessa Luudanvarressa Tylyahossa. Murtauduttiin sinne ja oltiin vaan, mut sä nyt oot varmaan jo lukenu tosta päivän profeetasta. Kun juoman vaikutus loppu niin Pansy otti aika raskaasti sen torjumisen, Draco selitti rauhallisesti, mutta ilmeittä.

-Joo luin mä siitä jotain. Eikai sitä enään tutkita vai tietääkö joku jo, että se murtautuja olit sinä, kysyin hieman huolissani, mutta en kyllä ollut yhtään yllättynyt.

-Ei tiiä ja hyvä niin, Draco sanoi vakuuttavasti.

-Ja sä et oo menossa kertoo tosta kellekään tai..., Draco sanoi totisesti katsoessaan silmiini.

-En. Mut vaan sillä ehdolla, että sä et kerro muille mun hiippailuista käytävillä. Et edes Crabbelle tai Goylelle, tai varsinkaan Pansylle, sanoin tiukasti.

-Kiinni veti ja nyt lähetään täältä, Draco sanoi samalla, kun nousi ylös seisomaan.

Draco oli jo lähdössä omaan tupaansa, mutta muistin erään asian.

-Voitko millään näyttää tien täältä tyrmistä, kun tota noin..., lopetin jälleen lauseeni taas kesken.

Draco ei vastannut mitään vaan käveli takaisin kohdalleni ja ojensi kädessään olevan Kelmien kartan. Kiitin kartasta, jonka jälkeen emme sanoneet toisillemme enää mitään. Katsoin Dracon kääntyvän ja jatkavan kävelyä oletetusti luihuisten huonetta kohti. Lähdin omaa matkaa takaisin maantasolle ja ei mennyt kauaa kunnes olinkin taas sinne menevien portaiden alapäässä. Nousin nämä portaat ja seitsemän muuta, jotta pääsin seitsemänteen kerrokseen eli takaisin rohkelikkojen omaan tupaan. Pyörähdin äänettömästi sängylleni ja nukahdin välittömästi kuten ensimmäisenäkin yönä tänne tultuamme.

★ & 🗨