Vannoin, etten aio suhun rakastua - DRAMIONE

7. valheet paljastuu

Oli vasta toinen aamu Tylypahkassa ja olin jo kerennyt hoitaa itseni myrskyn keskelle. Tai vielä oli tyyntä, mutta ei mene kauaa niin Dracon ja minun välit tulistuvat. Tunnen ja tiedän sen, koska hän on varmaan tälläkin hetkellä kertomassa muille luihuisille eilisestä kesksutelustamme. Ihmettelin, miksi minun oli pitänyt mennä puhumaan hänelle niin avoimesti. Yhtä hyvin olisin voinut vain valehdella hänelle, jolloin hän ei nyt teitäisi mitään eikä voisi juoruta muille. Pansykin varmaan mulkoilee minua koko päivän, jos vain näkee minut jossain. Crabbe ja Goyle ovat myös pahoja juoruajia ja muutenkin kiusankappaleita. Sillä, vaikka he ovatkin tyhmiä niin he öykkäävät niin kovaan ääneen, että muut osaavat kyllä tehdä omat johtopäätökset. Olin jo melkein jättää aamupalan väliin, mutta en halunnut olla nälissäni lounaaseen asti. Puin kaapuni päälle ja lähdin kohti suurta salia, jossa Ron oli jo ahmimassa hillovoileipiä, croisantteja, kananmunia ja muita leivonnaisia. Hän oli jo melkein ähkyn partaalla, kun minä vasta tulin syömään. Istuin rohkelikkojen pöytään Ronin viereen itsekin syömään. Harrya ei näkynyt Ronin kanssa, mutta hän ei myöskään ollut makuusalissa tai oleskeluhuoneesamme.

-Missä Harry on, kysyin Ronilta.

-Ainiin olit eilen illalla mennyt nukkumaan jo vähän meitä aikaisemmin. Muistat varmaan, kun Dumneldore antoi yksi joulu sen näkymättömyysviitan. Joku on varastanut sen Harryn lipastosta... Harry oli todella hädissään ja yritti etsiä sitä koko aamunkin, mutta ei löytänyt sitä mistään. Hän ei tiennyt mitä tehdä, joten päätti mennä puhumaan Dumbedoren kanssa. Hän on itseasiassa varmaan tälläkin hetkellä rehtorin huoneessa, Ron yritti puhua posket täynnä puoliksi pureskeltua ruokaa.

Järkytyin, mutta yritin olla näyttämättä sitä Ronille. Nousin pöydästä ja väitin meneväni auttamaan Harrya viitan etsinnöissä. Heti päästyäni suuren salin ulkopuolelle lähdin juoksemaan Dumbledoren huonetta päin. En ollut varmaan ikinä juossut niin nopeasti ja aloin pian hortoilla eteenpäin aivan hengästyneenä. Törmäsin jo toistamiseen Draco Malfoyihin tämän lukuvuoden aikana ja taas hän oli aloittaa siitä kunnon mekkalan. Kerkesin kuitenkin ennen häntä ja aloin selittää.

-Harry on tajunnut minun ottaneeni näkymättömyysviitan ja on juuri nyt menossa tai kenties jo ehtinyt kertomaan siitä Dumbledorelle, selitin edelleen epätasaisen hengitykseni välistä.

-Sinä kähvelsit sen, Draco nauroi omahyväisesti, kun tiesi minun joutuvan vaikeuksiin.

-No et sinä välttämättä olekkaan niin priimus kuin kaikki olettaa sinun olevan, hän jatkoi.

-Etkö tajua, että luihuisiltakin otetaan pisteitä pois. Sillä, jos he saavat tietää minun olleen yöllä ties missä niin kyllä ne saavat sinutkin selville. Vaikka oletkin valvojaoppilas niin ei Dumbledore ota tätä hyvällä. Olethan sinä vähän niinkuin rikoksen avunantaja, moitin Dracoa ja yritin saada hänet tajuamaan seurauksia.

-Ei se vanha ukko mitään tajua, Draco sanoi huolettomasti ja edelleen ivallisesti naurahtaen.

En jaksanut enää jäädä kuuntelemaan Dracon solvauksia ja minulla oli muutenkin kiire estämään Harrya, joten jatkoin matkaani. Saavuttuani käytävälle, jossa rehtorin huone sijaitsee huomasin helpotuksekseni Harryn yhä olevan tämän oven edessä. Hän oli juuri koputtamaisillaan oveen ja aivan pian salaisuuteni olisi tullut julki.

-Odota, huusin niin kimakasti kuin kurkustani vain lähti.

Harry kääntyi katsomaan minua ja laski kätensä alas, mutta Dumbledore ehti jo avata oven kuultuaan meidät käytävällä.

-Onko teillä kahdella jokin hätänä, Dumbledore kysyi huolestuneen näköisenä.

Olimme Harryn kanssa molemmat hetken hiljaa.

-Autan kyllä teitä mielelläni, Dumbledore lisäsi lauseeseensa.

-Ei meillä ole mitään tai siis olisin vain tullut kysymään onko McGarmiwaa näkynyt, kun meidän pitäisi puhua niistä minun valinnaisista hänen kanssaan, valehtelin Dumbledorelle.

-Selvä, no ilmoitan Minervalle heti, kun vain näen hänet jossain, Dumbledore vastasi hieman mietteliäänä.

Harry katsoi minua lähes yhtä mietteliäänä kuin Dumbledore äsken, joka lähti käytävästä luultavasti suureen saliin.

-Voin selittää, sanoin ennen kuin Harry kerkesi avata suutaan.

Siirryimme käytävän toiseen päähän seisomaan ja mietin mitä sanoisin. En enää halunnut enkä keksinyt enempää valheita, joten päätin puhua totta. Kerroin kaiken eilisestä illasta ja kuinka olin vakoillut Dracoa ja Pansya. Nyt Harrykin näytti puolestaan huolestuneelta, mutta samaan aikaan helpottuneelta tietäessään totuuden.

-Älä kerro vielä Ronille mitään, kun katsos hän vain huolestuisi turhaan ja aiheuttaisi varmaan lisää ongelmia meidän ja Malfoyn välille, sanoin pyyteliäänä.

Harry suostui, mutta halusi minun jatkossa kertovan suoraan halutessani lainata jotain. Kuljimme yhdessä rohkelikkojen tupaa kohti ja annoin perillä näkymättömyysviitan takaisin Harrylle. Muistin myös Kelmien kartan, jonka olin saanut Dracolta. Mietin, että olisin voinut antaa sen Harrylle ja Ronille ja he voisivat palauttaa sen takaisin Weasleyn veljeksille, mutta halusin säilyttää sitä vielä hetken itselläni varmuuden vuoksi.