Vannoin, etten aio suhun rakastua - DRAMIONE

5. tyrmien syöverit

yrttitieto oli meidän vika tuntimme tänään, koska minäkään en ollut kerennyt vielä sopia uusista valinnaisistani tälle vuodelle McGarmiwan kanssa. Enään ainut yhteinen asia oli päivällinen, joten keräännyimme taas kaikki yhdessä suureen saliin ja Dumbledore tuli loihtimaan meille suuret määrät ruokaa. Päivällinen oli maittava niinkuin kaikki ateriat aina Tylypahkassa ovat. Istuimme pöydän ääressä kaikki kolme rivissä ja me puhuimme niitä näitä samaan aikaan, kun kauhoimme ruokaa suuhumme. Yritin olla mahdollisimman hiljaa, koska en pystynyt puhumaan heille normaalisti valheeni kanssa. Ronin ja Harryn keskustelu meni muutenkin aika nopeasti huispaukseen, joten en olisi edes voinut sanoa siihen mitään. En nimittäin ole mikään paras olemaan luudan päällä tai puhumattakaan lentämmisestä sillä yhtään ainakaan enempää kuin on pakko. Olin valmis ennen poikia, mutta odotin heidän silti syövän loppuun. En nimittäin viitsinyt lähteä taas ennen heitä, koska pelkäsin heidän alkavan epäillä jotain. Lähdimme siis kaikki kolme yhdessä salista kävelemään kohti rohkelikkojen tupaa. Menin tuttuun tapaan lukemaan kirjojani ja Harry jäi tuvan sohville jatkamaan huispauss keskustelua Ronin kanssa, jonka he olivat jo syömässä ollessaan aloittanut. Koko loppuilta meni oikeastaan opiskellessa ja lukiessa aamulla lainaamani kirjaa pimeyden voimilta suojautumisesta. Odotin kunnes kaikki olivat asettunut sänkyihinsä valmiina nukkumaan, jolloin kaivoin hiljaisesti näkymättömyysviitan lipastosta jonne sen olin survonut. Laskin sen varovaisesti ylleni ja tarkistin sen ulottuvan maahan asti ja peittävän kokonaan jalkani.

Lähdin makuusalista Lihavan Leidin kautta, joka suuttui kun luuli jonkun herättäneen hänet turhaan. Eihän hänkään nimittäin näe minua viitan alta, jonka olin tarkoin asetellut päälleni. Siirryin kaikki seitsemän kerrosta alas portaiden liikkuessa ja maantasolta laskeuduin vielä tyrmiin, jossa luihuisten tupa sijaitsi. Minun vatsaani kipristi ajatus siitä, että joku luihuisista näkisi minut siellä. Voro eli Tylypahkan surkki vahtimestari ja hänen kissa Norriska liikkuivat myös käytävillä aktiivisesti milloin missäkin jahtaamassa karanneita oppilaita. Eli minun täytyi varoa heitäkin, koska vaikka he eivät näkisi minua niin Norriskalla on mahdolisuus haistaa minut ja silloin jäisin varmasti kiinni. Jatkoin tyrmissä harhailua pitkään, koska en ollut täysin varma missä luihuisten tupa sijaitsee. Siellä ei nimittäin saanut kävellä oikeastaan ikinä ketkään muut paisti luihuiset tai, jos kävelit ja he näkivät sinut niin sinut otetaan silmätikuksi pitkäksi ajaksi kunnes opit olemaan kävelemättä niillä nurkilla. Sydämmeni hakkasi vielä lujempaa ja aloin vaipua epätoivoon, koska en löytänyt käytävää, joka veisi lähelle luihuisten tupaa. Tyrmissä oli niin pimeää, että jouduin ottaa sauvani esiin ja käyttää Lumos loitsua jolloin sauvani päähän muodostuu kirkas valo. Olin vähällä jo eksyäkin noihin tyrmiin ja hourailin ties missä sivu käytävillä useamman kerran. Seinän tiilet vain vilisivät menemään näkökenttäni laidoilla, kun kiiruhdin käytäviä pitkin kerta toisensa perään etsien lähes mahdotonta.

Päätin kääntyä takaisin ja yrittää jotain toista suunnitelmaa huomenna, koska tämäkään yritys ei selvästikään tuottanut mitään tulosta. Juuri kun olin lähtemässä samaa käytävää pitkin mitä tulinkin, niin joku nappasi käsi varrestani kiinni. Ote oli kova ja tuntui kuin käden puristusvoima olisi aiheuttanut mustelmat käsivarteni ympärille. Käännyin katsomaan ja Draco Malfoy katsoi suoraan minuun päin edelleen käsivarrestani kiinni pitäen. Yritin riuhtoa itseäni otteesta irti, koska hän ei vielä tiennyt kuka olen näkymättömyysviitan ansiosta. En kuitenkaan saanut itseäni irrotettua ja aloin menettämään malttini. Tiputin viitan päältäni niin, että se jäi roikkumaan vielä minun käsivarteni ja Dracon kämmenen välistä. Nyt katsoimme toisiamme silmiin ilman mitään viittaa välissämme, minä kauhistuneena ja Dracon yllä oli hyvin tyyni katse eikä hän ollut aikeissa sanoa mitään. Olin täysin jähmettynyt enkä tiennyt mitä tehdä, koska en päässyt enää karkuun. Silloin päätinkin avata suuni ja yritin pysyä mahdollisimman suoraselkäisenä, vaikka olinkin pyörtyä jännittyneisyydestä.